Euroopan komission tiekartta yhdyskuntajätevesidirektiivin arvioinnista
14.11.2017
Arviointiprosessi alkaa vuoden 2017 loppupuoliskolla ja se on määrä saada päätökseen vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä.
Vaikuttavuuden osalta tarkastellaan mm. sitä, miten direktiivi edesauttaa kestäviin menettelyihin ravinteiden kierrätyksen tai energian säästöjen sekä kasvihuonekaasupäästöjen kannalta. Lisäksi tarkastellaan mm. pilaajamaksaa periaatteen toteumista ja direktiivin toimeenpanon suurimpia esteitä. Tehokkuustarkastelussa arvioidaan mm. toimenpiteiden tuloksia sekä direktiivin toimeenpanon kustannuksia ja hyötyjä. Direktiivin relevanssin osalta arvioidaan nykyisten käsittelyvaatimusten pätevyyttä. Arvioinnissa tarkastellaan myös mm. miten haitta-aineet on otettu direktiivissä huomioon ja onko direktiivi relevantti kiertotalouden ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden näkökulmasta. Johdonmukaisuutta (koherenssia) tarkastellaan erityisesti suhteessa muihin EU-säädöksiin, kuten lietedirektiiviin ja uimavesidirektiiviin. EU-lisäarvon osalta arvioidaan missä määrin direktiivi edellyttää EU-tasolla tehtäviä toimia.
Direktiivin arviointi sisältää sekä yleisön että asianosaisten tahojen kuulemista. Alustavasti on suunniteltu ainakin yleistä tavallisille kansalaisille suunnattua on-line konsultaatiota, direktiivin toimeenpanossa mukana oleville tahoille suunnattua seminaaria, asiantuntijakokouksia sekä tietyille asianosaisille tahoille suunnattuja kyselyjä.
Arviointi perustuu osin jo tehtyihin selvityksiin ja muuhun olemassa olevaan materiaaliin. Lisätietoa tullaan keräämään erityisesti jätevesien keruun ja käsittelyn kustannuksista ja hyödystä.
Yhdyskuntajätevesidirektiivin arvioinnin tiekartta on yleisesti kommentoitavana 9.11. asti.
Urban Waste Water Treatment Directive evaluation roadmap on ladattavissatästä.
Konsultaatioon pääsee vastaamaan 9.11. asti tältä sivustolta.