Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
facebook twitter

Avainsana: viestintä

  • Ympäristötekniikka-kampanja julkaistiin Kauppalehden yhteydessä

    18.12.2024

    Mediaplanetin tuottamassa kampanjaliitteessä mukana mm. Vesilaitosyhdistyksen vesiasiain päällikkö Paula Lindellin haastattelu: Vesihuollolla keskeinen rooli kestävän kehityksen edistämisessä.

  • Kinkkurasvan paikka ei ole viemärissä

    17.12.2024

    Joulun lähestyessä vesihuoltolaitos voi viestinnässään muistuttaa, että ruokien paistorasvaa ei saa kaataa viemäriin eikä wc-pönttöön. Jähmettyessään rasva voi tukkia putkistot ja aiheuttaa laajoja ja kalliita vahinkoja. Katso miten Haminan Vesi, Porin Vesi, Kuopion Vesi ja Oulun Vesi viestivät aiheesta.

  • Varautumispäivää vietetään jälleen 7.2.2025

    17.12.2024

    Päivän teema vuonna 2025 on ”Kotivara alkaa vedestä”.

  • Vesilaitosyhdistyksen uutiskirje ilmestyi 4.12.

    4.12.2024

    Kouvolan Veden kokemuksia oppisopimuksesta kertoo haastattelussa verkosto- ja rakennuttamispäällikkö Kari Hirvonen. Uutiskirjeestä löydät ensi vuoden koulutusten ajankohdat, katso sinulle sopivat ja merkitse ajankohdat kalenteriin. Mukana uutiskirjeessä on tietoa Vesilaitosyhdistyksen lausunnosta liittyen vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain, ympäristönsuojelulain ja vesilain muuttamiseen. Lisäksi voit lukea Kiertotalouden green deal -sitoumuksesta.

  • Vesilaitosyhdistyksen uutiskirje ilmestyi 20.11.

    20.11.2024

    Uutiskirjeessä toimitusjohtajamme Riku Vahala kirjoittaa: ”Vesihuolto on kuntalaisten välttämätön kriittinen peruspalvelu eikä sen päämääränä ole tuottaa voittoa omistajilleen. Siksi vesihuoltoa ei pidä yksityistää.” Lisäksi kerromme, että toivomme jäsenistöltä ehdotuksia sopivista Vesilaitosyhdistyksen hallituksen erovuoroisten jäsenten ja varajäsenten tilalle valittavista henkilöistä. Aiheena myös päivitetty yhdyskuntajätevesidirektiivi, joka tiukentaa jätevesien käsittelyvaatimuksia ja tuo mukanaan uusia velvoitteita puhdistamoille. Uutiskirjeestä löydät paljon muutakin ajankohtaista asiaa. Kannattaa lukea ja tilata seuraava numero suoraan omaan sähköpostiin.

  • Kuntatekniikka-lehden lehtiarkisto

    13.11.2024

    Voit lukea Kuntatekniikan lehdet verkossa ilman kirjautumista.

  • Vesilaitosyhdistyksen uutiskirje ilmestyi 6.11.2024

    6.11.2024

    Kuopion Veden organisaatiouudistuksesta kertoo haastattelussa tuotantojohtaja Markku Lehtola. Lisäksi uutiskirjeessä kutsumme kaikki mukaan seuraamaan striimattua Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston 20-vuotisjuhalseminaaria 11.12. klo 13-16. Uutiskirjeessä esittelyssä on tuore Venlan tunnuslukuraportti 2023. Mukana myös mm. "Yhdyskuntajätevesidirektiivin päivitystyö on valmis" ja "Vesienhoidon ympäristötavoitteet ja investointien lupamenettelyjä sujuvoittavat poikkeamismahdollisuudet lainsäädäntöön".

  • Organisaatiouudistus on kasvun paikka koko laitokselle

    4.11.2024

    ”Parhaimmillaan yhteistyön tiivistäminen laajentaa osaamista ja vähentää laitoksen haavoittuvuutta.” Kuopion Veden organisaatiouudistuksessa vedentuotannon ja jätevedenpuhdistuksen johtaminen yhdistettiin ja tuotantojohtajaksi nimitettiin Markku Lehtola. Uudistusten pyörteissä laitoksella on opittu muutoksen lähtevän avoimuudesta ja luottamuksen rakentamisesta koko henkilöstön keskuuteen.

  • HSY lisää tietoa arjen haitallisista aineista videoilla ja tempauksella

    31.10.2024

    HSY kertoo tiedotteessaan projektista, jossa tavoitteena on lisätä pääkaupunkiseudun asukkaiden ja erityisesti nuorten ymmärrystä arjen haitallisista aineista ja motivoida heitä ympäristöystävälliseen toimintaan.

  • Vuonna 2024 ilmestyneet julkaisut

    29.10.2024

    Julkaisumme kattavat mm. Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston, yhdistyksen asiantuntijaryhmien ja toimiston toimeksiantojen pohjalta valmistuneet selvitykset, jotka käsittelevät tärkeiksi koettuja ja ajankohtaisia alan teemoja. Tänä vuonna on ilmestynyt viisi julkaisua, ne ovat maksuttomia ja vapaasti ladattavissa verkkokaupasta.

  • Vesilaitosyhdistyksen uutiskirje ilmestyi 23.10.2024

    23.10.2024

    Uutiskirjeessä kerromme, että ministeri Lulu Ranne on antanut Traficomille toimeksiannon, jolla keskeytetään viraston valmisteleman Sijaintitietopalvelun käyttöönotto. Vesilaitosyhdistys on omalta osaltaan aktiivisesti pyrkinyt vaikuttamaan Sijaintitietopalvelun käyttöönoton uudelleenarviointiin. Yhdyskuntajätevesidirektiiviin liittyen voit lukea, että direktiivin viimeistelyn on EU-parlamentin osalta valmis. Uutiskirjeessä voit myös tutustua koulutuskoordinaattori Julia Lähteenmäkeen, joka aloitti Vesilaitosyhdistyksessä syyskuussa.

  • Rasvaesite ravintoloille on päivitetty

    10.10.2024

    Rasvaohjeen ravintoiloille on julkaissut yhteistyössä Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry ja Vesilaitosyhdistys. Alunperin HSY:n tuottamasta rasvaohjeesta on muokattu valtakunnallinen esite, joka on kaikkien Vesilaitosyhdistyksen jäsenten käytettävissä.

  • Vesilaitosyhdistyksen uutiskirje ilmestyi 18.9.2024

    18.9.2024

    Muistutamme uutiskirjeessä, että hakemukset tulee toimittaa Kehittämisrahaston ennakkokäsittelyyn 30.9. mennessä. Lisäksi mukana on linkki EurEaun vuosikertomukseen 2023. EurEaun avulla Vesilaitosyhdistys osallistuu EU-edunvalvontaan ja edistää suomalaisten vesihuoltolaitosten tulevaisuuden toimintaedellytyksiä. Jäsenlaitoksen kuulumisena voit lukea Keskuspuhdistamon purkuputken Pyhäjärveen upotuksen etenemisestä. Uutiskirjeessä myös kannustamme kaikkia juhlistamaan maailman vessapäivä 19.11.

  • Vesilaitosyhdistyksen uutiskirje ilmestyi 4.9.2024

    4.9.2024

    Uutiskirjeessä on yhdistyksemme projektityöntekijän Noora Poutiaisen kirjoittama ”kesäteekkarin tervehdys”. Lisäksi tuotantopäällikkö Päivi Nyyssönen Nivos Vesi ja Lämpö Oy:stä kertoo Vesilaitosyhdistyksen koulutustyöryhmän matkakokouksesta Poriin. Kerromme myös, että sisäministeriön hankkeessa valmistellaan kuntien terveydensuojeluviranomaisille toimivaltaa antaa vaaratiedote. Edelleen kerromme, että Viestinnän eettinen neuvottelukunta antaa suosituksensa kriittisen infrastruktuurin häiriötilanneviestinnän kehittämiseksi. Uutiskirjeessä on myös tietoa valtioneuvoston ”Me puhumme teoin” -kampanjaan osallistumisesta. Lisäksi juuri nyt on avattu kutsu luennoimaan Vesihuolto 2025 -päiville Tampereelle.

  • Me puhumme teoin -kampanja

    3.9.2024

    Valtioneuvosto kutsuu kampanjalla kaikki mukaan rakentamaan yhdenvertaista Suomea. Kampanjan toteuttaminen on osa yhdenvertaisuustiedonannon toimeenpanohanketta.

  • Suosituksia kriittisen infrastruktuurin häiriötilanneviestinnän kehittämiseksi, VEN 2024/1

    30.8.2024

    Viestinnän eettinen neuvottelukunta (VEN) on kiinnittänyt huomiota viestintään ja yhteistyöhön Espoon putkirikon yhteydessä 19.2.2024. VEN on muodostanut kantansa ja antaa suosituksensa kriittisen infrastruktuurin häiriötilanneviestinnän kehittämiseksi kuultuaan useita asiaan liittyviä tahoja.

  • Vesi on mukana arjen askareissa some-aineistoa

    17.6.2024

    Vesilaitosyhdistyksen jäsenten käyttöön on muutama vuosi sitten tehty some-viestintää varten videoita, joissa pääteemana on ”veden arjen käyttötilanteet”. Videoissa pestään ikkunoita, ollaan mattopyykillä sekä heitetään löylyä, tarjoillaan janojuomaksi vettä, kastellaan perunamaata ja pestään koiran tassuja. Tavoitteena on tehdä näkyväksi vesihuoltopalvelua. Aineistot voi julkaista sellaisenaan tai poimia vinkkejä omien viestien tekoon.

  • Linkkejä eri tahojen koululaisille ja lapsille tekemiin vedestä kertoviin aineistoihin

    5.6.2024

    Koosteessa muutama tiedossamme oleva koululaisille tehty vesiaiheinen oppimateriaali. Jutusta löydät linkit eri tahojen toteuttamiin digitaalisiin oppimateriaaleihin.

  • Some-aineistoa laitoksen vapputervehdykseen

    9.4.2024

    Vappu on tulossa, ja vielä on aikaa hioa viestejä, joissa opastetaan, että munkinpaistorasvaa ei tule kaataa viemäriin. Olemme valmistelleet joitakin kuvia, videoita ja tekstiluonnoksia jäsenten käyttöön. Nyt on erinomainen tilaisuus kertoa mitä saa ja mitä ei saa laittaa viemäriin.

  • Savon Yritysuutiset ilmestyi

    8.4.2024

    Savon Yritysuutiset, jossa on mukana vesinuolto-teema julkaistiin maaliskuussa 2024.

  • Some-aineistoa vesihuoltolaitoksen pääsiäistervehdykseen

    28.3.2024

    Teimme jäsenlaitosten some-viestintää varten joitakin mallikuvia ja videoita sekä luonnoksia teksteistä. Niitä voi joko käyttää sellaisenaan tai ottaa ideoita laitoksen pääsiäistervehdykseen.

  • Yhteishankkeessa parannetaan vesihuollon toimintavarmuutta ja kyberturvallisuutta

    13.3.2024

    Maa- ja metsätalousministeriö (rahoittaja) ja Etelä-Savon ELY-keskus (rahoittajan myöntäjä) on rahoittanut hanketta 560 984 eurolla vesihuollon toimintavarmuuden ja kyberturvallisuuden parantaminen -avustushausta. Hankkeen toteutusaika on 1.2.2024-31.8.2025.

  • Vesilaitosyhdistyksen uutiskirje ilmestyi 28.2.2024

    28.2.2024

    Uutiskirjeessä on Vesilaitosyhdistyksen asiantuntijoiden koostama katsaus keskeisiin vesihuoltoa koskeviin lainsäädännön ja viranomaisohjauksen teemoihin 2023. Kerromme myös kevään tapahtumista, joissa voit kehittää ja syventää ammattiosaamistasi. Lisäksi aiheena on uusi yhteistyöverkostomme, jonka Teams-tapaamisissa varsinaiset jäsenet voivat vaihtaa tietoa ja kokemuksia omaisuudenhallinnasta.

  • Vuosi 2023 vesihuoltoalalla

    27.2.2024

    Katsaus päättyneen vuoden keskeisiin vesihuoltoa koskeviin lainsäädännön ja viranomaisohjauksen teemoihin. Vesilaitosyhdistyksen asiantuntijoiden tekemää kirjoitusta voivat jäsenlaitokset hyödyntää soveltuvin osin omissa vuosiraporteissaan.

  • World Water Day 2024 - Maailman vesipäivä 2024

    16.2.2024

    Maailman vesipäivää vietetään 22. maaliskuuta 2024 teemalla "Leveraging Water for Peace" lyhyesti "Water for Peace". Ilmastomuutoksen vaikutusten lisääntyessä ja maapallon väestön kasvaessa, tulisi yhteistyötä tehdä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin arvokkaimman luonnonvaramme, veden, suojelemiseksi. Terveys ja hyvinvointi, ruoka- ja energiajärjestelmät, taloudellinen tuottavuus ja ympäristö ovat kaikki riippuvaisia hyvin toimivasta ja oikeudenmukaisesta vedenkiertokulusta.

  • Vesihuoltolaitoksen hallinto ja talous -päivät 20.-21.3.2024 Tampereella

    16.2.2024

    Vesihuoltolaitosten johdon tai kehittämisestä vastaavien vuosittainen tapaaminen, jossa käsitellään hallintoon ja talouteen liittyviä asioita, unohtamatta rakentavaa ajatustenvaihtoa hyvässä seurassa.

  • Vesilaitosyhdistyksen uutiskirje ilmestyi 31.1.2024

    31.1.2024

    Uutiskirjeen haastattelussa Raision vesilaitoksen johtaja Anders Öström kertoo, miten Venla-tunnuslukujärjestelmä auttaa vesilaitoksia kehittämään toimintaansa. Mukana uutiskirjeessä on katsaus yhdyskuntajätevesidirektiivin kolmikantaneuvotteluihin. Lisäksi kerromme, että laki yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta tulee asettamaan sen soveltamisalaan kuuluville kriittisille toimijoille velvoitteita riskinarviointiin, häiriönsietokyvyn varmistamiseen ja poikkeamista raportointiin. Huomaathan myös, että Vesihuolto 2024 -päivien ilmoittautuminen on alkanut.

  • Lisää vielä vesi -kampanja muistuttaa vesihuollon merkityksestä

    19.1.2024

    Miten keittää aamukahvit tai huuhtoa koiran kuraiset tassut, jos vettä ei tulisikaan? Vesihuoltolaitokset tuovat veden arkisiin hetkiin, muistuttaa vesihuoltolaitosten yhteinen viestintäkampanja.

  • Vesilaitosyhdistyksen uutiskirje ilmestyi 17.1.2024

    17.1.2024

    Uutiskirjeen blogikirjoituksessa Riku Vahala, Vesilaitosyhdistyksen toimitusjohtaja, kertoo jäsentyytyväisyyskyselyn keskeisiä tuloksia ja johtopäätöksiä. Lisäksi voit lukea jutun, jossa kerromme viime vuoden suosituimmat (TOP5) koulutuksemme ja yhteenvedon osallistujapalautteista. Muistutamme myös, että hakemukset Kehittämisrahaston ennakkokäsittelyyn tulee toimittaa 15.2. mennessä. Voit myös tutustua juuri ilmestyneeseen tunnuslukujärjestelmän vuosittaiseen raporttiin vuodelta 2022, johon on koottu 247 vesihuoltolaitoksen tiedot 21 keskeisen tunnusluvun osalta.

