Avainsana: vesihuolto laajasti
-
Vesihuollon kyberturvallisuuden riskienhallintaan julkaistu työkalu
20.12.2024
Vesilaitosyhdistyksen käynnistämässä hankkeessa on laadittu vesihuoltolaitosten käyttöön kyberturvallisuuden riskienhallinnan Excel-työkalu.
-
Ympäristötekniikka-kampanja julkaistiin Kauppalehden yhteydessä
18.12.2024
Mediaplanetin tuottamassa kampanjaliitteessä mukana mm. Vesilaitosyhdistyksen vesiasiain päällikkö Paula Lindellin haastattelu: Vesihuollolla keskeinen rooli kestävän kehityksen edistämisessä.
-
Maaseuturahoituksen valtakunnallisten hankkeiden haku on auki
10.12.2024
Teemoina haussa ovat maaseudun vesihuollon turvallisuus, ruoka-alan yritysten toiminnan kehittäminen ja maaseudun yrittäjyys.
-
Lahti Aqua tuottaa vesihuoltopalvelut Heinolan kaupungin asukkaille sekä elinkeinoelämälle vuoden 2025 alusta
26.11.2024
Lahti Aqua vastaa Heinolan kaupungin vesihuoltopalveluista vuoden 2025 alusta. Yhteistyö perustuu konsessiosopimusmalliin, jossa Lahti Aqua vastaa Heinolan kaupungin operatiivisista vesihuoltotoimenpiteistä. Samassa yhteydessä vastuu Heinolan kaupungin vesihuollon päivystyksestä siirtyy Lahti Aqualle. Lahti Aqualla on vastaavanlainen operointimalli käytössä Hollolan ja Iitin kunnan kanssa.
-
Vesilaitosyhdistyksen uutiskirje ilmestyi 20.11.
20.11.2024
Uutiskirjeessä toimitusjohtajamme Riku Vahala kirjoittaa: ”Vesihuolto on kuntalaisten välttämätön kriittinen peruspalvelu eikä sen päämääränä ole tuottaa voittoa omistajilleen. Siksi vesihuoltoa ei pidä yksityistää.” Lisäksi kerromme, että toivomme jäsenistöltä ehdotuksia sopivista Vesilaitosyhdistyksen hallituksen erovuoroisten jäsenten ja varajäsenten tilalle valittavista henkilöistä. Aiheena myös päivitetty yhdyskuntajätevesidirektiivi, joka tiukentaa jätevesien käsittelyvaatimuksia ja tuo mukanaan uusia velvoitteita puhdistamoille. Uutiskirjeestä löydät paljon muutakin ajankohtaista asiaa. Kannattaa lukea ja tilata seuraava numero suoraan omaan sähköpostiin.
-
Vesihuoltoa ei pidä yksityistää
19.11.2024
Vesihuolto on kuntalaisten välttämätön kriittinen peruspalvelu eikä sen päämääränä ole tuottaa voittoa omistajilleen. Siksi vesihuoltoa ei pidä yksityistää.
-
Vesihuollon kyberturvallisuuden riskienhallintaan työkalu – ilmoittaudu webinaariin 13.12.2024
19.11.2024
Vesilaitosyhdistyksen käynnistämässä hankkeessa on laadittu vesihuoltolaitosten käyttöön kyberturvallisuuden riskienhallinnan Excel-työkalu.
-
Vihreän vedyn tuotanto - Case Mikkelin alue
19.11.2024
Vetyteollisuus on noussut merkittäväksi osaksi vihreää siirtymää Suomessa. Vesihuoltosektorilla vetyteollisuus on nykytilanteessa melko tuntematon käsite ja yhtenä tavoitteena Vihreän vedyn tuotanto - Case Mikkelin alue - hankkeessa oli lisätä tietoutta, joka helpottaa osaltaan tulevien yhteistyöhankkeiden edistämistä. Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto rahoitti hanketta.
-
Vesilaitosyhdistyksen uutiskirje ilmestyi 6.11.2024
6.11.2024
Kuopion Veden organisaatiouudistuksesta kertoo haastattelussa tuotantojohtaja Markku Lehtola. Lisäksi uutiskirjeessä kutsumme kaikki mukaan seuraamaan striimattua Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston 20-vuotisjuhalseminaaria 11.12. klo 13-16. Uutiskirjeessä esittelyssä on tuore Venlan tunnuslukuraportti 2023. Mukana myös mm. "Yhdyskuntajätevesidirektiivin päivitystyö on valmis" ja "Vesienhoidon ympäristötavoitteet ja investointien lupamenettelyjä sujuvoittavat poikkeamismahdollisuudet lainsäädäntöön".
