Vesihuoltoa ei pidä yksityistää

Vesihuoltolain lausuntokierroksen päähuomio kohdistui odotetusti yksityistämisen rajoittamiseen liittyviin pykäliin. Vaikka lakimuutoksella pyrittiin rajoittamaan vesihuoltolaitosten myymistä yksityisille pääomasijoittajille, julkisuudessa lakimuutoksen nähtiin avaavan monopolimarkkinat helpon rahan tavoittelijoille.

Suomalaiset vesihuoltolaitokset ovat pääosin kunnan tai kuntien omistamia kunnan taseyksiköitä, liikelaitoksia, osakeyhtiöitä tai kuntayhtymiä. Lisäksi lukumäärällisesti eniten meillä on asiakkaiden omistamia osuuskuntamuotoisia laitoksia.  Yksityinen omistus on ollut vähäistä, mutta joissain tapauksissa perusteltua. Esimerkiksi jäteveden puhdistusta harjoittavia yhtiöitä voivat omistaa ne yritykset, joiden jätevesiä puhdistetaan. Vastaavasti suuri teollisuuslaitos voi omistaa vesilaitoksen, joka toimittaa oman toimintansa lisäksi talousvettä pienelle joukolle alueen asukkaita. Nämä ovat kuitenkin erityistapauksia, joista ei pidä tehdä johtopäätöksiä yksityistämiseen liittyen.  

Kuluneen syksyn aikana julkisuudessa käyty keskustelu vesihuollon omistajuudesta herätti voimakkaita tunteita ja lähti paikoin "laukalle". Näissä keskusteluissa kuitenkin paljastui ehdotetun mallin olennaisia heikkouksia. 

Erityisen huolestuttavaksi nousi kysymys määräysvallasta. Vaikka kunnat omistaisivat 51 % osakeyhtiöstä, tämä ei automaattisesti takaisi tosiasiallista päätösvaltaa. Jos yksityinen pääomasijoittaja omistaisi loput 49 % ja saisi yhdenkin vähemmistöomistajana toimivan kunnan puolelleen, kuntien päätösvalta voisi murentua.

Osakeyhtiöiden tavoitteena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, ellei yhtiöjärjestyksessä toisin määrätä. Yksityisen sijoittajan intressit kohdistuvat luonnollisesti siihen, että osakassopimukseen saadaan kirjattua mahdollisimman muhkeat voitonjakoehdot. Tämä on ristiriidassa vesihuollon kaltaisen välttämättömän monopolipalvelun luonteen kanssa, jossa vesihuoltopalveluiden tuottaminen, toiminnan pitkäjänteinen suunnittelu ja riskien hallinta ovat keskeisiä tavoitteita.

Lausunnoilla ollut lakiluonnos ei olisi tuonut merkittävää suojaa tällaista kehitystä vastaan. Esimerkiksi Jyväskylän kaupungin aikanaan kaavailema osittainen Alvan myynti sijoittajille olisi lakiluonnoksen puitteissa ollut edelleen mahdollinen. Tämä avaa oven tilanteille, joissa yksityiset – jopa ulkomaiset – toimijat voivat saada vaikutusvaltaa huoltovarmuuskriittiseen vesihuoltotoimintaan.

Keskustelun käydessä kuumana Vesilaitosyhdistys on tunnistanut tarpeelliseksi kirkastaa omaa kantaansa. Vesilaitosyhdistyksen työvaliokunta ehdottaa yhdistyksen hallitukselle hyväksyttäväksi seuraavaa kantaa: ”Vesilaitosyhdistyksen mukaan vesihuollon tulee säilyä jatkossakin julkisomisteisena tai asiakkaittensa omistamina osuuskuntina.  Vesihuolto on kuntalaisten välttämätön peruspalvelu ja luonnollinen monopoli. Vesihuoltotoiminnan turvallisuus tulee taata. Vesihuollon taloudellinen ja toiminnallinen kestävyys sekä huoltovarmuuden kannalta kriittinen jatkuvuus turvataan parhaiten lainsäädännöllä, jolla vesihuoltolaitoksen myynti yksityisille voittoa tavoitteleville toimijoille estetään.”

Yksinkertaistetusti asian voi viestiä näin: ”Vesihuolto on kuntalaisten välttämätön kriittinen peruspalvelu eikä sen päämääränä ole tuottaa voittoa omistajilleen. Siksi vesihuoltoa ei pidä yksityistää.”

Julkisen ja yksityisen sektorin välisessä yhteistyössä yksityistäminen on yksi ääripää. Toisessa ääripäässä julkinen sektori tekee kaiken itse. Nykymuotoisessa toimintamallissa yksityisellä sektorilla on vahva rooli vesihuoltolaitosten palvelujen tuottajana eikä tätä mallia ole tarkoitus romuttaa. Vesilaitosyhdistys ei myöskään kategorisesti vastusta uudenlaisia yksityisen ja julkisen sektorin välisiä yhteistyömalleja, vaan pyrkii avoimesti arvioimaan niiden etuja ja riskejä.

Yksityisellä sektorilla on, ja pitääkin olla, vahva rooli vesihuoltolaitosten toiminnan tukemisessa. Vesihuollon tulee kuitenkin jatkossakin säilyä julkisomisteisena, tai asiakkaittensa omistamina osuuskuntina.

Riku Vahala
toimitusjohtaja
Vesilaitosyhdistys

(Kuva: Aalto yliopisto/Jaakko Kahilaniemi)