  • Pyttyyn heitetty roska ei katoa

    7.12.2023

    HSY kertoo tiedotteessaan, että HSY:n jätevedenpuhdistamoille päätyi viime vuonna jätevesien mukana noin 800 tonnia roskaa, mikä ei sinne kuulu. Isommat roskat jäävät kiinni puhdistuksen alkuvaiheessa olevaan siivilään eli välppään. Roskien joukosta on vuosien saatossa löytynyt myös leluja, kännyköitä ja tekohampaita.

  • VVY:n uutiskirje julkaistiin 22.11.

    22.11.2023

    Uutiskirjeemme haastattelussa Ylä-Savon Vesi Oy:n toimitusjohtaja Ulla Tyrväinen. Uutiskirjeen aiheena myös VVY:n hallituksen jäsenten valinnan valmistelu. Lisäksi kannustamme kommentoimaan 30.11.2023 mennessä ohjeluonnosta pitkän aikavälin investointisuunnitelman laadintaan. Muistutamme myös yhteishankkeesta, jossa tutkitaan raakavesien laatua. Hanke tarjoaa laitoksille mahdollisuuden toteuttaa lainsäädännön vaatimuksia raakaveden riskienhallinnasta ja omavalvonnasta. Aiheena myös Lisää vielä vesi -kampanja, jossa tuotetaan varsinaisten jäsenten käyttöön aineistoa.

  • Osallistu Lisää vielä vesi -kampanjaan

    20.11.2023

    Kampanjan tavoitteena on mm. lisätä ymmärrystä siitä, mitä vesihuoltopalveluiden tuottaminen edellyttää sekä hanaveden arvostuksen ja vesihuollon maksukorotusten hyväksyttävyyden lisääminen. Lisäksi yhdessä kampanjoimalla teemme vesihuoltoalaa näkyväksi. Kohderyhmänä ovat kaikki vesihuoltolaitoksen asiakkaat.

  • Osallistu vesilaitosten yhteiseen kampanjaan

    7.11.2023

    Marraskuussa valmistuu kampanjamateriaalia vesihuoltolaitosten kampanjointi- ja viestintäkäyttöön. Kampanjamateriaali tulee olemaan kaikkien VVY:n jäsenlaitosten käytettävissä. Valmiiksi tehdyn materiaalin avulla onkin nyt helppo lisätä vesihuoltolaitoksen näkyvyyttä, joten kampanjointiin kannattaa osallistua!

  • Vesihuki-hankkeen loppuwebinaari 23.11.

    10.10.2023

    Suomen ympäristökeskuksen Vesihuki-hankkeessa arvioitiin kattavasti ensimmäistä kertaa Suomen vesihuollon elinkaarisia kasvihuonekaasupäästöjä ja niiden vähentämisen keinoja. Hankkeessa tuotettiin myös vesihuoltolaitosten käyttöön tarkoitettu avoin ja ilmainen päästölaskentatyökalu.

  • World Toilet Day 19.11.2023

    21.9.2023

    Maailman vessapäivää 2023 juhlistetaan samalla teemalla kuin maaliskuussa vietettyä maailman vesipäivää eli "accelerating change". Kannustamme laitoksia juhlistamaan marraskuussa vessapäivää esim. kertomalla alueensa jätevesien puhdistuksesta ja siitä mitä saa – ei saa laittaa viemäriin eli ns. pyttyetiketti.

  • VVY:n uutiskirje julkaistiin 13.9.2023

    13.9.2023

    Uutiskirjeessä kerromme Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston ennakkohausta. Mukana myös kuvia Göteborgissa pidetystä Pohjoismaisesta jätevesikonferenssista. Lisäksi voit tutustua VVY:n lausuntoon luonnoksesta hallituksen esitykseksi biopolttoaineista, bionesteistä ja biomassapolttoaineista annetun lain muuttamisesta. Toteamme VVY:n lausunnossa pitävämme lakimuutosta veroluokkiin liittyvän epäkohdan korjaamiseksi erittäin tärkeänä. Julkaisemme myös malleja ja vinkkejä viestintään, jossa opastetaan ja kannustetaan asukkaita seuraamaan vesimittariaan säännöllisesti, jotta esim. vuototilanne ei aiheuta kohtuuttomia laskuja tai vaurioita kiinteistölle.

  • Vedenkulutuksen ja vesilaitteiden kunnon tarkkailuun opastava viestintä

    7.9.2023

    Julkaisemme malleja ja vinkkejä viestintään, jossa opastetaan ja kannustetaan asukkaita seuraamaan vesimittariaan säännöllisesti, jotta esim. vuototilanne ei aiheuta kohtuuttomia laskuja tai vaurioita kiinteistölle. Tästä jutusta löydät mallitekstejä ja kuvia, joita voi käyttää jäsenlaitosten viestinnässä.

  • VVY kokoaa tietoa lapsille ja nuorille suunnatusta viestinnästä

    22.8.2023

    Toivomme vesihuoltolaitoksilta esimerkkejä selvitykseen lapsille ja nuorille suunnatusta vesihuollon viestinnästä.      

  • VVY Golf 2023 jäi pelaamatta rankkasateen takia

    10.8.2023

    VVY:n golfkisa 3.8.2023 keskeytyi pelaajat yllättäneen rankkasateen takia. Kukaan 80 kisaajasta ei ehtinyt pelata kierrostaan loppuun ja viimeiset lähtijät ehtivät pelata vain pari reikää ennen kuin tulviva kenttä suljettiin ja kisa keskeytettiin. Keskiviikon joukkuescramble saatiin onneksi pelattua melko hyvässä säässä, joten ihan turhaan ei ennätyksellisen suuri joukko vesigolffareita Tahkolle matkustanut. Alustavasti päätettiin, että ensi vuonna pelataan VVY-golfin 25-vuotisturnaus Virossa elokuun alussa. (Kuvituskuva Photo by Splash Pic on Unsplash)

  • VVY:n uutiskirje julkaistiin 20.6.

    20.6.2023

    Uutiskirjeessä kerromme, että Joonas Jännäri aloittaa VVY:ssä lakiasiainpäällikkönä 1.9.2023. Uutiskirjeessä esitellään uusi julkaisu ”Verkostotietojen digitaalinen tiedonsiirto”. Julkaisussa käsitellään edellytyksiä nykyisen toimintaympäristön mukaiselle, verkostotietojen avoimeen rajapintaan pohjautuvalle tiedonsiirrolle ja esitellään uusi ratkaisu. Kerromme myös, että FCG Finnish Consulting Group on käynnistänyt hankkeen, jossa selvitetään haitta-aineiden poiston toteutettavuutta ja vaikutuksia suomalaisilla jätevedenpuhdistamoilla. Hankkeella on Kehittämisrahaston rahoitusta.

  • Vesi on mukana monissa arjen askareissa some-aineistoa

    20.6.2023

    VVY:n jäsenten käyttöön on vuosi sitten tehty some-viestintää varten videoita, joissa pääteemana on ”veden arjen käyttötilanteet”. Videoissa pestään ikkunoita, ollaan mattopyykillä sekä heitetään löylyä, tarjoillaan janojuomaksi vettä, kastellaan perunamaata ja pestään koiran tassuja. Tavoitteena on tehdä näkyväksi vesihuoltopalvelua. Aineistot voi julkaista sellaisenaan tai poimia vinkkejä omien viestien tekoon.

  • VVY:n uutiskirje julkaistiin 17.5.

    17.5.2023

    Uutiskirjeessä on tieto Kehittämisrahaston kevään rahoituspäätöksistä. Mukana on myös runsaasti uutisia ja kuvia Vesihuolto 2023 -päiviltä mm. paneelikeskustelusta ja työpajoista, luovutetuista huomionosoituksista sekä näyttelystä mm. parhaina osastoina palkituista sekä uutuustuotekilpailussa menestyneistä. Kevään koulutustarjonnassa on mm. Vesityökorttikoulutus ja Digitaaliset ratkaisut, joihin ehdit vielä mukaan. Lisäksi suosittelemme ottamaan vesihuoltoalaan perehdyttävän verkkokurssin osaksi kesätyöntekijöiden perehdytystä.

  • Yhdyskuntatekniikka 2023 -näyttelyssä oli ennätysmäärä näytteilleasettajia

    16.5.2023

    Yhdyskuntatekniikka 2023 -näyttely pidettiin Jyväskylässä 10.–11.5. kahden päivän kävijämäärä oli yhteensä 5.727. Näytteilleasettajien määrä oli 242, mikä on uusi ennätys. Yhdyskuntatekniikka 2025 -näyttely järjestetään 14.-15.5.2025 Tampereen Messukeskuksessa.

  • Vesihuoltonuorten seminaari tarjosi näkökulmia kansainvälisiin mahdollisuuksiin vesihuoltoalalla

    16.5.2023

    Vesihuoltopäivät 2023 järjestettiin 10-11.5 Jyväskylän Paviljongissa ja Vesilaitosyhdistys oli järjestänyt vesihuoltonuorille oman seminaarinsa ensimmäiselle messupäivälle. Seminaariin osallistui parikymmentä nuorta vesialan opiskelijaa. Osallistujia oli kuudesta eri oppilaitoksesta, ja edustettuna oli sekä yliopistoja että ammattikorkeakouluja. Seminaarin aiheena oli tänä vuonna kansainvälinen vesihuolto.

  • Vesihuoltoala tarvitsee yhteistyötä selvitäkseen tulevaisuuden huoltovarmuudesta

    10.5.2023

    Vesihuolto 2023 -päivien avajaisissa 10.5. järjestetyssä paneelikeskustelussa esitettiin näkemyksiä vesihuoltoalan muutostarpeista. Suomessa vesihuolto toimii pääsääntöisesti hyvin. Vesihuoltolaitosten toiminnassa ja laadussa on kuitenkin suurta vaihtelua. Alan haasteina ovat mm. saneerausinvestointitarve ja pula osaajista. Monet vesihuoltolaitokset eivät kykene vastaamaan niille asetettuihin vaatimuksiin vähäisten resurssiensa vuoksi. Vaikka rakenteellisen uudistumisen tarve on tunnistettu jo pitkään, muutoksia on tapahtunut vain vähän. ”Ala uudistuu toimijoiden laajalla yhteistyöllä” paneelikeskustelussa kuultiin erilaisia vesihuoltoalan edustajien näkemyksiä yhteistyön edistämiseen. Keskustelijat olivat yhtä mieltä siitä, että vesihuoltolaitosten yhdistymisiä ja yhteistyötä tarvitaan.

  • Vesihuollon tärkeät teemat esillä vesihuoltopäivillä

    9.5.2023

    Vesihuolto 2023 -päivillä 10.–11.5.2023 kuullaan yli 70 alan asiantuntijan esitystä, joista osa käsittelee perinteisiä vesihuoltoteemoja, kuten huoltovarmuus, talousveden käsittely ja laatu, verkostot, jätevesi ja lietteet sekä hallinto. Toisaalta mukana on myös esityksiä uudemmista aiheista esim. kestävä kehitys, laadun- ja omaisuudenhallinta sekä digitalisoituva ja tiedolla johdettu vesihuolto. Tapahtumaan odotetaan lähes 750 osallistujaa. Vesilaitosyhdistys järjestää vesihuoltopäivät nyt jo 67. kerran, tällä kertaa Jyväskylässä.

  • VVY:n uutiskirje julkaistiin 26.4.

    26.4.2023

    Uutiskirjeessä kerromme VVY:n vuosikokouksen 2023 keskeiset päätökset ja voit tutustua VVY:n toimintakertomuksen PDF-versioon, jossa on mm. toimitusjohtaja Osmo Seppälän katsaus menneeseen vuoteen. Kannustamme myös katsomaan Vesihuollon organisointi tulevaisuuden haasteisiin -seminaarin tallenteen. Lisäksi aiheena ”Tilannekatsaus juomaveden desinfiointiaineiden biosidiasetuksen mukaisesta hyväksynnästä”. Kerromme myös, että vesihuoltolaitoksilla on mahdollisuus osallistua vielä toukokuussa kyberturvallisuusharjoitukseen, jonka on koordinoinut vesihuoltopooli ja toteuttajana toimii Insta. Ja näin vapun kynnyksellä tarjolla on some-aineistoa vesihuoltolaitoksen vapputervehdykseen.

  • Some-aineistoa vesihuoltolaitoksen vapputervehdykseen

    25.4.2023

    Vesihuoltolaitos voi vappuna viestiä vaikkapa siitä, että munkinpaistorasvaa ei pidä laittaa viemäriin. Ei toki saarnata, mutta voi antaa hyvän ja hyödyllisen neuvon. Teimme jäsenlaitosten some-viestintää varten joitakin mallikuvia ja videoita sekä luonnoksia teksteistä. Niitä voi käyttää sellaisenaan tai ottaa ideoita omaan vapputervehdykseen.

  • VVY Golf 2023 Tahkolla elokuun alussa

    11.4.2023

    VVY:n vuotuinen golftapahtuma järjestetään 2-3.8.2023 Tahko Golfin kentillä Kuopion Nilsiässä. Varsinainen mestaruuskilpailu on torstaina 3.8. Tahkon Old Course -kentällä. Keskiviikkona 2.8. on jo perinteeksi muodostunut 4 hengen joukkuescramblekisa yhteislähtönä.

  • VVY:n uutiskirje julkaistiin 29.3.

    29.3.2023

    Uusi jätevesidirektiivi tulee – olemmeko valmiita, kysyvät blogissa Marina Graan, tuotantoyksikön päällikkö, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä ja Pekka Paavola, käyttöinsinööri, Kemin Energia ja Vesi Oy . Uutiskirjeessä on myös katsaus vuoden 2022 tapahtumiin vesihuoltoalalla, jota jäsenlaitokset voivat hyödyntää soveltuvin osin omissa vuosiraporteissaan. Lisäksi aiheena on sisäilman radon vesilaitoksilla 2022. Esittelyssä on Kehittämisrahaston rahoittama hanke "Verkostosuunnittelun kaivokorttiprosessin optimointi –BIM suunnittelusta työmaalle ja verkkotietoon".

  • Seuraa VVY:n kuulumisia sosiaalisessa mediassa

    28.3.2023

    Vesihuoltopäivistä käytämme aihetunnistetta #vesihuolto2023 Pysyt kärryillä alan uutisista ja siitä, mikä nousee keskusteluun sosiaalisessa mediassa, kun seuraat VVY:n Twitteriä, Facebook-sivua tai LinkedIn-yrityssivua. Löydät Twitterimme käyttäjänimellä @suomenvesi ja Facebook-sivumme nimellä @jokapaivaonvesipaiva.

  • VVY:n uutiskirjeen tilaukseen linkki

    28.3.2023

    Vesilaitosyhdistyksen maksuttoman uutiskirjeen tilauksen ja peruuttamisen teet kätevästi tästä linkistä.

  • Maailman vesipäivä 2023 - World Water Day 2023

    14.3.2023

    Maailman vesipäivää vietetään 22.3. Kannustamme laitoksia juhlistamaan vesipäivää esim. kertomalla laitoksen talousvedestä ja jätevesien puhdistuksesta sekä vastuullisesta veden käytöstä ja siitä mitä saa – ei saa laittaa viemäriin (”pyttyetiketti”).