-
Vuonna 2024 ilmestyneet julkaisut
29.10.2024
Julkaisumme kattavat mm. Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston, yhdistyksen asiantuntijaryhmien ja toimiston toimeksiantojen pohjalta valmistuneet selvitykset, jotka käsittelevät tärkeiksi koettuja ja ajankohtaisia alan teemoja. Tänä vuonna on ilmestynyt viisi julkaisua, ne ovat maksuttomia ja vapaasti ladattavissa verkkokaupasta.
-
Ministeri Ranne: Sijaintitietopalvelua ei toistaiseksi käynnistetä
21.10.2024
Liikenne- ja viestintäministeriö kertoo tiedotteessaan, että liikenne-, viestintä- ja sisäministeri Lulu Ranne on antanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille toimeksiannon, jolla keskeytetään viraston valmisteleman Sijaintitietopalvelun käyttöönotto.
-
HSY:n asentajatiimi menestyi hyvin kansainvälisessä kilpailussa
10.10.2024
HSY:n nettitiedotteessa kerrotaan HSY:n asentajatiimin osallistumisesta arvostettuun Operations Challenge -taitokilpailuun, joka järjestettiin WEFTEC-messujen yhteydessä New Orleansissa 7.-8.10. WEFTEC on Pohjois-Amerikan suurin vesialan konferenssi, jossa alan ammattilaiset ympäri maailmaa kokoontuvat oppimaan ja jakamaan tietoa.
-
Vesilaitosyhdistyksen uutiskirje ilmestyi 18.9.2024
18.9.2024
Muistutamme uutiskirjeessä, että hakemukset tulee toimittaa Kehittämisrahaston ennakkokäsittelyyn 30.9. mennessä. Lisäksi mukana on linkki EurEaun vuosikertomukseen 2023. EurEaun avulla Vesilaitosyhdistys osallistuu EU-edunvalvontaan ja edistää suomalaisten vesihuoltolaitosten tulevaisuuden toimintaedellytyksiä. Jäsenlaitoksen kuulumisena voit lukea Keskuspuhdistamon purkuputken Pyhäjärveen upotuksen etenemisestä. Uutiskirjeessä myös kannustamme kaikkia juhlistamaan maailman vessapäivä 19.11.
-
Etsimme Vesihuolto 2025 -päiville ajankohtaisia esityksiä
11.9.2024
Ilmoita halukkuutesi esityksen pitämiseen ja lähetä esityksen tiivistelmä sähköisellä lomakkeella viimeistään 31.10.2024.
-
Keskuspuhdistamon purkuputken valmistuminen lähestyy
6.9.2024
Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n purkuputken upotus Pyhäjärveen eteni keskiviikkona. Viimeinen osa, noin 65 tonnia painava ja 50 metriä pitkä diffuusori saatiin valmiiksi ja hinattiin vesitse Vihilahteen. Kun säät sallivat, diffuusori upotetaan lopullisesti ja liitetään jo paikoillaan olevan purkuputken päähän
-
Kesäteekkarin tervehdys 2024
2.9.2024
Noora Poutiainen työskenteli kuluneen kesän yhdistyksemme projektityöntekijänä eli tuttavallisesti ”kesäteekkarina”. Noora opiskelee Oulun yliopiston prosessi- ja ympäristötekniikan tutkinto-ohjelmassa. Lue mitä Noora bloggaa tehtävistään.
-
Markkinaoikeus hylkäsi KKV:n seuraamusmaksuesityksen kielletystä yhteistyöstä LVI-infraputkien markkinoilla
30.8.2024
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) esitti syyskuussa 2022 markkinaoikeudelle yhteensä 44 miljoonan euron seuraamusmaksujen määräämistä kielletystä yhteistyöstä Onninen Oy:lle, Dahl Suomi Oy:lle, Ahlsell Oy:lle, Uponor Infra Oy:lle, Uponor Suomi Oy:lle ja Pipelife Finland Oy:lle. Markkinaoikeus ei katsonut päätöksessään MAO:473/2024 KKV:n asiassa esittämää näyttöä riittäväksi ja hylkäsi seuraamusmaksuesityksen.
-
Vesihuoltolaitosten johdon päivät 11.-12.9.2024 Lahdessa
20.6.2024
Vesihuoltolaitosten johdon vuosittainen kokoontuminen ajankohtaisten asioiden parissa. Teemoina vesihuoltolain uudistaminen, tekoäly ja kyberturvallisuus, vesihuollon toimintaympäristöanalyysin työstäminen sekä muut ajankohtaiset asiat. Keskiviikon 11.9. iltaohjelmana Päijänne-risteily.
