Etäkoulutukset tulivat jäädäkseen
27.10.2020
Koulutuspäällikkö Katri Henttonen kertoo koulutusblogissa, kuinka jatkossa teemakoulutukset järjestetään pääsääntöisesti webinaareina tai koulutukseen mahdollistetaan etäosallistuminen livestriimauksen avulla.
Etäkoulutukset tulivat jäädäkseen
On taas se aika vuodesta, kun suunnittelemme jo uutta, seuraavan vuoden koulutuskalenteria. Samalla jäin pohtimaan kuluvaa koulutusvuotta ja sen mukanaan tuomia muutoksia.
Keväällä koronan myötä jouduimme muuttamaan juuri käynnistyneen koulutusvuoden suunnitelmat ja siirtymään hyvin pikaisella aikataululla kokonaan etäkoulutuksiin. Tämä tarkoitti valmiiksi suunniteltujen läsnäolokoulutusten perumista ja siirtämistä sekä uusien webinaarien valmistelemista. Se oli alkuun melko työlästä, mutta onnistuimme siinä mielestäni oikein hyvin. Muutoksessa auttoi varmasti se, että olimme jo edellisen vuoden aikana järjestäneet kokeilumielessä useampia tietoiskuwebinaareja ja yhden livestriimatun läsnäolokoulutuksen. Näistä saadun kokemuksen pohjalta oli helpompi siirtyä webinaaritoteutuksiin. Tavoitteenamme oli jo pidempään ollut lisätä etäosallistumisen mahdollisuutta, ja asia edistyi koronan aiheuttaman pakon sanelemana hurjalla loikalla. Eikä paluuta entiseen enään ole.
Webinaarit ovat helposti saavutettavissa
Webinaaritoteutuksista on tullut jäsenistöltämme paljon kiitosta. Webinaarit ovat helposti saavutettavia, ja osalle jäsenistöstämme käytännössä ainoa mahdollisuus osallistua koulutukseen. Olemme myös tavoittaneet webinaareilla aivan uusia osallistujia. Osa kuitenkin vannoo perinteisten läsnäolokoulutusten nimeen ja odottaa jo kuumeisesti niiden jatkumista. Läsnäolokoulutukset tuovat vaihtelua arkeen ja mahdollistavat verkostoitumisen ja kollegoiden tapaamisen kasvotusten.
Tavoitteena on jatkossa vastata entistä paremmin molempiin tarpeisiin. Tietyn aihepiirin ympärille rakennetut teemakoulutukset järjestetään pääsääntöisesti webinaareina tai koulutukseen mahdollistetaan etäosallistuminen livestriimauksen avulla. Ammattiryhmäkoulutukset puolestaan on tarkoitus järjestää entiseen malliin läsnäolokoulutuksina, ja tällä hetkellä toiveena olisi ensi vuoden maaliskuussa päästä seuraavan kerran kokoontumaan läsnäolokoulutukseen.
Haaveissa itseopiskeltava verkkokoulutus
Pienenä paljastuksena voisin kertoa, että haaveenamme olisi toteuttaa itseopiskeltava "Tervetuloa vesihuoltoalalle" -verkkokoulutus, joka koostuisi useammasta eri sisältöisestä kurssista. Koulutus sopisi esimerkiksi uusien vesihuoltoalalle tulevien ja vesihuoltolaitoksien hallitusten jäsenten perehdyttämiseen. Toteutuakseen idea vaatii vielä jatkojalostamista sekä kehittämishankkeen käynnistämistä ja rahoituksen saamista. Ehkä idean ääneen kertominen kuitenkin auttaa meitä edistämään asiaa taas askeleen eteenpäin.
PS. Tämän linkin takaa löydät ennakkotietoa vuoden 2021 koulutusajankohdista. Muista myös kertoa toiveesi ja ideasi koulutusten sisältöihin joko tämän lomakkeen kautta tai s-postilla koulutus@vvy.fi.
Reipasta loppuvuotta ja tavataan webinaareissa!
Katri Henttonen
koulutuspäällikkö
Vesilaitosyhdistys