  • VVY:n uutiskirje julkaistiin 1.3.2023

    2.3.2023

    Uutiskirjeen blogissa Sanna Varjus, liikelaitosjohtaja Hangon Vesi ja Jarmo Lahtinen, käyttöpäällikkö Oulun Vesi kertovat VVY:n vesilaitosryhmän toiminnasta. Uutiskirjeessä pääset tutustumaan Kiertotalous vesihuollossa hankkeen antiin. Mukana myös tietoa VVY:n hallituksen jäsenten valinnan valmistelusta. Haluamme muistuttaa varsinaisia jäseniä erityisesti siitä, että Veetiin ja Venlaan tulee tiedot syöttää 30.4.2023 mennessä. Venlasta ilmenee, että tähän mennessä vain 10 % jäsenlaitoksista on syöttänyt kuluvan vuoden vesihuoltomaksutiedot.

  • Osallistu Vesitalous-lehden lukijatutkimukseen

    8.2.2023

    Vastauksia ja kommentteja käytetään kehittämään lehteä vastaamaan lukijoiden tarpeita.

  • VVY:n uutiskirje julkaistiin 1.2.2023

    1.2.2023

    Uutiskirjeessä mm. kerromme, että Vesihuolto 2023 -päiville on ilmoittautunut jo yli 300 osallistujaa. Muistutamme myös, että Hyvän vesihuollon kriteereistä voi antaa palautetta helmikuun loppuun saakka. Voit myös tutustua VVY:n viimeisimpään lausuntoon ja kannanottoon. Lisäksi tärkeää tietoa opiskelijoille: VVY tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden osallistua teemawebinaareihin maksutta.

  • VVY:n uutiskirje julkaistiin 18.1.2023

    18.1.2023

    Uutiskirjeen blogitekstissä Kuntaliitossa Palomuuri 1.0 -hankkeen projektipäällikkönä toimiva Jani Voutilainen pohtii kyberturvallisuutta ja mahdollisuuksia edistää sitä harjoittelulla. Lisäksi aiheena mm. uuden juomavesidirektiivin toimeenpanemiseksi annettujen kansallisten laki- ja asetusmuutosten voimaantulo sekä valtioneuvoston hyväksymä fosforiasetus. Esittelyssä on uusi "Vesihuoltolaitosten verkosto-omaisuudenhallinnan toteutusopas ja auditointityökalu". Muistutamme myös, että ”Hyvän vesihuollon kriteereistä” voi antaa palautetta helmikuun loppuun saakka.

  • En ymmärrä kyberturvallisuudesta mitään!

    13.1.2023

    Kuntaliitossa Palomuuri 1.0 -hankkeen projektipäällikkönä toimiva Jani Voutilainen pohtii blogitekstissään kyberturvallisuutta ja mahdollisuuksia edistää sitä harjoittelulla. Jani on osallistunut vesihuoltopoolin koordinoimien vesihuoltolaitoksille suunnattujen kyberteemaisten harjoitusten suunnitteluun. Harjoituksia järjestetään lisää maaliskuussa 2023 ja niistä lähetetään lisätietoja sähköpostitse.

  • Uutiskirjeemme julkaistiin 21.12.2022

    21.12.2022

    Uutiskirjeessä kerromme, että VVY:n hallitus valitsi yhdistyksen uudeksi toimitusjohtajaksi professori, tekniikan tohtori Riku Vahalan. Aiheina myös Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston toimikunnan rahoituspäätökset ja kehittämisrahaston ennakkokäsittelyn uusi haku. Jäsenlaitoksien kuulumisina mukana on tieto Turun Vesihuolto Oy:n ja Kangasalan Vesi -liikelaitoksen asiakaslehdistä. Lisäksi mukana on HSY:n tiedotteet, joiden aiheena ovat ”Jäteveden tärkeät ravinteet ja hiili kiertoon uusin menetelmin” ja ” Jäteveden lämmön talteenoton mahdollisuuksia tutkittu kaupunkimittakaavassa”.

  • Kangasalan Vesi -liikelaitoksen asiakaslehti 2022 on julkaistu

    20.12.2022

    Kangasalan Vesi -liikelaitos on perustettu 1952, joten tänä vuonna juhlitaan 70-vuotista taivalta. Lue juhlavuodesta nettilehdestä ja katso mainio video, jossa Kangasalan Kirkkoharjun koululaiset antoivat vinkkejä muun muassa veden käyttöön liittyen.

  • Tallenne webinaarista: Vesihuolto näkyväksi eli keinoja vesihuoltolaitoksen mediaviestinnän aktivoimiseen

    16.12.2022

    Vesihuoltoalan vetovoimaisuus on alan toimijoiden yhteinen haaste. Pyrkimyksenä on mm. hyvän tunnettavuuden avulla houkutella alalle uusia osaajia. Eduskuntavaalien alla VVY haluaa nostaa vesihuoltoa esille mediassa. Tietoiskuwebinaarissa 16.12. kuultiin esityksiä siitä, miten vesihuoltolaitosten ja alan näkyvyyttä voisi yhdessä kehittää mediasuhteiden avulla. Voit katsoa osia noin tunnin mittaisesta webinaarista tallenteista.

  • Tietoiskuwebinaari: Vesihuolto näkyväksi eli keinoja vesihuoltolaitoksen mediaviestinnän aktivoimiseen

    14.12.2022

    Vesilaitosyhdistyksen jäsenille maksuton webinaari järjestetään pe 16.12. klo 9.30 -10.45. Vesihuoltoalan vetovoimaisuus on alan toimijoiden yhteinen haaste. Pyrkimyksenä on mm. hyvän tunnettavuuden avulla houkutella alalle uusia osaajia. Eduskuntavaalien alla VVY haluaa nostaa vesihuoltoa esille mediassa. Kutsumme VVY:n jäsenet etätilaisuuteen kuulemaan ja pohtimaan, miten vesihuoltolaitosten ja alan näkyvyyttä voisi yhdessä kehittää mediasuhteiden avulla. Ilmoittautumiset 14.12. mennessä.

  • Turun Vesihuolto Oy:n Vesipistelehti 2/2022 on julkaistu

    9.12.2022

    Vesipiste on Turun Vesihuolto Oy:n lehti kaikille turkulaisille.

  • Uutiskirjeemme julkaistiin 8.12.2022

    8.12.2022

    Uutiskirjeemme blogitekstissä VVY:n kehittämispäällikkö, Saijariina Toivikko kysyy: "Miten vesihuoltoa saataisiin näkyvämmäksi?" Kannattaa myös tutustua ensi vuoden koulutustarjontaan lukemalla ennakkotietoa vuoden 2023 koulutuksista. Uutiskirjeessämme on tietoa VVY:n lähi aikoina antamista lausunnoista. Lisäksi kerrotaan, että Kinkkutemppu-kampanja toteutuu myös tänä jouluna. Jäsenlaitoksien kuulumisina mukana on tieto HS-Veden asiakaslehdestä. Lisäksi mukana on HSY:n tiedote, jossa on mm. kuvia uudesta Blominmäen jätevedenpuhdistamosta.

  • Kinkkutemppu 2022

    7.12.2022

    Vesilaitosyhdistys jäsenlaitoksineen on Kinkkutemppu-kampanjassa mukana muistuttamassa, että paistinrasvaa ei saa kaataa viemäriin, koska rasva tukkii viemäriverkostoa. Paistinrasvojen keräysaika on 16.12.2022 - 8.1.2023. Tuttu nettisivu on käytössä osoitteessa www.kinkkutemppu.com. Lisäksi viestintää ja kilpailuja toteutetaan FaceBook-sivulla, jonka nimi on  Kinkkutemppu.

  • Juomavesidirektiivin kansallinen täytäntöönpano etenee – asetukset lausunnolla

    9.11.2022

    Uusi juomavesidirektiivi pitää implementoida kansalliseen lainsäädäntöön viimeistään 12.1.2023. Tähän täytäntöönpanoon liittyen tällä hetkellä ovat lausuntopalvelussa lausuttavina kaksi uutta asetusta ja kolme asetusmuutosta. Uusien asetusten antovaltuudet antavat terveydensuojelulaki ja vesihuoltolaki ovat olleet lausuttavana jo keväällä 2022.

  • Vesihuoltolaitosten yhteisiin viestintähankkeisiin etsitään osallistujia

    8.11.2022

    Vesilaitosyhdistys on koonneet VVY:n tietoon tulleita viestintään liittyviä hankeideoita ja kartoittaa nyt vesihuoltolaitosten kiinnostusta lähteä työstämään hankkeita yhteistyössä eteenpäin.

  • Vesilaitosyhdistyksen viimeaikaisia julkaisuja

    7.11.2022

    Julkaisumme kattaa mm. Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston, VVY:n asiantuntijaryhmien ja toimiston toimeksiantojen pohjalta valmistuneet selvitykset, jotka käsittelevät tärkeiksi koettuja ja ajankohtaisia alan teemoja. Useat julkaisuistamme ovat maksuttomia ja vapaasti kaikkien ladattavissa verkkokaupasta.

  • Viestintä vedenkäyttäjille sähköpulan vaikutuksista vesihuoltoon

    7.11.2022

    Energiamarkkinoiden poikkeuksellinen tilanne jatkuu Euroopassa käytävän sodan vuoksi aiheuttaen epävarmuuksia sähkön saatavuuteen. Fingridin mukaan suurten epävarmuuksien seurauksena suomalaisten on syytä varautua tulevana talvena mahdollisen sähköpulan aiheuttamiin sähkökatkoihin. Tässä uutisessa on vesihuoltolaitosten käyttöön ja omaan toimintaan sopivaksi räätälöitävä mallipohja asiakasviestintää varten. Tämän yleisen viestinnän lisäksi on syytä viestiä tarkemmin erityisasiakkaille, kuten sairaaloille, terveydenhuollon yksiköille ja elintarviketeollisuudelle. Sivulle on päivitetty ruotsinkielinen aineisto jäsenlaitosten tiedottamisen avuksi.

  • Uutiskirjeemme julkaistiin 26.10.2022

    26.10.2022

    Uutiskirjeessä Saijariina Toivikko, VVY:n kehittämispäällikkö blogikirjoittaa aiheesta: Pohdintaa vesihuoltolaitosten taloudellisen tilanteen haasteista ja ratkaisuista. Muina aiheina mm. vesihuoltoalan pätevyysvaatimusten esiselvitys, vesihuoltolaitosten yhteishankkeisiin etsitään osallistujia, päivitetty kansallisen vesihuoltouudistuksen toimeenpanosuunnitelma ja Pohjoismainen jätevesikonferenssin NORDIWA 2023 kutsu luennoimaan. Lisäksi mukana tietoa siitä, että vesiensuojelun tehostamisohjelmassa on haettavissa avustusta vesiensuojeluun kaupunkien alueiden käytössä 18.10.–30.11.2022 välisenä aikana Etelä-Savon ELY-keskuksesta.

  • Uutiskirjeemme julkaistiin 12.10.2022

    12.10.2022

    Uutiskirjeessä kerromme, että VVY hakee toimitusjohtajaa nykyisen toimitusjohtajan siirtyessä eläkkeelle. Lisäksi mukana on VVY:n hallitusohjelmatavoitteet hallituskaudelle 2023–2027. Kerromme myös VVY:n järjestämästä maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenten vierailusta jätevedenpuhdistamolle sekä alan opiskelijoiden mahdollisuudesta osallistua loppuvuoden teemawebinaareihin maksutta. Uutiskirjeestä löydät linkin webinaaritallenteeseen, jossa ympäristöministeriön ravinteiden kierrätyksen hankkeiden projektipäällikkö Riikka Malila kertoi syksyllä käynnistyvästä rahoituksesta.

  • Vesilaitosyhdistyksen tavoitteena on varmistaa vesihuollon huoltovarmuus vahvistamalla vesilaitosten toimintakykyä

    10.10.2022

    Vesilaitosyhdistyksen hallitusohjelmatavoitteet hallituskaudelle 2023–2027. VVY:n henkilöstö yhteistyössä työvaliokunnan ja viestintätoimiston kanssa on työstänyt VVY:n hallitusohjelmatavoitteet hallituskaudelle 2023–2027. Ydinviestinä on: Vesilaitosyhdistyksen tavoitteena on varmistaa vesihuollon huoltovarmuus vahvistamalla vesilaitosten toimintakykyä. Huoltovarmuus turvataan kansallisen vesihuoltouudistuksen toimenpiteillä ja taloudellisesti kannustamalla vesilaitoksia yhdistymiseen.

  • Maa- ja metsätalousvaliokunnan jäseniä VVY:n järjestämällä vierailulla jätevedenpuhdistamolla

    10.10.2022

    Vierailun aikana keskusteltiin ajankohtaisista jätevedenpuhdistukseen liittyvistä asioista, tutustuttiin lieteperäisiin lannoitevalmisteisiin ja kuultiin Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän kehittämästä Ravita -prosessista.

  • Vesilaitosyhdistyksen hallitusohjelmatavoitteet hallituskaudelle 2023–2027

    7.10.2022

    VVY:n henkilöstö yhteistyössä työvaliokunnan ja viestintätoimiston kanssa on työstänyt VVY:n hallitusohjelmatavoitteet hallituskaudelle 2023–2027. Ydinviestinä on: Vesilaitosyhdistyksen tavoitteena on varmistaa vesihuollon huoltovarmuus vahvistamalla vesilaitosten toimintakykyä. Huoltovarmuus turvataan kansallisen vesihuoltouudistuksen toimenpiteillä ja taloudellisesti kannustamalla vesilaitoksia yhdistymiseen.

  • Venlan tunnuslukuraportti 2021 on julkaistu

    3.10.2022

    Vesilaitosten tunnuslukujärjestelmän raportti vuodelta 2021 käsittelee lähes kahdensadan vesihuoltolaitoksen tietoja 18 tunnusluvun osalta. Tunnuslukuraportti sisältää myös Vesihuollon tila -raportin, jonka avulla voidaan vertailla laitoksien tilaa. Raportin voi ladata VVY:n kotisivuilta maksutta.

  • Uutiskirjeemme julkaistiin 28.9.2022

    28.9.2022

    Uutiskirjeessä mm. linkki webinaaritallenteeseen, jonka aiheena on Hyvän vesihuollon kriteerit. Lisäksi julkaisemme malleja viestintään, jossa kannustetaan asukkaita seuraamaan vesimittariaan säännöllisesti, jotta esim. vuototilanne ei aiheuta kohtuuttomia laskuja tai vaurioita kiinteistölle. Keromme uudesta hankkeesta, jossa laaditaan toimintamalleja teollisuusjätevesisopimusten haastavien tilanteiden selvittelyyn. Palauttelemme myös mieliin, että Kehittämisrahaston ja Työterveyslaitoksen rahoittamana yhteishankkeena on julkaistu vesihuoltolaitoksen työturvallisuusopas (v. 2015).

  • VVY:n Viestintäverkosto

    15.9.2022

    VVY:n Viestintäverkosto tarjoaa vesihuoltolaitosten viestinnän tekijöille mahdollisuuden verkostoitua ja jakaa kokemuksia alan muiden viestintää hoitavien kanssa.

  • Uutiskirjeemme julkaistiin 14.9.

    14.9.2022

    Uutiskirjeessä kerromme, että Nea Rautiaisen diplomityö "Viimeaikaiset muutokset ruokavalioissa ja niiden vaikutukset jätevedenpuhdistukseen Suomessa" on julkaistu. Lisäksi mukana mm. kuvia ja tunnelmia IWA maailmankongressista, kutsu luennoimaan Vesihuolto 2023 sekä tietoa SYKEn Vesihukiverkostosta. Ajankohtaista on myös muistuttaa asiakkaita vesimittarin jäätymisvaarasta.