-
Lausunto hallituksen esityksestä laiksi ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeilusta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
18.6.2024
-
Tuhatkunta vesihuoltoalan ammattilaista koolla Vesihuolto 2024 -päivillä
14.5.2024
Vesihuolto 2024 -päivillä 15.–16.5.2024 kuullaan yli 80 esitystä, joissa alan asiantuntijat käsittelevät vesihuoltolaitosten kannalta keskeisiä asioita. Aihepiirinä on mm. viime aikoina yhä tärkeämmäksi muodostunut vesihuollon huoltovarmuus, jota käsitellään esityksissä ja Vesihuolto muuttuneessa turvallisuustilanteessa – paneelikeskustelussa. Lisäksi päivien esityksissä käsitellään ajankohtaisasioita kestoteemoista, kuten talousveden käsittely ja laatu, verkostot, jätevesi, lietteet ja hallinto. Mukana on myös vesihuoltoalalle hieman uudempia näkökulmia, jotka liittyvät kestävään kehitykseen ja etäluentaan.
-
Vesihuoltoalan ammatillisen koulutuksen tarveselvitys - osaamisen ja työvoiman turvaaminen
23.4.2024
Selvityksessä kartoitettiin vesihuoltoalan nykyisiä ja tulevia työvoimatarpeita, alan yleisiä ammatillisia koulutuspolkuja, ja vastaavuutta alan tarpeisiin, oppilaitosten ja vesihuoltoalan välistä yhteistyötä, täydennyskoulutustarpeita sekä alan vetovoimaa.
-
Muistutus: Veetin ja Venlan tiedot syötettävä 30.4.2024 mennessä (raportointivuosi 2023, vesihuoltomaksut raportointivuosi 2024)
18.4.2024
Veetiin syötetään myös kuluvan vuoden (tilanne 1.2.2024) maksutiedot. Kuluvan vuoden vesihuoltomaksutietoja syötettäessä tulee Veetin tarjoama syöttövuosi 2023 vaihtaa vuodeksi 2024. Kuluvan vuoden vesihuoltomaksutietoja löytyi 18.4.2024 Venlasta 85:n VVY:n jäsenlaitoksen osalta (28,2 % jäsenlaitoksista).
-
Savon Yritysuutiset ilmestyi
8.4.2024
Savon Yritysuutiset, jossa on mukana vesinuolto-teema julkaistiin maaliskuussa 2024.
-
Vesienhoidon suunnittelun kauden 2028-2033 työohjelmat lausunnoilla
26.3.2024
Vesienhoidon suunnittelu etenee kuuden vuoden jaksoissa vaiheittain. Vesienhoitosuunnitelmia aletaan nyt päivittämään kaudelle 2028–2033 ja työohjelmat aikatauluineen ovat lausunnoilla 14.6. asti.
-
Yhteistyöllä kohti toimintavarmempaa vesihuoltoa Pohjoisessa Keski-Suomessa
26.3.2024
Karstulan, Kannonkosken ja Kyyjärven kunnat, Saarijärven kaupunki ja Saarijärven Vesihuolto Oy ovat mukana hankkeessa, jonka tavoitteena on, että alueen vesihuoltolaitokset tuntisivat toistensa toiminnan paremmin sekä osaisivat toimia yhdessä vesihuollon häiriötilanteen sattuessa. Yhtenä hankkeen teemana on myös kyberturvallisuus, joka nopeasti digitalisoituvassa vesihuollossa on kasvava haaste.
-
Takaisin opintielle –YAMK-insinööriksi työn ohessa
26.3.2024
Kuusi Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy:n (HS-Veden) työntekijää innostui muutama vuosi sitten opiskelemaan työnsä ohessa insinöörin ylempää ammattikorkeakoulututkintoa ja syventämään ammatillista osaamistaan. Kolme heistä kertoo kokemuksistaan.
-
Omaisuudenhallintaverkoston toiminta käynnistyi
25.3.2024
Vesilaitosyhdistys käynnisti maaliskuussa vesihuoltolaitoksille tarkoitetun omaisuudenhallintaverkoston toiminnan. Tule mukaan seuraavaan Teams-tapaamiseen 25.4.
