Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Vesilaitosyhdistyksen numeroidut kultaiset ansiomerkit 2024

Vesilaitosyhdistys ja sen edeltäjät ovat vuodesta 1981 alkaen jakaneet numeroituja kultaisia ansiomerkkejä. Merkkien myöntämisen edellytyksinä ovat erityiset ansiot vesihuollon kehittämisen hyväksi maassamme tehdystä työstä. Ansiomerkin saaneet henkilöt ovat olleet poikkeuksellisen ansioituneita sekä alan asiantuntemusta omaavia. Vuonna 2024 Vesilaitosyhdistyksen hallitus on myöntänyt neljä numeroitua kultaista ansiomerkkiä.

15.5.2024

Kultainen ansiomerkki numero 156: Vesihuoltopäällikkö Riitta Moisio

Riitta Moisio valmistui kemian tekniikan diplomi-insinööriksi Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1987. Tämän lisäksi hän on suorittanut silloisen Lääkintöhallituksen terveystarkastajatutkinnon sekä ympäristönsuojelun perusopintoja Turun yliopistossa. Ennen nykyistä tehtäväänsä Riitta on opettanut Lappeenrannan ammattiopistossa sekä toiminut Kymen lääninhallituksessa ympäristönsuojelun parissa. Ennen siirtymistään vesihuoltolaitokselle hän ehti toimia yli kymmenen vuotta ympäristöterveydenhuollon valvonta- ja kehittämistehtävissä. Lappeenrannan vesihuoltolaitoksella hän aloitti käyttöpäällikkönä, josta hän eteni vesi- ja ympäristöpäälliköksi ja lopulta vesihuoltopäälliköksi vuonna 2022. Lappeenrannassa vesihuoltolaitos toimii nykyisin osana Lappeenrannan Energia –konsernia.
Vesilaitosyhdistyksessä Riitta on ollut mukana viemärilaitosryhmässä vuosina 2009-2014, joista viimeiset kolme vuotta hän toimi ryhmän puheenjohtajana. Lisäksi hän toimii hallituksen jäsenenä Saimaan vesiensuojeluyhdistyksessä sekä Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:ssä. Voidaankin sanoa, että ympäristönsuojelu on ollut lähellä Riitan sydäntä koko hänen ammatillisen työuransa ajan.

Kultainen ansiomerkki numero 157: Toimitusjohtaja Petri Tuominen

Petri Tuominen on diplomi-insinööri, valmistunut vuonna 1993 Tampereen teknillisestä korkeakoulusta vesi- ja ympäristötekniikan alalta. Lisäksi hän on suorittanut samaisen yliopiston tarjoamaa vesihuollon jatkokoulutusta – mm. vesihuollon johtamiseen keskittyvän VETO-koulutuksen. Petrin ammatillinen työkokemus alkaa Keski-Suomen vesi- ja ympäristöpiiristä, jossa hän teki pohjavesiin liittyviä tutkimuksia.  Valmistumisen jälkeen hän toimi aluksi YIT:llä vientiprojekteissa ja sittemmin Keuruun teknisenä johtajana. Vuonna 2008 hän aloitti Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy:n toimitusjohtajana, jossa tehtävässä hän toimii edelleen.
Vesilaitosyhdistyksessä Petri on ollut ensin viemärilaitosryhmän jäsenenä ja sittemmin jatkanut puheenjohtajana. Hän on toiminut myös Suomen rakennusinsinöörien liiton vesitekniikkaryhmän jäsenenä. Keski-Suomen alueella hän toimii paikallisen vesi ja ympäristö ry:n hallituksen puheenjohtajana sekä vesienhoidon yhteistyöryhmän jäsenenä.


Kultainen ansiomerkki numero 158: Myyntipäällikkö Rauni Karjala

Rauni Karjala on valmistunut Otaniemestä kemian tekniikan diplomi-insinööriksi vuonna 1989. Lisäksi hän on suorittanut Aalto-yliopiston eMBA tutkinnon vuonna 2011 sekä ”hyväksytty hallituksen jäsen” –tutkinnon vuonna 2021. Ammatillisen työuransa hän aloitti Noponin ilmastimien parissa, joista hän siirtyi Sarlinin ja Grundfosin pumppuihin ja sittemmin Kemiran vesikemikaaleihin. Vesikemikaalien myynti, markkinointi ja kehitystehtävien jälkeen Rauni on siirtynyt jätehuollon kautta konsultoinnin pariin mm. Rambollin ja nykyisen AFRY:n palvelukseen. Viimeiset neljä vuotta Rauni on toiminut Gasumilla myyntipäällikkönä erityisesti biokaasulaitosten eli tuttavallisemmin mädättämöjen parissa.


Työnsä ohella Rauni on ollut hyvin aktiivinen erityisesti jätevesiin ja lietteisiin liittyvissä teemoissa.  Hän on toiminut mm. jätevesiin liittyvän ”parhaan käyttökelpoisen tekniikan” -työryhmän jäsenenä, puhdistamolietteen käyttö maataloudessa -ryhmän jäsenenä sekä projektipäällikkönä laatulannoite ja lietteen termiset käsittelymenetelmät –hankkeissa.