  • Asiakkaita kannattaa muistuttaa vesimittarin jäätymisvaarasta

    13.9.2022

    Vuosittain kannattaa muistuttaa vesihuoltolaitoksen asiakkaita suojaamaan vesimittarit jäätymiseltä. Vesivahinkoja voi ehkäistä eristämällä mittarin ja putket sekä varmistamalla, että vesimittaritila on tarpeeksi lämmin. Jutun lopussa on vesimittarin kuvia, joita jäsenlaitokset voivat käyttää omassa viestinnässään.

  • Suomen ja Vietnamin vesijärjestöt jatkavat yhteistyötään

    13.9.2022

    Vesilaitosyhdistys (VVY) ja Suomen vesifoorumi (FWF) allekirjoittivat uuden yhteisymmärryspöytäkirjan (Memorandum of Understanding) Vietnamin vesilaitosyhdistyksen (VWSA) kanssa 12.9.2022 Kööpenhaminassa IWA:n maailmankongressin yhteydessä. VVY:llä on kongressin näyttelyssä ständi osana Suomen osastoa.

  • Uutiskirjeemme julkaistiin 31.8.

    31.8.2022

    Uutiskirjeessä kerromme, että Juuli Haapakosken diplomityö "Vesihuollon verkostosaneerausten hiilijalanjäljen pienentäminen" on julkaistu. Lisäksi mukana mm. Vesihuoltolaitosten yhteishankkeisiin etsitään osallistujia, Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston ennakkokäsittelyyn on haku auki, VVY:n lausunto fosforiasetuksesta, Ukrainassa on pula myös vesihuollon tarvikkeista ja kalustosta. Kerromme myös, että otamme käyttöön jäsensivuilla (extranet) sähköisen lomakkeen, jonka avulla jäsenistö voi ilmoittaa avoimista työpaikoista

  • Alva-yhtiöt Oy:n blogin aiheena kloorin maku ja haju vedessä

    26.8.2022

    Alvan talousveden laadunhallintatiimin kirjoituksessa kerrotaan asiakkaille mm. siitä, että klooraamisella turvataan veden mikrobiologinen laatu ja kloorin määrä vaihtelee eri puolilla kaupunkia. VVY:n jäsenlaitosten henkilöstön kannattaa katsoa kirjoituksista myös sisältövinkkejä omaan asiakasviestintäänsä.

  • Uutiskirjeemme julkaistiin 17.8.2022

    17.8.2022

    Uutiskirjeen blogikirjoituksessa VVY:n kehittämispäällikkö Saijariina Toivikko kirjoittaa aiheesta Millaista on hyvä vesihuolto? Lisäksi uutiskirjeessä mm. VVY:n tulossa olevat koulutukset, VVY Golf 2022 tuloksia, Kehittämisrahaston ennakkokäsittely, VVY:n keräämät hankeideat, yhteishankkeisiin etsitään osallistujia, alkaneita Kehittämisrahaston hankkeita (Vesihuoltolaitosten tiekartta kiertotalouteen ja Vesihuoltolaitoksen ilmastotyökalut), valmistuneita oppaita (Vesijohtojen kunnon tutkiminen ja Biologiset riskitekijät vesihuoltolaitoksella) sekä Hyvän vesihuollon kriteerit -työkalun pilottikäyttö.

  • VVY Golf 2022 pelattiin Torniossa 3-4.8.2022

    8.8.2022

    VVY Golf 2022 pelattiin haastavissa olosuhteissa Tornio Golfin kentällä (Meri-Lapin Golf). Mukana oli viitisenkymmentä pelaajaa. Harjoituskierroksena 3.8. pelatun scramble joukkuekisan aikana satoi vettä kovan tuulen ohella koko kierroksen ajan. Varsinaisena kisapäivänä 4.8. sateli vain hetkittäin, mutta tuuli oli edelleen kova. Ikimuistoisella kentällä pelattiin sekä Suomen että Ruotsin puolella. Olosuhteista huolimatta tulostaso oli kärjen osalta hyvä.

  • VVY:n toimisto on kolme viikkoa kiinni kesällä 2022

    7.7.2022

    VVY:n toimisto on kiinni viikot 28,29 ja 30 eli 11.7. – 30.7.2022. Myös jäsenistön avoimista työpaikoista ilmoittaminen on tauolla 11.7. – 30.7.2022. Toivotamme hyvää kesää.

  • Uutiskirjeemme julkaistiin 22.6.2022

    22.6.2022

    Uutiskirjeen blogikirjoituksessa HS-Veden toimitusjohtaja, VVY:n viemärilaitosryhmän jäsen Jukka Meriluoto kertoo biologisten tekijöiden aiheuttamien riskien tunnistamista ja hallintaa auttavasta uudesta oppaasta. Aiheina tällä kertaa mm. Kymen Vesi Oy:n ja Turun Vesihuolto Oy:n asiakaslehdet, Hyvän vesihuollon kriteerit -työkalun pilotointi, kuntapäättäjien ja vesilaitosjohtajien näkemyksiä vesihuollon tilasta kartoittavien kyselytutkimusten tulokset sekä elokuussa pelattava VVY Golf 2022.

  • Kymen Vesi Oy:n asiakaslehti 2022

    20.6.2022

    Kymen Vesi Oy:n asiakaslehdestä voi lukea mm. veden hinnan muodostumisesta sekä talousveden klooraamisesta. Lisäksi lehdessä esitellään vuoden 2022 rakennushankkeet. Lehti jaettiin alueen koteihin julkisena tiedotteena ja sen voi lukea myös sähköisesti. Lehdessä on kiinnostavia juttuja ja hyviä esimerkkejä asiakasviestintään

  • Turun Vesihuolto Oy:n Vesipiste-lehti 1/2022 ilmestyi

    20.6.2022

    Tällä kertaa Vesipisteessä sukelletaan Vesihuollon hanketyöskentelyyn, tutustutaan hanaveden tuotantoprosessiin, käydään läpi uutta Vesitili-asiakasportaalia, ratkotaan maanalaisia pulmia vesihuoltoinsinöörien kanssa, selvitetään verkostosaneerauksen ilmastopäästöjä ja paljon muuta. VVY:n jäsenlaitosten henkilöstön kannattaa katsoa kirjoituksista myös sisältövinkkejä omaan asiakasviestintäänsä.

  • VVY Golf 2022 Torniossa 4.8.2022

    13.6.2022

    VVY Golf 2022 tapahtuma järjestetään elokuun alussa Torniossa. Varsinainen VVY:n golfkisa on torstaina 4.8.2022 Tornio Golfissa, Näräntie 95400, Tornio. Oheisohjelmaa on tarjolla 2-3.8.2022. Tiistaina 2.8. on mahdollisuus harjoituskierrokseen Tornio Golfin kentällä, sekä mahdollisuus vierailla Tornion panimolla ja Haaparannan jätevedenpuhdistamolla. Keskiviikkona 3.8. pelataan harjoituskierroksesta käyvä joukkuescramble-kisa Tornio Golfin kentällä. Scramblen jälkeen yhteinen illallinen.

  • Uutiskirjeemme julkaistiin 8.6.2022

    8.6.2022

    Uutiskirjeessä kerromme, että asiantuntijaryhmä ehdottaa Suomelle tukkua toimia, jotka osaltaan turvaisivat Suomen ruuantuotantoa niin kriisioloissa kuin pidemmällä tulevaisuudessakin. Lisäksi uutiskirjeessä on mm. VVY:n kesäteekkari Reeta Vaahteran tervehdys sekä Alva-yhtiöt Oy:n vesihuoltoteemaiset artikkelit ja kerrotaan, että Lempäälän Vesi Oy:n kesäharjoittelijat Roosa ja Sini somettavat vesihuollon arjesta. Mukana on myös juttu jäsenten käyttöön tehdyistä videoista, joissa pestään ikkunoita ja terassia, ollaan mattopyykillä sekä tarjoillaan janojuomaksi vettä.

  • Lempäälän Vesi Oy:n kesäharjoittelijat somettavat vesihuollon arjesta

    2.6.2022

    VVY:n jäsenlaitosten henkilöstön kannattaa ottaa nämä some-tilit seurantaan. Mahdollisesti oman laitoksen tai kunnan kesäharjoittelijoista löytyy joku, joka haluaisi somettaa vesihuollosta. Jutun lopussa on myös linkkejä Instagram- ja Tiktok -oppaisiin. Oppaiden avulla voi perehtyä kyseisten sovellusten käyttöön.

  • Uutiskirjeemme julkaistiin 25.5.

    25.5.2022

    Muutama poiminto uutiskirjeen aiheista: Vesihuoltolaitosten yhteishankkeisiin etsitään osallistujia, VVY:n numeroidut kultaiset ansiomerkit 2022, vuoden 2022 Kemira-palkinto, VVY:n 60 -vuotisjuhlastipendi, VVY:n Vesilaitosryhmä vieraili Oulussa.

  • Vesihuoltolaitoksille some-aineistoa veden arjen käyttötilanteista

    23.5.2022

    Jäsenten käyttöön tehdyissä videoissa pestään terassia, pääteemana on ”veden arjen käyttötilanne”. Tavoitteena on tehdä näkyväksi vesihuoltopalvelua. Aineistot voi ottaa käyttöön sellaisenaan tai poimia vinkkejä omien viestien tekoon.

  • Kuopion Veden asiakaslehti ilmestyi

    23.5.2022

    Uudella alustalla verkossa ilmestyvä asiakaslehti on toteutettu saavutettavasti, näin mahdollisimman moni ihminen voi käyttää sitä vaivattomasti. Vesihuoltolaitosten henkilöstön kannattaa katsoa lehdestä sisältövinkkejä omaan asiakasviestintäänsä.

  • Kuvia Vesihuolto 2022 -päiviltä Vaasasta

    13.5.2022

  • Tuhatkunta vesihuoltoalan ammattilaista kokoontuu Vesihuolto 2022 -päiville

    10.5.2022

    Vesihuolto 2022 -päivien mediatiedotteessa on muutama poiminto päivien kattavasta sisällöstä.

  • Uutiskirjeemme julkaistiin 10.5.2022

    10.5.2022

    Aiheina mm. koulutuspäällikkö Katri Henttosen koulutusblogi, Yhdyskuntajäteveden puhdistamisen green deal -sopimus, julkaisu hyvistä toimintatavoista kiinteistöjen kupariputkien syöpymisen ehkäisemiseksi, Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston rahoituspäätökset sekä jäsenlaitokselta uutisena tietoa Sulkavuoren rakennus- ja tekniikkaurakoista.

  • Vapputervehdykseen some-aineistoa

    26.4.2022

    Vappuna voi viestiä vaikkapa siitä, että munkinpaistorasvaa ei pidä laittaa viemäriin. Teimme jäsenlaitosten some-viestintää varten joitakin mallikuvia ja luonnoksia teksteistä. Niitä voi käyttää sellaisenaan tai ottaa ideoita omaan vapputervehdykseen.

  • Vesitalouden etäaamukahvit – teemana vesihuoltolaitosten vastuullinen ja kestävä toiminta

    26.4.2022

    Vesihuoltopalveluilla turvaamme terveytemme, yhteiskunnan toimivuuden ja ympäristön hyvinvoinnin. Vesihuoltoalan tulee olla myös kestävän kehityksen edelläkävijä. Tule keskustelemaan ja jakamaan ajatuksia sekä kokemuksia Vesitalous-lehden aamukahveille Teams-etäyhteydellä tiistaina 17.5.2022 kello 9:00-10:00. Keskustelun teemana on vesihuoltolaitosten vastuullinen ja kestävä toiminta.

  • Vesihuoltopäivillä ideoidaan hankkeita!

    25.4.2022

    Tule mukaan miettimään ja kehittelemään hankeideoita! Hanketyöpaja on kaikille vesihuoltopäivien osallistujille avoin.

  • Uutiskirjeemme julkaistiin 13.4.2022

    13.4.2022

    Aiheina mm. selvitys mikrobikasvusta uusissa vesijohtoverkostoissa, Vesilaitosyhdistykselle YWP-kunniakirja, tallenne kehittämisrahastohankkeiden tietoiskuwebinaarista, muovisten paineputkien hitsauksen valvojien pätevöinti sekä HSY:n tiedote aiheesta "Pääkaupunkiseutulaisten talousveden tuotantoon parannusta".

  • Vesihuoltolaitoksen pääsiäistervehdykseen some-aineistoa

    12.4.2022

    Teimme jäsenlaitosten some-viestintää varten joitakin mallikuvia ja luonnoksia teksteistä. Niistä voi ottaa ideoita pääsiäistervehdykseen.

  • Uutiskirjeemme julkaistiin 30.3.2022

    30.3.2022

    Aiheina mm. VVY:n vuosikokous 21.4.2022, sisäilman radonmittaukset vesilaitoksilla, Porvoon veden asiakaslehti, muoviputkijärjestelmien asennustyön tarkastuslista. Lisäksi asiaa sodan vaikutuksista hankintasopimuksiin. Älykäs vesitekniikka -kampanjassa haastattelussa vesiasiain päällikkö, Paula Lindell, VVY.

  • Älykäs vesitekniikka -kampanja

    29.3.2022

    Mediaplanetin tuottama Älykäs vesitekniikka -kampanja julkaistiin maaliskuussa Kauppalehden yhteydessä sekä diginä ja sosiaalisessa mediassa.

  • Maailman vesipäivänä viestimme pohjavesien suojelusta

    22.3.2022

    Kannustamme VVY:n jäsenistöä hyödyntämään aiemmin tuotettuja  "Tarkkana siellä pohjavesialueella" esitteitä ja aineistoa. Voisimme viestiä yhdessä erityisesti viikoilla 11 – 12. 

  • Porvoon veden asiakaslehti 2022

    21.3.2022

    Porvoon veden Puhdas vesi -asiakaslehti on ilmestynyt. Mukana runsaasti mielenkiintoisia aiheita. Näitä juttuideoita kannattaa sovittaa alueellisesti ja hyödyntää laitoksen viestinnässä. Mikäli laitoksella ei ole asiakaslehteä vesihuoltoalan aiheista voi kirjoittaa kotisivuilla tai blogeissa ja tehdä nostoja some-kanaville.

  • Uutiskirjeemme julkaistiin 16.3.2022

    16.3.2022

    Aiheina tällä kertaa mm. Vesilaitosyhdistyksen vuosikokous 21.4.2022, Kansallisen vesihuoltouudistuksen toimeenpanosuunnitelma kommentoitavana, Vesihuollon talouden nykytila ja tulevaisuus julkaisu, Maailman vesipäivänä 22.3. viestimme pohjavesien suojelusta.

  • Uutiskirjeemme julkaistiin 2.3.2022

    2.3.2022

    Aiheina tällä kertaa mm. katsaus vuoden 2021 tapahtumiin, vesihuollon häiriötilanteiden toimintakorttien uudet mallipohjat, vesihuoltolaitosten laatujärjestelmän malli sekä video Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy:n kalsiittiaseman siilon paikalleen nostosta.

  • Vuosi 2021 vesihuoltoalalla

    24.2.2022

    Katsaus päättyneen vuoden tapahtumiin vesihuoltoalalla. VVY:n asiantuntijoiden tekemää kirjoitusta voivat jäsenlaitokset hyödyntää soveltuvin osin omissa vuosiraporteissaan.