-
Vesilaitosyhdistyksen uutiskirje ilmestyi 13.3.2024
13.3.2024
Vesihuollon kehittämisrahasto on tuonut lisäbuustia vesihuollon tutkimus- ja kehittämistoimintaan, blogikirjoittaa uutiskirjeessä Irina Nordman, toimitusjohtaja Turun Vesihuolto Oy. Uutiskirjeessä aiheena yhdyskuntajätevesidirektiivin uudistamisen prosessin eteneminen. Aiheena myös Valviran julkaisema talousvesisäännösten soveltamisohje, joka on päivitetty uuden lainsäädännön mukaiseksi. Lisäksi kerromme, että Euroopan komissio on hyväksynyt juomaveden kanssa kosketuksiin tulevien materiaalien ja tuotteiden hygieniaa koskevat vähimmäisvaatimukset. Voit myös tutustua Kehittämisrahaston rahoitusta saaneeseen hankkeeseen, jossa selvitettiin haitta-aineidenpoiston toteutettavuutta ja vaikutuksia suomalaisilla jätevedenpuhdistamoilla.
-
Vesilaitosyhdistyksen uutiskirje ilmestyi 28.2.2024
28.2.2024
Uutiskirjeessä on Vesilaitosyhdistyksen asiantuntijoiden koostama katsaus keskeisiin vesihuoltoa koskeviin lainsäädännön ja viranomaisohjauksen teemoihin 2023. Kerromme myös kevään tapahtumista, joissa voit kehittää ja syventää ammattiosaamistasi. Lisäksi aiheena on uusi yhteistyöverkostomme, jonka Teams-tapaamisissa varsinaiset jäsenet voivat vaihtaa tietoa ja kokemuksia omaisuudenhallinnasta.
-
Etsimme vesihuoltolaitoksia pilotoimaan yhteistyömallia
28.2.2024
Hankkeessa laaditaan ohjeita vesihuoltolaitosten väliseen yhteistyöhön, vesihuoltolaitoksien välinen kumppanuussopimus sekä muita sopimusmalleja jotka koskevat mm. yhteisiä kehittämishankkeita, yhteisiä hankintoja sekä henkilöstöyhteistyötä.
-
Vuosi 2023 vesihuoltoalalla
27.2.2024
Katsaus päättyneen vuoden keskeisiin vesihuoltoa koskeviin lainsäädännön ja viranomaisohjauksen teemoihin. Vesilaitosyhdistyksen asiantuntijoiden tekemää kirjoitusta voivat jäsenlaitokset hyödyntää soveltuvin osin omissa vuosiraporteissaan.
-
Missä mennään vesihuollossa? - ajankohtaiskatsaus vesilaitospäättäjille webinaaritallenne nyt saatavilla
14.2.2024
Vesilaitosyhdistys järjesti 13.2. vesilaitospäättäjille suunnatun tietoiskuwebinaarin, jossa kerrottiin vesihuollon ajankohtaisista tapahtumista, haasteista ja mahdollisista ratkaisuista.
-
Tule mukaan vesihuoltolaitoksille tarkoitettuun omaisuudenhallintaverkostoon
2.2.2024
Vesilaitosyhdistys käynnistää Teams-tapaamiset vesihuoltolaitosten väliselle tiedonvaihdolle omaisuudenhallinnan tiimoilta.
-
Ohje ja malli pitkän aikavälin investointisuunnitelman laadintaan on valmistunut
31.1.2024
Hankkeen rahoitti Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto.
-
CER-direktiivin toimeenpano vahvistaa yhteiskunnan kriisinkestävyyttä
29.1.2024
Laki yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta tulee asettamaan syksyllä 2024 sen soveltamisalaan kuuluville kriittisille toimijoille velvoitteita riskinarviointiin, häiriönsietokyvyn varmistamiseen ja poikkeamista raportointiin.
-
Lisää vielä vesi -kampanja muistuttaa vesihuollon merkityksestä
19.1.2024
Miten keittää aamukahvit tai huuhtoa koiran kuraiset tassut, jos vettä ei tulisikaan? Vesihuoltolaitokset tuovat veden arkisiin hetkiin, muistuttaa vesihuoltolaitosten yhteinen viestintäkampanja.
-
VVY:n yhteistoimintajäsenjaoston kokous pidettiin 16.1.2024
18.1.2024
Vesilaitosyhdistyksen yhteistoimintajäsenjaosto piti kokouksensa 16.1.2024. Kokouksessa oli läsnä 12 VVY:n yhteistoimintajäsenen edustajaa. Kokous valitsi jäsenet jaoston puheenjohtajistoon.