Kultainen ansiomerkki numero 159: Ylitarkastaja Jaana Kilponen


Jaana Kilponen on valmistunut maa-ja metsätaloustieteiden maisteriksi vuonna 1998 Helsingin yliopistosta pääaineenaan limnologia. Hän jatkoi opintojaan samaisessa opinahjossa ja valmistui tohtoriksi vuonna 2006 pääaineenaan mikrobiologia. Opintojensa ohessa ja opintojensa jälkeen Jaana on työskennellyt Uudenmaan, Helsingin ja Suomen ympäristökeskuksissa. Tällä hetkellä hän toimii ylitarkastajana Valvirassa.


Jaana on ollut mm. mukana laatimassa talousvesisäännösten soveltamisohjeita, toimintatapoja talousveden laadun turvaamiseksi ja Valviran hallinnoiman vesityökortti-testin kysymyksiä. Hän on ollut mukana kehittämässä mm. raakaveden laadun seurantaa ja häiriötilanteiden tilannekortteja. Vesilaitosyhdistyksen tilaisuuksissa Jaana on vakioluennoitsija ja hän istuu myös vesihuoltopoolin toimikunnassa. Myös Suomen vesiyhdistyksen jäsenenä Jaana on ollut aktiivinen sen eri jaostoissa.

Lisätietoja:    
toimitusjohtaja Riku Vahala, Vesilaitosyhdistys, puh. 050 588 4237
apulaisjohtaja Mika Rontu, Vesilaitosyhdistys, puh. 09 8689 0114

Lisätietoja Vesihuolto 2024 -päivistä, joiden avajaisissa huomionosoitukset myönnettiin, linkki.

Ouluhallissa myyntipäällikkö Rauni Karjala, Gasum Oy ja ylitarkastaja Jaana Kilponen, Valvira.

 

Rauni Karjalan kiitospuhe.

 

Jaana Kilposen kiitospuheenvuoro.

 

Avajaisyleisöä Ouluhallissa. Vesihuolto 2024 -päiville osallistui 1300 alan ammattilaista. Vesilaitosyhdistys järjesti päivät jo 68. kerran.

Kuvat: Vesilaitosyhdistys.

Lisää aiheesta

talousvesi vesihuolto laajasti viestintä

Syken "Sekalaisia kysymyksiä ja vastauksia vesihuollosta" video

29.1.2025
Suomen ympäristökeskus on julkaissut Vesi.fi-palvelussa kotitalouksille suunnatun videon vesihuollosta. Siihen on koottu tavallisimpia vesihuoltoa ja veden käyttöä koskevia kysymyksiä, ja annetaan niihin napakat vastaukset. Videon tavoitteena on kertoa kansalaisille mistä tietoa omasta vesihuollosta löytyy. Juomavesidirektiivin myötä tuli aiempaa tarkemmat tiedottamisvelvollisuudet, jotka edellyttävät ymmärrettävää viestintää talousveden laadusta. Talousveden laadusta tiedotetaan kansallisen vesi.fi sivuston kautta. Vesihuoltolaitosten kannattaa tulvaisuudessa lisätä linkki omalta kotisivultaan vesi.fi sivustolle.
vesihuolto laajasti vesihuoltopäivä

Ehdota ansiokasta vesihuoltotekoa palkittavaksi

28.1.2025
Pro Vesihuolto -kunniamaininnan saajaa voi ehdottaa 31.3. saakka.
kehittämisrahasto

Toimita hakemus Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston ennakkokäsittelyyn viimeistään 15.2.2025

28.1.2025
Kaikki Vesihuoltolaitosten kehittämisrahastolle osoitettavat rahoitushakemukset tulee toimittaa ennen varsinaista hakua ennakkokäsittelyyn. Nyt on hyvä hetki ideoida hankkeita ja koota yhteen eri tahoja niiden toteuttamiseksi!
vesihuolto laajasti

Aloita kesätyöntekijän haku ajoissa

28.1.2025
Tammi- ja helmikuu ovat kesätyönhaun vilkasta aikaa. Kesätyöntekijän palkkaaminen vahvistaa laitoksen roolia vastuullisena toimijana paikallisessa yhteisössä.
hallinto ja talous

Jonnan opinnäyte luo tietopohjaa vuotovesien hallintaan

27.1.2025
Nivos Oy kertoo nettisivuillaan, että verkostoinsinööri Jonna Vuorio hyödynsi etäluettavia vesimittareita opinnäytetyössään vuotovesien hallinnan parantamiseksi. Nivoksella tutkitaan jatkuvasti, miten voi tehdä asiat entistä paremmin. Yksi tärkeimmistä tavoista hankkia uutta tietoa on opiskelijoiden ja työntekijöiden tekemät opinnäytetyöt. Jonnan tarina on tästä erinomainen esimerkki.
koulutus & tapahtuma talousvesi

Uusi verkkokoulutus talousvesituotteiden turvallisuudesta

27.1.2025
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kertoo uutisessaan, että virasto on julkaissut verkkokoulutuksen sääntelystä, joka koskee talousveden kanssa kosketuksissa olevia tuotteita eli talousvesituotteita. Koulutuksessa käsitellään uudistettua EU:n juomavesidirektiiviä, johon liittyy uusia yksityiskohtaisia vaatimuksia talousvesituotteiden hygieeniselle laadulle, testaamiselle ja hyväksynnälle. Tuotteiden valmistajien kannattaa valmistautua muutoksiin jo nyt.