  • Strategiakeskustelu: Toiminnan merkityksellisyys on tunnistettu yhteiskunnassa 25.3. klo 9 - 10

    18.2.2022

    Miten vesihuoltoala saa mainetta merkittävänä toimijana yhteiskunnassa? Nähdäänkö vesihuolto osana kriittistä infrastruktuuria? Webinaarissa pohditaan ja keskustellaan VVY:n strategian tavoitteista ja miten voimme konkreettisesti edetä ja ottaa askeleita kohti päämääriä.

  • Uutiskirjeemme julkaistiin 9.2.2022

    9.2.2022

    Aiheina mm. Vesihuolto 2022 -päivät, Juomavesidirektiivi, Ylen toimittaja viraili Porin Veden jätevedenpuhdistamolla, palkkaa kesätyöntekijä, työturvallisuus.

  • Juomavesidirektiivin kansallinen täytäntöönpano etenee

    7.2.2022

    Juomavesidirektiivin kansallinen täytäntöönpano etenee sosiaali- ja terveysministeriön johdolla. Ministeriö asetti vuonna 2021 direktiivin täytäntöönpanemiseksi ohjausryhmän ja viisi eri sidosryhmien jäsenistä koostuvaa alatyöryhmää. VVY:llä on edustus ohjausryhmässä ja kolmessa alatyöryhmässä.

  • Ylen aamun toimittaja vieraili Porin Veden jätevedenpuhdistamolla

    7.2.2022

    Haastateltavana Luotsinmäen keskuspuhdistamolla ovat Porin Veden laitospäällikkö Teppo Tapiainen ja prosessianalyytikko Riia Uusitalo. Aiheena ”Jätevettä tutkimassa: omikron näkyy jätevesissä, mutta myös kahvinjuonti”.

  • Strategiakeskustelu: Ala on bio- ja kiertotalouden sekä kestävän kehityksen edelläkävijä 11.2. klo 10-11

    7.2.2022

    Viidennessä strategiawebinaarissa pohditaan millä keinoin vesihuoltoalan päästöjä voidaan vähentää ja mitä bio-ja kiertotalouden edelläkävijyys oikein tarkoittaa.

  • Uutiskirjeemme julkaistiin 26.1.2022

    26.1.2022

    Aiheina mm. Kehittämisrahaston ennakkokäsittely, Turun Seudun Vesi Oy:n uusi koelaitospiste, Vesihuolto 2022 -päivät ja kesätyöntekijän palkkaaminen. Mukana myös VVY:n tunnuslukutyöryhmän puheenjohtajan, Oulun Vesi -liikelaitoksen kehittämispäällikkö Sara Alanärän blogikirjoitus, jonka otsikko on: Vahvuudet ja kehittämisen kohteet majailevat datassa.

  • Uutiskirjeemme julkaistiin 12.1.2022

    12.1.2022

    Aiheina mm. Kehittämisrahaston ennakkokäsittely, Suunnitteluohjeet kemiallisen saostuksen toimintavarmuuden parantamiseksi, Maailman vesipäivä 2022 sekä muutoksia Venlassa vuonna 2022.

  • Maailman vesipäivän 2022 teema on pohjavesi

    12.1.2022

    Pohjavesi – tehdään näkymätön näkyväksi (Groundwater – making the invisible visible)

  • 14.1.2022 klo 10 - 11 Strategiakeskustelu: ala on vetovoimainen

    5.1.2022

    Miten pääsemme tavoitetilaan, jossa tunnettuutta saanut ala houkuttelee uusia osaajia? Webinaarissa keskustellaan VVY:n strategiassa alan vetovoimaisuudelle asetetuista tavoitteista ja siitä, miten edetä niitä kohti.

  • Uutiskirje julkaistiin 22.12.2021

    22.12.2021

    Aiheina mm. Virttaankankaan tekopohjavesilaitos 10 vuotta, Lahti Aquan hyväntekeväisyyskalenterin tuotot lastentautien osastolle, Kuopion Veden Pisaroita-lehti sekä Kinkkutemppu 2021.

  • Kuopion Veden Pisaroita-lehti jaetaan toiminta-alueen jokaiseen talouteen

    21.12.2021

    Kuopion Veden Pisaroita-lehti ilmestyi joulukuussa. Jäsenlaitosten henkilöstön kannattaa katsoa juttuideoita toisten laitosten asiakaslehdistä. Osa teemoista on ajankohtaisia ympäri Suomen ja sovitettavissa alueellisesti oman laitoksen tilanteeseen. Kirjoituksia voi toteuttaa painetun lehden lisäksi kotisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.

  • Katso jälkikäteen strategiakeskustelu toimintaedellytykset on turvattu

    20.12.2021

    VVY:n webinaarisarjan kolmannessa tilaisuudessa keskusteltiin niin vesihuoltoalan taloudellisten toimintaedellytysten ja henkilöstöresurssien turvaamisesta kuin omaisuudenhallinnasta, pätevyysvaatimuksista ja lupaprosessien sujuvoittamisesta. Tallenne on nyt katsottavissa.

  • Muistuta asiakkaita vesimittarin jäätymisvaarasta

    2.12.2021

    Vuosittain kannattaa muistuttaa vesihuoltolaitoksen asiakkaita suojaamaan vesimittarit jäätymiseltä.

  • Unesco nostaa Turun Seudun Vesi Oy:n tuottaman juomaveden laadun yhdeksi maailman parhaista

    2.12.2021

    Unescon julkaisemassa kirjassa nostetaan Turun Seudun Vesi Oy:n Virttaankankaan tekopohjavesilaitos maailmanlaajuisesti vedentuotannon malliesimerkiksi. Tekopohjavesilaitos tuottaa julkaisun mukaan laadultaan maailman ensiluokkaisinta vettä ja on suurimpien juomavettä tuottavien tekopohjavesilaitosten joukossa.

  • Itsenäisyyspäivänä nostamme maljan suomalaiselle hanavedelle

    30.11.2021

    Tulevana itsenäisyyspäivänä on hyvä mahdollisuus viestiä some-kanavilla ja kotisivuilla puhtaasta juomavedestä ja antaa juomavedelle sen ansaitsema arvo. Kannustammekin kaikkia vielä hyödyntämään aiemmin tuotettua Juotava hanavesi -kampanjan aineistoa. Voisimme viestiä yhdessä erityisesti viikoilla 48–49. 

  • Tarinoita vesihuoltolaitosten työntekijöistä

    17.11.2021

    Osa vesihuoltolaitoksista kertoo vilkkaasti työntekijöistään ja kesätyöntekijöistään laitosten kotisivuilla ja some-kanavilla. Aidot tarinat vesihuoltoalan työntekijöistä ja erilaisista työrooleista, joita laitoksilla on tarjota, tekevät alaa tutuksi ja parhaimmillaan houkuttelevat alalle uusia osaajia. Katso esimerkkejä siitä, miten Napapiirin Energia ja Vesi Oy, Turun Seudun Vesi Oy, Lahti Aqua ja Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY viestivät.

  • 5.11. klo 10 - 11 Strategiakeskustelu: Ala uudistuu toimijoiden laajalla yhteistyöllä

    29.10.2021

    VVY webinaari -sarjan toisessa tilaisuudessa keskustellaan asiantuntijoiden johdolla vesihuoltoalan rakenteellisesta ja organisoitumisen uudistumisesta.

  • Tallenne tietoiskuwebinaarista "Onko kotikuntasi vesihuolto kestävällä pohjalla?" saatavilla

    29.10.2021

    Vesilaitosyhdistys järjesti 28.10 kuntien viranhaltijoille ja vesihuoltolaitosten toiminnasta päättävien hallitusten, johtokuntien ja lautakuntien jäsenille suunnatun tietoiskuwebinaarin.

  • Uutiskirje julkaistiin 27.10.2021

    27.10.2021

    Aiheinamme mm. Yhdyskuntajäteveden puhdistamisen green deal -sopimus, huomionosoituksia ja palkintoja vesihuoltoalalla, tietoa avustushauista.

  • Tietoiskuwebinaari: Onko kotikuntasi vesihuolto kestävällä pohjalla? 28.10. klo 18

    18.10.2021

    Tietoiskuwebinaari kuntien viranhaltijoille ja vesihuoltolaitosten toiminnasta päättävien hallitusten, johtokuntien ja lautakuntien jäsenille.

  • Vesihuoltolaitosten toimistopäivät 6.-7.10.2021 webinaarina

    29.9.2021

    Vesihuoltolaitoksilla asiakaspalvelun, laskutuksen, liittymispalveluiden ja hallinnon tehtävien parissa työskentelevien vuosittainen koulutustapahtuma. Tilaisuus muutetaan koronatilanteesta johtuen webinaarimuotoon.

  • Uutiskirje julkaistiin 29.9.2021

    29.9.2021

    Koulutuspäällikkö Katri Henttonen kertoo blogissaan rakenteilla olevasta ”Tervetuloa vesihuoltoalalle” -verkkokoulutuksesta. Muita aiheita mm. Kehittämisrahaston haku, Tunnuslukujärjestelmän raportti 2020 ja laki ajoneuvo- ja liikennepalveluhankintojen ympäristö- ja energiatehokkuusvaatimuksista.

  • Vesilaitosyhdistyksen strategia: Visio 2030 ja tiekartta 2021-2030

    23.9.2021

    Vesilaitosyhdistyksen strategia vuosille 2021-2030 on valmistunut. Uusi strategia katsoo tulevaisuuden haasteita ja tavoitteita yhdistyksen ja vesihuoltolaitosten lisäksi laajemmin myös koko vesihuoltoalan näkökulmasta. Strategia tukee osaltaan myös käynnistyvän Kansallisen vesihuoltouudistuksen tavoitteita. Lue lisää strategiasta klikkaamalla tätä ingressitekstiä.

  • 8.10. klo 10 - 11 Strategiakeskustelu: Asiakaskokemus ohjaa toiminnan kehittämistä

    22.9.2021

    VVY järjestää webinaari-sarjan, jossa alan parhaita asiantuntijoita kutsutaan keskusteleman strategiassa asetetuista tavoitteista ja pohtimaan, miten voisimme konkreettisesti edetä ja ottaa askeleita niitä kohti.

  • Uutiskirje julkaistiin 15.9.2021

    15.9.2021

    Aiheina mm. Kehittämisrahaston haku, Pytty-videoiden jatkoaika, Europe’s Water in Figures -raportti. Lisäksi kehittämispäällikkö Saijariina Toivikko kertoo blogikirjoituksessa syksyn asiantuntijakeskusteluista, joissa pohditaan VVY:n strategian tavoitteita ja niiden toteutumisen edellytyksistä. Kannattaa myös huomata kutsu Vesijohtojen kuntotutkimusten etätyöpajaan 4.10.2021.

  • Vesihuolto esillä Opettaja-lehden Retkioppaassa

    31.8.2021

    Syksyn Opettaja-lehden Retkioppaassa Lahti Aqua Oy kertoo pohjavedestä ja vie toimittajan tutustumaan jätevedenkäsittelyprosessiin. Oppaassa myös juttu Päijännetunnelista.

  • VVY Golf 2021 tulokset

    12.8.2021

    VVY Golf 2021 tapahtuma järjestettiin 4-5.8.2021 Mikkelissä. Keskiviikkona ohjelmassa oli vierailu Mikkelin uudella jätevedenpuhdistamolla Metsä-Sairilassa ja sen jälkeen harjoituskierroksena toiminut scramble-kisa. Varsinainen VVY:n golfkisa pelattiin torstaina 5.8.2021 Annilan Golfkeskuksessa. Mukana oli 55 golffaria. Tulostaso kisassa oli etenkin kärjen osalta todella kova.

  • Uutiskirje julkaistiin 2.6.2021

    2.6.2021

    Aiheina mm. VVY:n nimitysuutisia, VVY Golf 2021 pelataan elokuussa, NORDIWA 2021 ohjelma on valmis, Turun Vesihuolto Oy:n tuore asiakaslehti.

  • Yhteiset kuntavaaliteemat ja kampanja

    26.5.2021

    Olemme tuottaneet jäsenille vesihuollon merkityksestä kertovia tekstejä ja kuvia kuntavaaliviestintää varten. Oleellinen sanoma on kiteytetty viiteen pääviestiin. Katso malleja some-viesteistä, joita voit käyttää esim. Twitter, FaceBook tai Linkedin viestinnässä. Ja lataa käyttöösi jpg-kuvat.

  • Uutiskirje julkaistiin 19.5.2021

    19.5.2021

    Aiheina mm. Uudet haitalliset aineet suomalaisilla jätevedenpuhdistamoilla, Yhdyskuntajätevesidirektiivin uusimiseen liittyvä julkinen konsultaatio, Kuopion Vesi Oy:n Pisaroita-lehti sekä kuntavaaliviestintä.

  • Toimintakertomus 2020

    16.4.2021

    Viime vuoden toimintakertomus on nyt pdf-versiona saatavilla.

  • Porvoon veden asiakaslehti

    23.3.2021

    Lehdessä mm. otsikolla: Tätä et ehkä tiennyt koronaviruksesta, THL:n johtava asiantuntija Tarja Pitkänen kertoo, missä arjen tilanteissa tartuntariski on olemassa. Muita aiheita ovat esim. Sannaisten vedenottamon saneeraus ja Saksalan vesilaitoksen laajennus, vesitornit sekä farkkujen valmistuksen vesijalanjälki.

  • World Water Day 2021 - Valuing Water

    22.3.2021

    Tänä vuonna maailman vesipäivänä 22.3. kannustamme kaikkia kertomaan ja jakamaan näkemyksiään aiheesta: Mitä vesi ja toimiva vesihuolto merkitsee sinulle. Sosiaalisessa mediassa aihetunnuksena on #Water2me ja #vesihuolto.

  • Tampereen Veden Vesitehras-lehti

    22.3.2021

    Vesitehras on Tampereen Vesi liikelaitoksen asiakaslehti kotitalouksille. Lehti ilmestyy kerran vuodessa. Uusin lehti ilmestyi joulukuussa 2020. Lehden paperiversio jaetaan julkisena tiedotteena joka kotiin Tampereella ja Pirkkalassa.

  • Lahti Aquan vesihuoltotoimintaa kuvaava video

    22.3.2021

    Lahti Aqua teki kattavan vesihuoltotoimintaa kuvaavan videon panostuksena Euroopan ympäristöpääkaupunkivuoteen 2021.

  • Uutiskirje julkaistiin 10.3.2021

    10.3.2021

    Voit lukea uutiskirjeestä mm. vesihuoltoalan kuntavaaliteemat ja kampanjan toimenpiteet. Ajankohtaista on myös some-koulutus varsinaisille jäsenille sekä Maailman vesipäivä 22.3.

  • Some-koulutus laitosten henkilöstölle 23.3.

    8.3.2021

    Kannustamme laitosjohtajia sekä laitoksen teknistä-, hallinto- ja käyttöhenkilöstöä aktiiviseen some-viestintään. Sosiaalisen median avulla voimme yhdessä tehdä vesihuoltoalaa tunnetuksi ja vetovoimaiseksi. Se on kätevä väline vaikuttajien, ajankohtaisten ilmiöiden ja keskustelujen seuraamiseen. Järjestämme jäsenistölle maksuttoman sosiaalisen median etäkoulutuksen 23.3. klo 9-11

  • Uutiskirje julkaistiin 24.2.2021

    24.2.2021

    Voit lukea uutiskirjeestä mm. ROTI 2021-raportista, Nivos Vesi ja Lämpö Oy:n Kimmo Rintamäen blogikirjoituksen sekä Vesikolmio Oy:n ja Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n kuulumisia.

