Keskuspuhdistamo-hankkeen rahoitustarvearvio on päivitetty
21.11.2023
Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n hallitus on vahvistanut Keskuspuhdistamo-hankkeen päivitetyn rahoitustarvearvion 371 miljoonaa euroa. Hankkeen rakentamispäätöstä tehdessä rahoitustarve arvioitiin vuoden 2017 kustannustasossa, jossa on pysytty hyvin kustannustason nousu huomioon ottaen.
”Hanke etenee suunnitelmien mukaisesti”, toteaa toimitusjohtaja Timo Heinonen. Sulkavuoreen rakennettavan keskuspuhdistamon valmiusaste on tällä hetkellä noin 70 %, Viinikanlahden ja Raholan jätevedenpumppaamoiden 80 % ja siirtoviemäriverkoston 85 %.
Pitkän hankkeen aikana on realisoitunut isoja riskejä. Koronapandemia heilutteli urakoitsijoiden tarjouslaskelmien hintoja ja komponenteista oli pulaa. Hieman ennen Sulkavuoren rakennustyömaalle siirtymistä alkoi Ukrainan sota. Se vaikutti keskeisten rakennusmateriaalien, kuten teräksen, saatavuuteen ja hintoihin. Rahoitustarpeen nousu ei tullut yllätyksenä, sillä rakennustyön ja -materiaalien hintojen yleistä kehitystä kuvaavaa rakennuskustannusindeksiä seurataan kuukausittain. Merkittävän osan hankkeesta muodostavat Sulkavuoren rakennustyöt ja tekniikkaurakat, jotka ovat loppusuoralla. ”Suuria yllätyksiä ei toivottavasti enää ole odotettavissa”, Heinonen sanoo.
Yleinen korkotason nousu on lisännyt merkittävästi investoinnin aikaisia rahoituskustannuksia. Korkotason vaihteluja tasataan pitkäaikaisilla korkosuojausjärjestelyillä, jotka on hankittu jo vuonna 2018, mutta järjestely tuli voimaan kesällä 2023.
Jätevedenkäsittely Sulkavuoressa alkaa vuoden 2025 lopussa, ja urakat Sulkavuoressa päättyvät maaliskuussa 2026. Ennakoinnista huolimatta haasteita riittää rakentamisen loppuajalle. ”Rakennusalan suhdannetilanne on valitettavan hankala”, Heinonen harmittelee.
”Hankkeen laajuus on pysynyt ennallaan, konseptia on sen sijaan hiottu. Merkittävin muutos oli, kun 2018 tehtiin päätös luopua lietteen polttolaitoksesta ja toteuttaa biokaasulaitoksen rakentaminen. Tämä säästää pitkällä aikavälillä niin kustannuksia kuin hiilidioksidipäästöjä ja näyttää nyt oikealta ratkaisulta”, Heinonen summaa.
Hankkeen aikana on arvioitu, että jäteveden käsittely Sulkavuoren keskuspuhdistamolla tulee maksamaan asiakkaina oleville kuudelle vesihuoltolaitokselle noin 1 €/m3. Tässä arviossa ollaan edelleen, kun hanke on jatkunut kahdeksan vuotta ja jäljellä on noin kaksi vuotta.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Timo Heinonen, Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy, timo.heinonen@keskuspuhdistamo.fi, puh. 040 820 2695
Yleisnäkymä työmaalle, kuvausajankohta syyskuu 2023, kuva: Timo Rajakallio, Creative.