Kokemusten jakaminen on kullanarvoista
3.5.2021
Kirsi Tähti Kuopion Vesi Oy:stä kannustaa koulutusblogissa kaikkia jäsenlaitoksia uskaltautumaan entistäkin aktiivisemmin laitospuheenvuoroihin ja kokemusten tai haasteiden jakamiseen VVY:n koulutuksissa.
Kokemusten jakaminen on kullanarvoista
Takanamme on monin tavoin haasteellinen koronavuosi. Se on ollut sitä myös koulutuksen näkökulmasta. Vuosi sitten olimme tilanteessa, jossa kaikenlainen lähikoulutus oli jäissä ja piti kiireellä miettiä uusia tapoja pitää VVY:n jäsenkoulutusta kuitenkin yllä. Kun tilanteen jatkumisesta ei ollut tietoa, koulutus siirtyi kokonaan verkkoon. Digiloikka oli ihan pakko ottaa, jotta koulutusta pystyttiin yleensä järjestämään.
Koulutustyöryhmässä olemme ilolla seuranneet webinaarien kasvavia osallistujamääriä ja sitä, miten sisältörikkaasti VVY:n koulutus on kyennyt webinaarikokonaisuuksia muodostamaan. Erityisesti teemawebinaarit ovat olleet koronavuoden läpimurto. Ne ovat keränneet asian ympärille tiiviisti hyvää keskustelua ja niiden pituus on ollut juuri sopiva oman työpöydän ääreltä osallistumiseen. Teemawebinaareja koulutuskalenterissa ennen kesälomakautta on vielä tarjolla talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista, omaisuudenhallinnasta ja turvallisuusjohtamisesta. Webinaarien puolestapuhujana olen itse koronavuoden aikana hiukan jopa yllättynyt siitä, miten olenkaan kaivannut perinteisiä läsnäolokoulutuksia ja vesihuoltopäiviä sekä niiden mahdollistamaa vuorovaikutusalustaa kokemusten jakamiseen. Reilu vuosi etätyössä on tehnyt tehtävänsä. Uskon, että webinaarit ovat tulleet koulutuskalenteriin jäädäkseen, mutta uskon myös siihen, että läsnäolokoulutuksillakin on edelleen roolinsa. Molempien combo tuntuu koulutustarjonnassa hyvältä ajatukselta.
Koulutusten tiimoilta ajatukseni palaavat aina vesihuoltoalan vahvaan yhteishenkeen. On tosi hienoa, kun pystymme vesihuoltolaitoksina jakamaan kokemuksiamme toisillemme. Kun keskinäistä kilpailuasetelmaa ei ole, voimme kertoa käytännöistämme ja kokemuksistamme ilman pelkoa siitä, että menettäisimme jakamisella markkina-asemaamme, uskottavuuttamme tai asiakkaitamme. Kokemusten jakaminen on toisille laitoksille kullanarvoista, tapahtuipa se sitten koulutuspuheenvuorojen kautta, osallistujien keskinäisessä vuorovaikutuksessa tai jälkikontakteissa. Koulutuksissa puheenvuorojen ei aina edes tarvitse sisältää mitään uutta ja hienoa. Riittää, kun kertoo, miten asiaa juuri meidän laitoksessamme hoidetaan. Kun jollain toisella on sama haaste työpöydällään vähän eri muodossa tai laajuudessa, on jaetusta kokemuksesta jo pelkästään lohdullista kuulla, sen lisäksi, että siitä saa usein omaankin tilanteeseen uutta näkökulmaa. Futuristi Perttu Pölönen puhuu uusimmassa kirjassaan ”Tulevaisuuden identiteetit” siitä, että tutustuessamme uusiin ihmisiin voimme valita, kerrommeko itsestämme tilastoja vai tarinoita. Tilastot unohtuvat, kun aikaa kuluu, mutta tarinat jäävät elämään. Samaa ajatusta voisi peilata myös koulutuksen puheenvuoroihin ja vuorovaikutukseen. Tieto unohtuu, mutta jaetut kokemukset jäävät elämään.
Haluan vielä kannustaa kaikkia jäsenlaitoksia uskaltautumaan entistäkin aktiivisemmin laitospuheenvuoroihin ja kokemusten tai haasteiden jakamiseen VVY:n koulutuksissa. Juuri nyt on oikea aika ehdottaa sekä aiheita että puhujia syksyn koulutuksiin. Molempia kaivataan kaikenkokoisilta, siis myös pieniltä, laitoksilta. Syksyn koulutusohjelman sisällöt ovat jo työpöydällä ja niitä käsitellään myös koulutustyöryhmän toukokuun kokouksessa. Yhteyttä asiasta voi ottaa joko koulutus@vvy.fi tai verkkosivujen ”toivomuskaivon” kautta Vesilaitosyhdistys - Kerro ideasi tai toiveesi (vvy.fi).
Kokemuskuulemisiin ja oikein hyvää kesää teille kaikille toivotellen!
Kirsi Tähti
laatupäällikkö, Kuopion Vesi Oy
koulutustyöryhmän jäsen
Kuva:Petra Tiihonen