  • VVY:n lausunto Kansallisen vesihuoltouudistuksen visiosta ja sen toimeenpano-ohjelman luonnoksesta

    9.2.2021

    Vesilaitosyhdistys (VVY) on antanut maa- ja metsätalousministeriölle (MMM) lausuntonsa Kansallisen vesihuoltouudistuksen visiosta ja sen toimeenpano-ohjelman luonnoksesta. Lausunto on luettavissa kokonaisuudessaan alla. VVY:n hallitus ja sen työvaliokunta ovat osaltaan hyväksyneet lausunnon.

  • Uutiskirje julkaistiin 13.1.2021

    13.1.2021

    Hyvää alkanutta vuotta! Uutisemme käsittelevät mm. kehittämisrahaston hakua, pohjaveden suojelua, vesihuoltopäiviä ja tunnuslukujärjestelmä Venlaa.

  • Vesihuolto aiheena YLEn uutislähetyksessä

    12.1.2021

    – Toivoisin kuntapäättäjien ajattelevan vedenkäyttäjien ja äänestäjiensä parasta, koska toimiva vesihuolto on kaikkien tärkein asia, toteaa Osmo Seppälä, VVY tammikuun alun haastattelussa. Näin kuntavaalien alla kannustamme jäsenistöä ja sidosryhmiä aktiiviseen some-viestintään, niin yhteinen tärkeä asiamme saa näkyvyyttä.

  • NORDIWA 2021 joko Göteborgissa tai webinaarina

    11.1.2021

    Joka toinen vuosi järjestettävän konferenssin call for abstracts - kutsu luennoimaan esitelmäehdotusten viimeinen jättöpäivä on 28.1.2021.

  • Uutiskirje ilmestyi 21.12.2020

    22.12.2020

    Aiheina mm. NORDIWA 2021 Göteborgissa tai webinaarina, julkaisu vesihuoltolaitosten maksujen ja kustannusten kattavuudesta, koronasuojat tukkivat viemäreitä.

  • Näin helposti kierrätät joulun paistinrasvat

    21.12.2020

    Viidettä joulua peräkkäin järjestettävä kiertotaloustempaus Kinkkutemppu starttaa perjantaina 18.12.2020. Kinkkutempun tekeminen on helppoa kotipaikkakunnasta riippumatta, sillä jouluruokien paistinrasvoille avataan lähes 350 keräyspistettä ympäri Suomen. Tempauksen toteuttamiseksi rasvat tulee pakata kartonkitölkkiin ja viedä lähimpään keräyspisteeseen. Keräyspisteisiin voi palauttaa paistinrasvoja koko joulunpyhien ajan 8.1.2021 saakka.

  • Maskit sekajätteeseen

    17.12.2020

    Koronasuojat tukkivat viemäreitä. Kun viemärissä on tukos, jätevesi tulvii aivan väärään paikkaan – kiinteistöön tai ympäristöön. Älä siis laita viemäriin mitään ylimääräistä, vaan kierrätä jätteet oikein. Ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen ”Maskit sekajätteeseen” -kampanjassa opastetaan ihmisiä heittämään koronakriisin aikana kertakäyttöiset kasvomaskit ja muut suojaimet sekajätteeseen eikä esimerkiksi wc-pönttöön.

  • YT21-tapahtuma järjestetään Turussa toukokuussa 2021

    17.12.2020

    Yhdyskuntatekniikka 2021 -tapahtuma järjestetään 19.-20.5.2021 Turun Messukeskuksessa. Infra-ala kokoontuu joka toinen vuosi järjestettävään tapahtumaansa jo 20. kerran. Näyttelyvieraita odotetaan saapuvaksi paikalle runsaat 5.000.

  • Uutiskirje ilmestyi 10.12.2020

    10.12.2020

    Lue tuoreimmat uutiset! Tällä kertaa aiheina mm. työntekijöiden suojelu biologisten tekijöiden aiheuttamalta vaaralta, VVY:n strategia: Visio 2030 ja tiekartta 2021-2030, Sprinkleritestauksen hyvät käytännöt, Kansallisen vesihuoltouudistuksen ohjelmaluonnos.

  • Tekninen Infrastruktuuri mainosliite

    2.12.2020

    Mediaplanetin tuottama valtakunnallinen Tekninen Infrastruktuuri -kampanja ilmestyi mm. Kauppalehden printin ja digin yhteydessä.

  • Kinkkutemppu jahtaa taas ennätyksiä – saadaanko 250 000 kotitaloutta mukaan kiertotaloustekoon?

    1.12.2020

    Jo viidettä vuotta peräkkäin Kinkkutemppu kutsuu nyt kierrättämään joulukinkun ja muiden jouluruokien paistinrasvat uusiutuvaksi dieseliksi. 15 toimijan yhteisenä ponnistuksena syntynyt kiertotalouskampanja onnistui viime vuonna keräämään lähes 200 000:n kotitalouden rasvajätteet. Tänä vuonna kotitalouksia pyritään saamaan mukaan jopa neljännesmiljoona.

  • Uutiskirje ilmestyi 25.11.2020

    25.11.2020

    Aiheina mm. Kehittämisrahaston rahoituspäätökset, kommenteilla verkoston mittaus ja dokumentointiohje, 'Viemäreiden kunnon tutkiminen' -ohjeen laatimistyö vauhdissa sekä väitös vesi- ja ympäristötekniikan alalta.

  • Uutiskirje ilmestyi 11.11.2020

    11.11.2020

    Aiheina mm. koronatukia vielä jaossa, Tunnuslukuraportti 2019, NORDIWA 2021 call for abstracts, VVY:n numeroidut kultaiset ansiomerkit 2020, vuoden 2020 Kemira-palkinto ja VVY:n 60-vuotisjuhlastipendi.

  • Uutiskirje ilmestyi 28.10.2020

    28.10.2020

    Aiheina mm. VVY:n ja laitosten näkemyksiä Kansalliseen vesihuoltouudistukseen, etäkoulutukset tulivat jäädäkseen, ennakkotietoa vuoden 2021 koulutuksista.

  • Uutiskirje ilmestyi 14.10.

    14.10.2020

    Aiheinamme mm. pienyritysten kyberturvallisuusopas, hallituksen esitykset kuntalain ja kuntarakennelain muuttamisesta, väliaikainen poikkeaminen yhteisölaeista koronan takia, kutsu luennoimaan Vesihuolto 2021 -päiville.

  • Uutiskirje ilmestyi 30.9.2020

    30.9.2020

    Aiheena mm. ”Maskit sekajätteeseen” -kampanja, kiinteistöjen kupariputkien korroosio, Vesitekniikka-erillisliite, kutsu luennoimaan Vesihuolto 2021.

  • Toimistohenkilöiden koulutuspäivät 7.-8.10.2020

    28.9.2020

    Vesihuoltolaitoksilla asiakaspalvelun, laskutuksen, liittymispalveluiden ja hallinnon tehtävien parissa työskentelevien vuosittainen koulutustapahtuma webinaarina.

  • Ajankohtainen julkaisu vesihuollosta ja sen tulevaisuuden näkymistä

    25.9.2020

    Tarjolla kiinnostavia juttuja ministeriöistä ja yliopistoista sekä monelta VVY:n jäsenlaitokselta ja yhteistoimintajäseneltä. Pääkirjoittajana Minna Hanski vesihallintoneuvos, maa- ja metsätalousministeriö, vieraskynäkirjoittajana Osmo Seppälä toimitusjohtaja, VVY. Voit lukea netistä Mediaplanetin tuottaman Vesitekniikka-erillisliitteen, joka ilmestyi Kauppalehden yhteydessä valtakunnallisessa jakelussa.

  • Uutiskirje ilmestyi 16.9.2020

    16.9.2020

    Aiheena mm. vesialan nuorille kv-urailta, vesihuollon saneeraustarve määritetty, biokaasun lämmityskäytön verotus, ilmoittaudu Vesihuolto 2020 webinaariin. Hyvää viikon jatkoa!

  • Uutiskirje ilmestyi 2.9.2020

    2.9.2020

    Aiheinamme mm. täysin virtuaaliset Vesihuolto 2020 -päivät 4.-5.11.2020, VVY:n kommentit EU:n lietedirektiivin arvioinnista, Kehittämisrahaston haku on auki.

  • Tietosuojaseloste

    28.8.2020

  • Uutiskirje ilmestyi 19.8.2020

    19.8.2020

    Aiheinamme mm. uusitulla tarkkailulistalla olevat aineet, laskentapohja taudinaiheuttajien poistotehon arviointiin, valtion lisätalousarviossa määrärahaa vesihuollon toimintaedellytysten turvaamiseksi. Hyvää viikon jatkoa!

  • Uutiskirje ilmestyi 5.8.2020

    5.8.2020

    Elokuinen tervehdys vesilaitosyhdistyksestä. Uutiskirjeessä mm. videot tonttiviemärien saneerauksen tärkeydestä, yhdyskuntajätevesidirektiivin uudistaminen etenee, lainsäädännön toimivuudesta & talouden valvonnasta julkaistut selvitykset.

  • Kiinteistöillä on tärkeä rooli jätevesiylivuotojen torjunnassa

    25.6.2020

    Vantaanjoen vesilaitosten yhteisessä jätevesipäästöjen hallintahankkeessa on saatu aikaan kiinteistöille suunnattuja animaatiovideoita. Videot on tarkoitettu hyödynnettäväksi kaikille vesilaitoksille aluesaneerausten tukena.

  • Uutiskirje ilmestyi 3.6.2020

    3.6.2020

    Aiheinamme mm. kerro ideasi ja toiveesi koulutukseen liittyen, THL:n jätevesitutkimuksen ensimmäisiä tuloksia, Kakolanmäen rakennustyöt etenevät sekä ’Toimenpiteet, kun yleisiä koronarajoituksia aletaan purkaa’.

  • Uutiskirje ilmestyi 19.5.2020

    19.5.2020

    Tällä kertaa hallintojohtaja Tiina Lakimo, Lahti Aqua Oy:stä kirjoittaa koulutusblogissa etenemisestä etäloikalla digiloikkaan. Muita aiheita mm. etäosallistuminen VVY:n vuosikokoukseen, vesitekniikka-alan väitös 5.6.2020, jätelaki lausunnoilla, ohjeistus vesihuoltoverkostojen dokumentoinnille ja mittaukselle sekä VVY:n koulutuskysely.

  • Pohjavesien suojelun esitteet on päivitetty

    21.4.2020

    Tarkkana siellä pohjavesialueella -esitteet sisältävät neuvoja järkevään toimintaan. Tänä keväänä ajan tasalle saatettiin erityisesti seuraavat teemat: energiakaivo, hajajätevesi, pohjavesialueiden luokitus sekä lait ja asetukset luettelot ja lisätietolinkit. Vesihuoltolaitokset voivat itse painattaa tai tulostaa esitteitä ja jakaa omalla vedenhankinnan pohjavesialueella toimiville.

  • Tukkivat jätteet haasteena? Joitakin esimerkkejä pyttyetiketin viestintään

    20.4.2020

    Koronaviruksen myötä kovassa käytössä olevat desinfioivat puhdistusliinat, kosteuspyyhkeet ja nenäliinat eivät kuulu wc-pönttöön. Koosteessa joitakin esimerkkejä jäsenlaitosten avuksi aiheesta tiedottamiseen.

  • Pääkaupunkiseudulla pumppaamotukosten määrä on lisääntynyt huomattavasti

    16.4.2020

    HSY kertoo tiedotteessaan, että pumppaamotukosten määrä on lisääntynyt huomattavasti - syynä pytyn käyttäminen roskiksena.

  • Uutiskirje ilmestyi 16.4.2020

    16.4.2020

    Aiheinamme mm. kemikaalien saatavuus + mediakeskustelu Ruotsissa, VVY:n toimintakertomus 2019, Veetin ja Venlan tietojen syöttäminen, Uudet haitalliset aineet suomalaisilla jätevedenpuhdistamoilla hanke.

  • Koronavirus ja vesihuolto aiheen tiedotteet

    15.4.2020

    Olemme koonneet koronavirustilanteeseen liittyvät tiedotteet yhdelle sivulle, läydät ne kohdasta > Ajankohtaista > Koronavirus ja vesihuolto

  • Toimitusjohtajan katsaus 2019

    14.4.2020

    Tulevina vuosina toimintaa pyritään uuden strategian myötä uudistamaan ja terävöittämään. VVY:n strategiatyö kaudelle 2021-2025 käynnistettiin keväällä 2019 ja saatiin yleisen strategiaperustan osalta valmiiksi vuoden lopussa. Strategiatyötä jatketaan vuonna 2020.

  • Toimintakertomus 2019

    14.4.2020

    Viime vuoden toimintakertomus on nyt pdf-versiona saatavilla.

  • Lähes 200 000 kotitaloutta osallistui joulun paistinrasvojen kierrätykseen

    9.4.2020

    Kinkkutemppu-kampanja rikkoi jälleen oman ennätyksensä saadessaan lähes 200 000 kotitaloutta mukaan joulun innostavimpaan kiertotaloustekoon. Kampanjan keräyspisteisiin toimitettiin joulunajan paistinrasvoja yhteensä huikeat 58 500 kiloa. Tästä määrästä valmistetulla Neste MY uusiutuvalla dieselillä voisi ajaa jopa 19 kertaa maapallon ympäri.

  • Suomalaisen meritiedon portaali avautuu

    6.4.2020

    Suomen ympäristökeskus kertoo tiedotteessaan, että suomalaiseen meritietoon pääsee nyt käsiksi yhdestä verkko-osoitteesta. Itämeri.fi-sivuston alle on koottu useiden suomalaisten laitosten tuottama tieto palvelemaan kaikkia merestä kiinnostuneita.

  • Uutiskirje ilmestyi 1.4.2020

    1.4.2020

    Aiheinamme mm. kehittämisrahaston toimikunnan rahoituspäätökset, syksyn 2020 koulutustarjonta, tukkivat jätteet, työturvallisuusopas, VVY:n jäsensivut (extranet), VVY:n vuosikokous siirtyy.

  • Hankerekisterissä voit tutustua tutkimus- ja kehittämishankkeisiin

    31.3.2020

    Hankerekisteri sisältää tiedot Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston hankkeista. Rekisteristä selviää mm. hankkeiden tavoitteet, toteutus, tulokset ja budjetit. Tyypillisesti hankkeista on myös saatavilla dokumentteja kuten loppuraportti.

  • Ohje VVY:n jäsensivujen kertakirjautumiseen

    27.3.2020

    VVY:n jäsensivuilla (extranet) on käytössä kertakirjautuminen. Kaikki ne varsinaisten jäsenten työntekijät, joiden tiedot ovat VVY:n jäsenrekisterissä voivat käyttää kertakirjautumista.

  • Desinfioivat puhdistusliinat, kosteuspyyhkeet ja nenäliinat eivät kuulu wc-pönttöön

    23.3.2020

    Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY tiedottaa: Koronavirustilanteen johdosta erilaisten paperien ja puuvillakuituisten hygieniatuotteiden käyttö on lisääntynyt runsaasti. Käsi- ja muusta hygieniasta tuleekin nyt huolehtia erityisen hyvin. Desinfioivat puhdistusliinat, nenäliinat, talouspaperit yms. tulee käytön jälkeen laittaa sekajätteisiin, ei wc-pönttöön.

