Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
facebook twitter

Lapset kysyvät vedestä -viestintäaineisto

Lahti Aqua kertoo tiedotteessaan Lapset kysyvät vedestä -aineistosta, jossa vastataan päiväkoti-ikäisten lasten veteen ja vesihuoltoon liittyviin kysymyksiin.

Varhaiskasvatus- ja esiopetusikäisille lapsille on veteen ja vesihuoltoon liittyvää tietoa tarjolla vähän. Kuitenkin pienet lapset ovat perheiden merkittäviä vedenkäyttäjiä ja tulevaisuudessa myös vesilaskun maksajia. Lahti Aqualla haluttiin korjata tämä tiedon puute, jonka myötä syntyi idea Lapset kysyvät vedestä -viestintäaineistolle. Nyt valmistunut Lapset kysyvät vedestä -aineisto vastaa päiväkoti-ikäisten lasten esittämiin kysymyksiin veteen ja vesihuoltoon liittyen.

– Saimme erään yhteistyön kautta paikalliselta päiväkodilta lasten esittämiä vesiaiheisia kysymyksiä, jotka olivat varsin sympaattisia ja liikuttavia. Asiantuntijoidemme kanssa kysymyksiin vastauksia laatiessa teimme kuitenkin havainnon, että vesihuoltoaiheinen sanasto on hyvin ammattimaista. Näimme tässä hyvän tilaisuuden laatia selkeän ja ymmärrettävän viestintäaineiston testaten samalla sekä viestinnällistä luovuutta kuin tekoälyn kyvykkyyttä muotoilla ja rikastuttaa kieltä. Koko projektin tavoitteena on ollut, että saisimme perheiden pienimpien vedenkäyttäjien kiinnostuksen vettä ja vesihuoltoa kohtaan pysymään yllä, kertoo Lahti Aquan viestintäpäällikkö Paula Nikula.

Aineistossa kerrotaan vesihuollon perusperiaatteista verraten toimintaa mm. pyörällä ajoon, salaisiin vesiteihin ja agentteihin, viemärisankareihin sekä puhdistuskaruselleihin. Viestintäaineistolle laadittiin lisäksi tunnistettava visuaalinen tyyli. Kysymys ja vastaus esitetään yhdellä sivulla, ja asian havainnollistamiseksi on luotu lapsia puhutteleva kuvamateriaali, jossa on osittain hyödynnetty myös tekoälyä. Viestintäaineistossa on lisäksi vesiaiheinen tehtäväsivu lapsille sekä tutki ja pohdi aikuisen kanssa -osuus.

Lahti Aquan tekemä viestintäaineisto saadaan hyödynnettäväksi kaikkiin Lahden alueen päiväkoteihin.

– Lapset kysyvät vedestä -aineisto tukee ja täydentää hyvin Lahden JunnuYliopistoon kuuluvaa, esiopetusikäisille suunnattua vesiteemaan liittyvää työkokonaisuutta, jonka yhteydessä lasten kanssa keskustellaan ja pohditaan yhdessä puhtaan veden keskeisestä merkityksestä kaiken elämän ylläpitäjänä. Tätä havainnollistetaan lasten kanssa myös tekemällä yksinkertaisia tieteellisiä kokeita. Lapset kysyvät vedestä -aineistoa voidaan hyödyntää myös varhaiskasvatusikäisten lasten kanssa keskusteltaessa puhtaasta vedestä ja vesihuollosta, kertoo Lahden kaupungin varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Piia Larinen.

Lapset kysyvät vedestä -aineisto on ladattavissa Lahti Aquan viestintämateriaaleista. Lisäksi aineistosta on painettu A5-kokoinen vihko, joka tullaan jakamaan Lahden alueen esiopetusyksiköihin ja päiväkoteihin hyödynnettäväksi osana vesiteemaan liittyvää työkokonaisuutta.

 

Lisätiedot:
Paula Nikula, viestintäpäällikkö, Lahti Aqua Oy, p. 03 851 5940
Piia Larinen, varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö, Lahden kaupunki, p. 040 700 2340

(Kuva: LahtiAqua)

 

 

Jaa sivu:

Tulosta