Roskat eivät kuulu pönttöön
12.10.2011
Suomessa kuluttajamarkkinoille on ilmestynyt tuotteita, joita mainostetaan siten, että ne voi käytön jälkeen hävittää vessanpyttyyn heittämällä. Vesilaitoksiin ja Vesilaitosyhdistykseen onkin tullut kyselyjä siitä, miten pitäisi toimia. Vesilaitosyhdistys muistuttaa, että viemäriin ei tule huuhdella mitään ylimääräistä
12.10.2011
Roskat eivät kuulu viemäriin. Viemärijärjestelmää ja jätevedenpuhdistamoa ei ole tarkoitettu roskien kuljetukseen ja käsittelyyn. Niille oikea osoite on lajiteltuna jätteenkeräyksessä.
Kaikki viemäriin heitetty päätyy kuormittamaan ensin viemäriverkostoa ja lopulta jätevedenpuhdistamoa. Huonoimmassa tapauksessa kiinteistön omassa viemärissä, viemäriverkostossa ja pumppaamoilla joudutaan korjaamaan väärään paikkaan päätyneiden esineiden aiheuttamia tukkeumia. Viemäreiden ja pumppaamoiden tukkeutumat aiheuttavat kuluja kiinteistöille ja vesihuoltolaitoksille. Viime kädessä kaikki kulut siirtyvät kuluttajien maksettavaksi yhtiövastikkeina ja vesimaksuina.
Vesilaitosyhdistys on kampanjoinut yhdessä vesilaitosten kanssa vessanpytyn oikean käytön edistämiseksi. Pytystä kuuluu huuhdella viemäriin vain sitä itseään ja likaista wc-paperia. Kiinteä biohajoava jäte kuuluu biojätekeräykseen. Kampanjan aineisto ja tietoa kampanjasta löytyy seuraavalta nettisivulta:www.pytty.fi