  • Maailman vesipäivän 22. maaliskuuta 2020

    3.3.2020

    Tänä vuonna teemana on vesi ja ilmastonmuutos. Suomessa vesihuoltolaitokset voivat Maailman vesipäivän kunniaksi kertoa maaliskuussa suurelle yleisölle omasta toiminnastaan esimerkiksi järjestämällä avointen ovien -päiviä, seminaareja tai tempauksia.

  • Webinaarit jatkuvat maaliskuussa ajankohtaisilla aiheilla

    28.2.2020

    18.3. Some tutuksi vesihuoltolaitokselle ja 31.3. Vesihuollon tunnuslukujärjestelmä Venla ja muutokset vuonna 2020

  • Vuosi 2019 vesihuoltoalalla

    25.2.2020

    Katsaus päättyneen vuoden tapahtumiin vesihuoltoalalla. Kirjoitusta voivat jäsenlaitokset hyödyntää soveltuvin osin omissa vuosiraporteissaan.

  • Vesihuoltolaitoksille tärkeintä on vastuullinen omistajuus ja kestävään vesihuoltoon tähtäävä omistajaohjaus

    24.2.2020

    Vesihuoltolaitosten omistukseen ja erityisesti yksityistämiseen liittyvä julkinen keskustelu on viime aikoina ollut aktiivista. Alan tulevaisuuden kannalta on hienoa, että vesihuolto kiinnostaa laajasti. Vesihuolto on yhteiskunnan välttämättömyyspalvelu ja meidän kaikkien arjen toimivuuden edellytys. VVY:n työvaliokunnan mielestä nähtävissä olevassa tulevaisuudessakin kunnat ovat maassamme luontevin taho taajamien vesihuoltolaitosten omistajiksi. Tärkeätä on omistajapolitiikassa ja omistajaohjauksessa pitää fokus vesihuollossa ja vesihuoltopalvelujen käyttäjien edussa sekä toteuttaa vesihuoltoa parhaalla mahdollisella tavalla koko yhteiskunnan eduksi.

  • Uutiskirjeemme ilmestyi 19.2.2020

    19.2.2020

    Vesihuoltoalan ajankohtaisissa aiheissa tällä kertaa: kansallinen vesihuoltouudistus käynnistyi, koronaviruksesta ei ole todettu erityistä riskiä jätevesityöntekijöille, EU:n uusi juomavesidirektiivi sekä kesällä Otaniemessä IWA Nutrient removal and recovery conference 2020.

  • Kansallinen vesihuoltouudistus käynnistyi

    18.2.2020

    Maa- ja metsätalousministeriö on asettanut hankkeen kansallisen vesihuoltouudistuksen toteuttamiseen. Hankkeella etsitään ratkaisuja Suomen vesihuollon uudistamiseen ja toimintaympäristön muutosten ennakointiin. Vuoden 2022 loppuun saakka jatkuva hanke tuo yhteen alan toimijat eri hallinnonaloilta ja eri päätöksenteon tasoilta.

  • Uutiskirjeemme ilmestyi 5.2.2020

    7.2.2020

    Ajankohtaiset aiheet pitävät sisällään mm. Vesihuolto 2020 -päivien ilmoittautuminen on alkanut, kesällä Otaniemessä IWA Nutrient removal and recovery conference 2020 sekä selvitys ja ehdotus lietteitä koskevan lainsäädännön muuttamiseksi Ruotsissa.

  • Sulkavuoren keskuspuhdistamon mittavin louhintaurakka näkyy ja kuuluu Tampereella

    29.1.2020

    Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy viestii aktiivisesti kotisivuilla hankkeesta. Sieltä löytyy muun muassa missä ja mitä rakennetaan nyt sekä ympäristönseurantajärjestelmä EMO (Environmental Monitoring Online). Tarjolla on myös tekstiviestipalvelu, jonka avulla lähialueen asukkaat saavat tietoa räjäytyksistä. Lisäksi sivuilla on hankkeen esittelyvideoita, vuosiraportit ja tiedotteet. Lue lehdistötiedote Vihilahdessa alkavasta porapaalutuksesta.

  • Uutiskirjeemme ilmestyi 22.1.2020

    22.1.2020

    Uutiskirjeemme aiheina mm. Vesihuoltolaitoksen digitaaliset asiakaspalveluratkaisut, Kehittämisrahaston kevään 2020 haku, Muutoksia Venlassa vuonna 2020, Vesihuoltopäivien ilmoittautuminen alkaa 27.1., Finnpulp -päätös puhuttaa.

  • Finnpulp -päätös puhuttaa

    21.1.2020

    Korkeimman hallinto-oikeuden Finnpulp Oy:n ympäristölupahakemuksen hylkäämistä on käsitelty useissa viimeaikaisissa kirjoituksissa. Näissä analyyseissa pureudutaan päätöksen oikeudelliseen taustaan ja tehdään johtopäätöksiä mm. ympäristölupia koskevan lainsäädännön muutostarpeista ja tarpeesta kehittää vesiin kohdistuvien toimintojen yhteisvaikutusten hallintaa.

  • Kinkkutemppu alkaa lauantaina – Näin helposti kierrätät joulun paistinrasvat kaikkialla Suomessa

    18.12.2019

    Jo neljättä kertaa järjestettävä joulun kiertotaloustempaus Kinkkutemppu starttaa lauantaina 21.12.2019. Osallistuminen on helppoa, sillä jouluruokien paistinrasvoille avataan yli 200 keräyspistettä ympäri Suomen. Pakkaa rasvat kartonkitölkkiin ja vie lähimmälle keräyspisteelle. Keräyspisteet ottavat jäterasvoja vastaan koko joulunpyhien ajan 7.1.2020 saakka.

  • Imatran Veden esittely

    5.12.2019

    Katso Imatran Veden uusi esittelyvideo.

  • Vesitehras-lehti joka kotiin Tampereella ja Pirkkalassa

    28.11.2019

    Tampereen Veden asiakaslehdestä voi lukea muun muassa vesilaitoksen varautumisesta tulevaisuuteen, uuden asiakastietojärjestelmän vaikutuksista asiointiin ja pohjavesien suojelusuunnitelmasta.

  • Tiedottaminen hinnanmuutoksista postilakon aikana tai sen päätyttyä

    24.11.2019

    Postilakko ja sen seuraukset ovat vesihuoltolaitosten vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Sen aikana ja jälkeen on silti syytä lisätä tiedottamista, jotta tiedon perillemeno voidaan varmistaa. Ilmoitus hinnanmuutoksista tulee lähettää asiakkaille lakosta huolimatta.

  • VVY:n uutiskirjeen kooste vesihuoltoalan ajankohtaisista aiheista

    6.11.2019

    Lue uutiskirje, jonka aiheina mm. koulutuspäällikkö Katri Henttosen koulutusblogi, taudinaiheuttajien poistotehon arviointi, Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston toimikunta rahoituspäätökset, Nordic Smart Water Solutions – esite, Kinkkutemppu 2019 ja avoimet työpaikat.

  • Kinkkutemppu 2019

    1.11.2019

    Ennakkotietona varsinaisille jäsenille, Kinkkutemppu keräysaika on 21.12.2019-7.1.2020.

  • VVY:n uutiskirje 17/2019 sähköpostijakelussa tänään

    23.10.2019

    Sähköinen uutiskirjeemme on maksuton, se ilmestyy noin kaksi kertaa kuukaudessa. Jakelulistalle voi liittyä kaikki vesihuoltoalan toimijat.

  • Vesihuoltolaitosten kumppanuushankkeiden rahoitushaku on avattu

    17.10.2019

    Maa- ja metsätalousministeriö on avannut rahoitushaun suomalaisten vesihuoltolaitosten kansainvälisille kumppanuushankkeille. Uuden rahoitusinstrumentin päätavoitteena on tukea kestävien vesihuoltopalveluiden luomista kansainvälisten laitoskumppanuuksien kautta ja samalla YK:n kestävän kehityksen veden saantiin ja käyttöön sekä sanitaatioon liittyvien tavoitteiden toteutumista. Rahoitushakemusten tulee olla Etelä-Savon ELY-keskuksessa viimeistään 13.12.2019.

  • VVY:n viestintäverkosto kokoontuu 24.10.2019

    10.9.2019

    VVY:n viestintäverkosto on jäsenlaitosten viestinnästä vastaavien ja oman toimen ohella viestintää hoitavien henkilöiden vapaamuotoinen ryhmä, joka kokoontuu muutaman kerran vuodessa jakamaan kokemuksia laitosten viestintään liittyvistä teemoista. 

  • Elokuun uutiskirje ilmestyi

    14.8.2019

    Aiheina mm. VVY Golf 2019 tuloksia, selvitys: Vesihuollon häiriöihin varautumista parannettava, summaariset riita- ja velkomisasiat (esim. riidattomat vesi- ja jätevesimaksusaamiset), ’tiekartta’ vesihuoltoverkostojen tutkimustoiminnalle, uusi EU:n lannoiteasetus astui voimaan, Pohjoismainen jätevesikonferenssi 23. – 25.9.2019. Lue lisää uutiskirjeestä.

  • VVY Golf 2019 pelattiin Pickala Golfissa

    5.8.2019

    VVY Golf 2019 pelattiin Pickala Golfin kentällä Siuntiossa. Keskiviikkona 31.7. pelattiin leikkimielinen scramble joukkuekisa ja torstaina 1.8. varsinainen VVY:n vuotuinen kisa. Torstain kisassa oli mukana 50 pelaajaa ja scramblessa 47 pelaajaa.

  • Juotava hanavesi -kampanjan videosta myös kieliversio englanniksi ja kiinaksi

    20.6.2019

    Onko laitokselle tai kuntaan tulossa kiinankielisiä vieraita? Tai haluaisitteko kertoa englanninkielellä hanavedestä? Yhteistyön myötä Juotava hanavesi -kampanjan videoista on saatu versiot myös englannin- ja kiinankielisillä teksteillä.

  • Pelasta Itämeri -kampanja

    14.6.2019

    Vesilaitosyhdistyksellä oli ilmoitus kesäkuun alussa Kauppalehden liitteenä ilmestyneessä Pelasta Itämeri -liitteessä.

  • Vesihuoltolaitoksen häiriötilanne- ja kriisiviestintäohje/Huoltovarmuuskeskus

    6.6.2019

    Vesihuoltolaitosten tarpeisiin räätälöidyssä häiriötilanne- ja kriisiviestintäohjeessa on tietoa ja malleja häiriötilanneviestinnän suunnitteluun ja toteuttamiseen.

  • Vesihuoltolaitoksen häiriötilanne- ja kriisiviestintäohje

    21.5.2019

    Häiriöt vesihuollossa heijastuvat nopeasti asiakkaiden arkeen ja yhteiskunnan toimintaan. Tehokas viestintä on kiinteä osa häiriötilanteiden hallintaa ja hyvällä ja kattavalla viestinnällä voidaan vähentää olennaisesti häiriöistä aiheutuvia haittoja. Keväällä 2019 uusitussa vesihuoltolaitosten tarpeisiin räätälöidyssä häiriötilanne- ja kriisiviestintäohjeessa on tietoa ja malleja häiriötilanneviestinnän suunnitteluun ja toteuttamiseen.

  • Vesihuoltolaitoksille täysin uudistettu opas tueksi häiriötilanneviestinnän suunnitteluun

    21.5.2019

    Häiriöt vesihuollossa heijastuvat nopeasti asiakkaiden arkeen ja yhteiskunnan toimintaan. Hyvällä ja kattavalla viestinnällä voidaan vähentää olennaisesti häiriöistä aiheutuvia haittoja. Uusitussa vesihuoltolaitosten tarpeisiin räätälöidyssä häiriötilanne- ja kriisiviestintäohjeessa on tietoa ja malleja häiriötilanneviestinnän suunnitteluun ja toteuttamiseen.

  • Lataa YT19 näyttelyapplikaatio mobiililaitteeseesi

    8.5.2019

    Sovellus kannattaa ladata jo etukäteen, jotta se on koko tapahtuman ajan käytössä.

  • Pytty-kampanjan videoiden oikeudet voimassa 2021

    9.4.2019

    Vesihuoltolaitosten ”Viemäri ei pidä salaisuuksia” yhteiskampanjassa tuotettiin kolme vuotta sitten neljä videota. Oikeudet esittää näitä mainosvideoita ostettiin viideksi vuodeksi eli marraskuuhun 2021. Nyt kannattaakin suunnitella ja toteuttaa toistokampanja pytty-teemalla ja hyödyntää jo olemassa olevaa videoaineistoa laitoksen viestinnässä.

  • Sosiaalinen media vesihuoltolaitoksen arjessa/VVY

    5.4.2019

    Some vesihuoltolaitoksen arjessa – hanke on saatu päätökseen ja koko ala sai Twitterin käyttöönottoon ohjeet, joissa on muun muassa ohjeellinen Twitter-tiedotuksen vuosikello.

  • Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta tuli voimaan 1.4.2019

    1.4.2019

    Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta (306/2019) ja tuli voimaan 1.4.2019 (HE 60/2018 vp). Laki sisältää saavutettavuusdirektiivistä tulevat vaatimukset ja esittää käytännönläheisesti, mitä digitaalisten palvelujen tarjoamiselta edellytetään jatkossa. Lisäksi lakiin sisältyy myös digitaalisia viranomaispalveluita koskevia säännöksiä.

  • VVY:n uutiskirje ilmestyi maaliskuun alussa

    15.3.2019

    Taas on tietoa tarjolla vesihuoltoalan ammattilaisille, jotka haluavat pysyä ajan hermolla.Viimeisin uutiskirjeemme ilmestyi 6.3.

  • Vaarallinen jäte kampanjamateriaalit jäsenille

    28.2.2019

    Muistutetaan yhdessä, että vaarallinen jäte ei kuulu viemäriin.

  • Vesihuoltolaitosten verkkopalveluiden saavutettavuus

    28.2.2019

    Saavutettavuus tarkoittaa helpommin käytettäviä verkkopalveluita. Verkkopalveluiden suunnittelussa ja toteuttamisessa on tärkeää huomioida eri käyttäjäryhmien tarpeet. Saavutettavuusdirektiivi.fi on sivusto, josta löytyy toimintaohjeita.

  • Kinkkutemppu teki jälleen ennätystuloksen

    20.2.2019

    185 000 kotitaloutta kierrätti joulun paistinrasvat uusiutuvaksi polttoaineeksi. Kolmatta kertaa järjestetty Kinkkutemppu innosti ennätysmäärän suomalaisia tekemään kiertotalousteon. Osallistujamäärä kasvoi viime vuodesta neljälläkymmenellä tuhannella, kun 185 000 kotitaloutta kierrätti joulun paistinrasvat. Kotimaan joulukinkkujen paistinrasvoista yhteensä jopa 13 prosenttia kierrätettiin uusiutuvaksi polttoaineeksi, ja tällä määrällä voidaan ajaa lähes 18 kertaa maapallon ympäri.

  • VVY avasi LinkedIn- yrityssivun

    12.2.2019

    Nyt kaikki LinkedIn-käyttäjät voivat seurata helposti VVY:n kuulumisia alan ammattiaiheista.

  • Kannanottoja "Tulevaisuuden kestävä vesihuolto" -selvitykseen

    21.1.2019

    Valtioneuvoston kanslian toimeksiannosta tehdyn strategisen selvitys- ja tutkimushankkeen loppuraportti 56/2018 julkistettiin syyskuussa 2018 nimellä ”Tulevaisuuden kestävä vesihuolto – ennakointi, ohjaus ja järjestäminen”. Selvitys koskettaa erityisesti vesihuoltolaitoksia. VVY:n hallitus ja erikseen suurimmat vesihuoltolaitokset ovat laatineet kommenttinsa hankkeesta, sen tuloksista ja jatkotarpeista.

  • Vesivisa-peli

    20.12.2018

    Hauskan pelin avulla vesihuoltopalvelu tutummaksi.

  • Kinkkutemppu alkaa torstaina ‒ näin osallistut kiertotalouskampanjaan

    18.12.2018

    Joulun paistinrasvat kerätään tänäkin vuonna hyvään tarkoitukseen, kun suuren suosion saavuttanut Kinkkutemppu käynnistyy torstaina 20. joulukuuta.

  • Kinkkutemppu kierrättää taas joulun paistinrasvat polttoaineeksi

    11.12.2018

    Nyt vesihuoltolaitoksilla on oiva tilaisuus viestiä alueensa asukkaille ja toimittajille kokkausrasvojen viemäreille ja pumppaamoille aiheuttamista ongelmista. Tempauksella havainnollistetaan kiertotalouden mahdollisuuksia ja säästetään sekä viemäriputkistoa että ympäristöä. Kinkkutempun keräyspisteitä on 230. Keräysaika on 20.12.2018–7.1.2019.

  • Joensuun Veden uudet nettisivut

    11.12.2018

    Uusilta verkkosivuilta asiakkaat löytävät helposti tarvitsemansa tiedot ja sivut toimivat paremmin mobiililaitteissa. Lisäksi uudistuksen tärkeänä periaatteena on ollut sivujen helppokäyttöisyys erilaisille käyttäjille eli saavutettavuus.

  • Vesikolmio 50 vuotta puhdasta vettä

    29.11.2018

    Vesikolmio Oy ja Kalajokilaakso-lehti tekivät yhteistyössä ”Vesikolmio 50 vuotta puhdasta vettä” liitteen. Tämä julkaistiin 28.11 lehden suurjakelussa noin 100.000 lukijalle. Julkaisun avulla yhtiö haluaa jakaa tietoa alueen asukkaille siitä miten Kalajokilaakson vesihuolto toimii. (Nyt julkaisu pdf-litteenä.)

  • Ruotsissa apteekeissa tietoa diklofenaakin ympäristövaikutuksista

    12.11.2018

    Ruotsissa apteekit alkoivat lokakuussa kertoa asiakkailleen kipulääke diklofenaakin ympäristövaikutuksista.

  • Kiinteistöjen tonttivesijohtojen ja -viemäreiden saneeraus

    22.10.2018

    Vesihuollon kehittämisrahaston rahoittamassa hankkeessa laadittiin käytössä olevista hyvistä toimintatavoista ohjeet ja suositukset laitoksille ja viranomaisille sekä työstettiin kiinteistöille esite.

  • Tiedätkö, mitä pihanurmesi alla piilee?

    22.10.2018

    Esite, jonka avulla laitokset voivat kannustaa kiinteistöjä huolehtimaan vuotovesien vähentämisestä. Esite on sellaisenaan käyttökelpoinen niillä laitoksilla, joilla hulevesistä huolehtii laitos ja vastuuraja on runkoputkissa.

  • VVY:n uutiskirjeen avulla seuraat kätevästi mitä alalla tapahtuu

    12.10.2018

    Lokakuun alun uutiskirje ilmestyi poikkeuksellisesti jo tiistaina 9.10. Mikäli et vielä ole tilannut uutiskirjettä omaan sähköpostiisi, voit tutustua siihen suoralinkistä.

  • #selvitävastuu - kiinteistöjen hulevesikampanja

    8.10.2018

    Kohennetaan yhdessä kiinteistön omistajien tietoisuutta hulevesistä ja kiinteistöillä tehtävien toimenpiteiden merkityksestä ympäristölle.

  • Yhteisrakentamisteko 2019 -kilpailu

    1.10.2018

    Vuoden Yhteisrakentamisteko 2019 -kilpailu etsii parhaita käytäntöjä verkkoinfran fiksuun rakentamiseen.

  • VVY:n uutiskirje lähetetty 6.9. sähköpostilla

    6.9.2018

    Eikö tilaamasi uutiskirje tullut perille? Syksyn tuore uutiskirje saattoi sähköpostissasi lipsahtaa roskapostiin. Tarkistathan tilanteen.

  • Tietojen kalastelua Vesilaitosyhdistyksen nimissä

    18.7.2018

    INFRATECH Jyvaskylan ja Vesilaitosyhdistyksen tiedoilla varustettuja, englanninkielisiä kirjeitä on tullut mm. toimistoomme. Lähettäjänä on International Fairs Directory. Yhdyskuntatekniikalla ja Vesilaitosyhdistyksellä ei ole mitään tekemistä kyseisten kirjeiden kanssa ja suosittelemme käsittelemään niitä roskapostina.

  • VVY ja kumppanit nostivat vesihuoltoaiheet SuomiAreenalle

    18.7.2018

    Keskustelua vesi- ja ympäristöosaamisesta oli seuraamassa noin sata kuulijaa SuomiAreenalla 16.7.2018.

  • Kiertääkö hyvä kauttasi? -viestintäkampanjaan materiaaleja

    19.6.2018

    Vesilaitosyhdistys on mukana yhteiskampanjassa, joka kertoo miten arjen toimilla voi edistää vesien parempaa tilaa ja yhteiskunnan omavaraisuutta. Kampanjassa on jätevesiin liittyen tietoa sekä kuva-aihe ”Viemäri ei ole musta aukko", jota jäsenlaitokset voivat käyttää viestinnässä.

  • Uutisia Nordic Polymark muoviputkiyhteistyöstä

    14.6.2018

    Pohjoismaiset muoviputkivalmistajat (Nordic Plastic Pipe Association, NPG) ja pohjoismaiden vesilaitosyhdistysten johtajat tapasivat Oslossa 12.6.2018. Tapaamisessa sovittiin Nordic Polymark yhteistyön tulevaisuudesta ja organisoinnista. Järjestöt julkaisivat kokouksen tuloksista yhteisen tiedotteen, joka on alla englanninkielisenä.

  • Kiertääkö hyvä kauttasi? -viestintäkampanjaan materiaaleja

    7.6.2018

    Vesilaitosyhdistys on mukana yhteiskampanjassa, joka kertoo miten arjen toimilla voi edistää vesien parempaa tilaa ja yhteiskunnan omavaraisuutta. Kampanjassa on jätevesiin liittyen tietoa sekä kuva-aihe ”Viemäri ei ole musta aukko", jota jäsenlaitokset voivat käyttää viestinnässä.

  • VVYn uutiskirje jaettiin 31.5. sähköpostijakeluna

    6.6.2018

    Aiheina mm. uutisia ja kuvia Vesihuolto 2018- päiviltä, VVY Golf 2018, Betoniviemärit-käsikirja, valtakunnallinen kuluttajaneuvonta.

  • Valtakunnallinen kuluttajaneuvonta

    16.5.2018

    Valtakunnallinen kuluttajaneuvonta on tarkoitettu myös vesihuoltolaitosten kuluttaja-asiakkaille. Tavoitat kuluttajaneuvojan nopeimmin puhelimitse soittamalla numeroon 029 553 6901 (arkisin 9–15).

  • #Vesihuolto2018 tapahtumahashtag käytössä

    24.4.2018

    Kevään Vesihuolto 2018 -päivät 23.-24.5.2018 somessa.

  • Toimintakertomus 2017

    20.4.2018

    Viime vuoden toimintakertomus on nyt pdf-versiona saatavilla.

  • VVYn uutiskirje jaettiin 19.4. sähköpostijakeluna

    19.4.2018

  • VVY:n uutiskirje jaettiin 5.4. s-postilla

    5.4.2018

    Eikö uutiskirje tullut perille? Tarkistathan tarvittaessa, menikö uutiskirje roskapostiisi.

  • VVY:n uutiskirje jaettiin 22.3. s-postilla

    22.3.2018

    Tarvittaessa tarkista menikö uutiskirje roskapostiisi.

  • VVY:n tuore uutiskirje s-postijakelussa 1.3.

    1.3.2018

    VVY:n tuore uutiskirje jaettiin 1.3. s-postijakeluna. Tarvittaessa tarkista menikö uutiskirje roskapostiisi.

  • Vuosi 2017 vesihuoltoalalla

    28.2.2018

    Katsaus päättyvän vuoden tapahtumiin vesihuoltoalalla. Kirjoitusta voivat jäsenlaitokset hyödyntää soveltuvin osin omissa vuosiraporteissaan.

  • Ympäristöministeriön koordinoima jätevesiviikko 16.- 22.4.

    26.2.2018

    Jätevesiviikolla 16.- 22. huhtikuuta 2018 kiinteistönomistajia kannustetaan tarkistamaan, koskeeko jätevesijärjestelmän kunnostaminen heitä ja millä aikataululla.

  • Internet Explorer selaimella haasteita VVY:n uuden kotisivun käytössä

    21.2.2018

    Chrome selaimella uuden kotisivun toiminta on sujunut.

  • Evästeiden käyttö

    2.2.2018

    Vesilaitosyhdistys käyttää evästeitä, jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja asiasisällöt kiinnostavia sekä hyödyllisiä.

  • Vesihuoltolaitosten työturvallisuusopas

    1.2.2018

    Toivomme, että kaikki Vesilaitosyhdistyksen jäsenlaitokset saattavat oppaan henkilökuntansa tietoon.

  • Yli 145 000 kotitaloutta kierrätti kinkunrasvansa

    25.1.2018

    Kinkkutempun uusiutuvalla dieselillä ajaa 14 kertaa maapallon ympäri.

  • Lääkkeetön Itämeri -kampanja

    22.1.2018

    Tule mukaan viemään tätä tärkeää viestiä eteenpäin! Kampanjan somekanavissa ja verkkosivuilla julkaistaan videoita ja kuvamateriaalia kampanjakuukauden 15.1.-15.2.2018 aikana.

  • VVY:n uutiskirje uudistui

    17.1.2018

    Uutiskirjeemme on keskeinen tiedotuskanava jäsenistölle ja yhteistyökumppaneille. Panostamme siihen, että uutistarjontamme avaa näkymän vesihuoltoalan ajankohtaisiin asioihin.

  • Yhteiskunnallinen yritys - mahdollisuus myös vesihuoltoyhtiöille

    18.12.2017

    Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Yhteiskunnallinen yritys -merkki kertoo, että yritys on perustettu yhteiskunnallista tarkoitusta varten.

  • Kinkkutemppu tulee taas

    15.12.2017

  • World Water Day 2018

    15.12.2017

    World Water Day 2018 - Maailman vesipäivää vietetään 22.3.2018

  • VVY:n verkkopalvelut uudistuvat

    14.12.2017

    VVY:n uutiskirjeen 18/2017 palstakirjoitus käsitteli yhdistyksen verkkopalveluiden uudistumista. Tutussa osoitteessa www.vvy.fi on avattu uudella sovelluksella toteutetut kotisivumme. Samalla VVY:n koulutuskalenteri ja Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston hankerekisteri saivat päivitetyt versiot.

  • Vesilaitosyhdistyksen verkkokauppa

    8.12.2017

  • Puhdas vesi - näkyi ja kuului SuomiAreenalla

    21.11.2017

    Panelisteja kiiteltiin kiinnostavasta puoluerajat ylittävästä keskustelusta, jonka aiheina mm. vesihuoltopalvelut, niiden yhteiskunnallinen merkitys, vaikutus ihmisten arkeen sekä tulevaisuuden näkymät. Vesilaitosyhdistys järjesti paneelin yhdessä Tampereen teknillisen yliopiston CADWES tutkijaryhmän ja Eduskunnan Vesiparlamentin kanssa

  • VVY ja kumppanit järjestävät paneelin SuomiAreenalla 11.7.

    21.11.2017

    Keskustelijoina Kaj Kunnas, Pekka Sauri, Saara-Sofia Sirén, Eeva-Johanna Eloranta ja Antti Rantakangas sekä juontajana Juha Salmi.

  • Toimintakertomus

    20.10.2017

    Vesilaitosyhdistyksen vuosikertomus 2023 eli Toiminta 2023 on julkaistu pdf-muodossa. Painettu versio lähetettiin postitse jäsenistölle.

  • Tukea vesihuoltolaitoksen tiedottamiseen ja viestintään

    16.10.2017

    Vesihuoltolaitokset näkyvät ja kuuluvat alueillaan, tuottavathan ne palvelun, joka koskettaa meitä kaikkia.

  • Ammattiasiaa jätevesistä

    16.10.2017

    Toimivassa vesihuoltopalvelussa jätevesien käsittelyn ja johtamisen ratkaisut ovat ympäristön kannalta kestäviä ja niitä kehitetään ympäristövaatimuksia vastaavasti myös ilmastonmuutoksen vaikutukset huomioon ottaen.

  • Vesihuoltoverkostojen saneerausprojektin asiakasviestintä

    24.4.2017

    Lahti Aqua, Lahden Ammattikorkeakoulu ja Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy järjestivät 6. huhtikuuta Hackathon-kilpailun, jossa etsittiin ratkaisuja vesihuoltoverkostojen saneerausprojektien asiakasviestintään.

  • Vesihuoltolaitosten yhteishanke asiakastiedon tehostamiseen

    24.4.2017

    Viimeisen kahden vuoden aikana 19 vesihuoltolaitosta ovat määritelleet ja toteuttaneet yhteishankkeena Suomen Vesitieto Oy:n kanssa uuden sukupolven asiakastieto- ja laskutusjärjestelmän.

  • Juotava hanavesi -kampanja 2017

    22.3.2017

    Vesihuoltolaitosten yhteinen Juotava hanavesi -kampanja viestii suomalaisille puhtaasta juomavedestä ja antaa juomavedelle sen ansaitseman arvon. Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto ja kuusitoista laitosta rahoittavat hanketta, jossa toteutetaan tietoisku (mainosfilmi) elokuvateatterin alkumainokseksi sekä kolme lyhyempää spottia sosiaalisessa mediassa käytettäväksi. Juotava hanavesi -kampanjalle on myönnetty Suomi 100 -rahoitusta.

  • Maailman vesipäivä - World Water Day 22.3.2017

    7.3.2017

    Maailman vesipäivää (World Water Day) vietetään 22. maaliskuuta teemana jätevedet. Suositun www.pytty.fi sivuston sisältö on uusittu viime syksynä, joten kannustammekin kaikkia kertomaan Pytty-kampanjan ajankohtaista viestiä.

  • Vuosi 2016 vesihuoltoalalla

    25.1.2017

    Katsaus päättyvän vuoden tapahtumiin vesihuoltoalalla. Kirjoitusta voivat jäsenlaitokset hyödyntää soveltuvin osin omissa vuosiraporteissaan.

  • Vesihuolto esillä Kauppalehden erillisliitteessä

    12.1.2017

    Joulukuussa ilmestyneen Kauppalehden välissä olleessa erillisliitteessä oli useita mielenkiintoisia vesihuoltoon liittyviä artikkeleita.

  • Aqua Strategy lehdessä Suomen vesihuollon tilasta ja VVY:stä

    12.1.2017

    Uudehko englantilainen vesialan aikakausilehti Aqua Strategy teki joulukuun 2016 numeroonsa artikkelin Suomen vesihuollosta. Se perustui päätoimittaja Keith Hayward’in joulukuun alussa tekemään haastatteluun Vesilaitosyhdistyksen toimitusjohtajan Osmo Seppälän kanssa.

Jaa sivu:

Tulosta