-
Vesilaitosyhdistyksen uutiskirje ilmestyi 17.1.2024
17.1.2024
Uutiskirjeen blogikirjoituksessa Riku Vahala, Vesilaitosyhdistyksen toimitusjohtaja, kertoo jäsentyytyväisyyskyselyn keskeisiä tuloksia ja johtopäätöksiä. Lisäksi voit lukea jutun, jossa kerromme viime vuoden suosituimmat (TOP5) koulutuksemme ja yhteenvedon osallistujapalautteista. Muistutamme myös, että hakemukset Kehittämisrahaston ennakkokäsittelyyn tulee toimittaa 15.2. mennessä. Voit myös tutustua juuri ilmestyneeseen tunnuslukujärjestelmän vuosittaiseen raporttiin vuodelta 2022, johon on koottu 247 vesihuoltolaitoksen tiedot 21 keskeisen tunnusluvun osalta.
-
Jäsentyytyväisyyskyselyn tuloksia
16.1.2024
Vesilaitosyhdistys haluaa kehittää toimintaansa jatkuvasti. Pyysimme marraskuussa 2023 laitosjäseniltämme palautetta toiminnastamme. Kyselyyn vastasi määräaikaan mennessä 107 henkilöä ja tuloksia on käsitelty niin henkilöstön kesken kuin yhdistyksen hallituksessa. Riku Vahala, Vesilaitosyhdistyksen toimitusjohtaja, kertoo jäsentyytyväisyyskyselyn tuloksia ja johtopäätöksiä blogikirjoituksessaan.
-
NIS2-direktiivin toimeenpano tuo uusia velvoitteita kyberturvallisuuden riskienhallintaan soveltamisalaan kuuluville vesihuoltolaitoksille
16.1.2024
Laki kyberturvallisuuden riskienhallinnasta tulee asettamaan syksyllä 2024 sen soveltamisalaan kuuluville toimijoille velvoitteita kyberturvallisuuden riskienhallintaan ja poikkeamista raportointiin.
-
Muutoksia Venlassa vuonna 2024 (raportointivuosi 2023, vesihuoltomaksut raportointivuosi 2024)
16.1.2024
Venlan vuoden 2024 ohjeet raportointivuodelle 2023 sekä vesihuoltomaksujen osalta raportointivuodelle 2024 ovat valmistuneet ja löytyvät Venlasta kohdasta "Ohjeet".
-
Vuonna 2023 ilmestyneet julkaisut
10.1.2024
Syvennä osaamistasi ja tutustu näihin ajankohtaisiin vesihuoltoalan ammattijulkaisuihin.
-
Tervetuloa vesihuoltoalalle -verkkokurssi kaikkien opiskeltavissa maksuttomasti
3.1.2024
Tervetuloa vesihuoltoalalle -verkkokurssi on kattava ja laadukas yleisperehdytys vesihuoltoalaan. Ilmoittaudu tapahtumakalenterissa ja saat ohjeet kurssille kirjautumiseen.
-
Ennakkotietoa vuoden 2024 tapahtumista
5.12.2023
Merkkaa kalenteriisi ensi vuoden tapahtumien ajankohdat. Tarkemmat tiedot kustakin tapahtumasta päivitetään tapahtumakalenteriin n. 2 kk ennen varsinaista ajankohtaa. Kerro myös ideasi ja toiveesi tulevien tapahtumien sisältöihin liittyen.
-
Kutsu Vesilaitosyhdistyksen yhteistoimintajäsenjaoston kokoukseen tiistaina 16.1.2024 klo 12
30.11.2023
Vesilaitosyhdistyksen yhteistoimintajäsenjaoston kokous järjestetään tiistaina 16.1.2024 klo 12-14 Vesilaitosyhdistyksen toimistolla osoitteessa: Ratamestarinkatu 7 B, 00520 Helsinki, 6.krs, koulutustila Opaali. Jaosto on perustettu vuonna 2019 ja on tarkoitettu kaikille Vesilaitosyhdistyksen yhteistoimintajäsenille.
-
VVY:n uutiskirje julkaistiin 22.11.
22.11.2023
Uutiskirjeemme haastattelussa Ylä-Savon Vesi Oy:n toimitusjohtaja Ulla Tyrväinen. Uutiskirjeen aiheena myös VVY:n hallituksen jäsenten valinnan valmistelu. Lisäksi kannustamme kommentoimaan 30.11.2023 mennessä ohjeluonnosta pitkän aikavälin investointisuunnitelman laadintaan. Muistutamme myös yhteishankkeesta, jossa tutkitaan raakavesien laatua. Hanke tarjoaa laitoksille mahdollisuuden toteuttaa lainsäädännön vaatimuksia raakaveden riskienhallinnasta ja omavalvonnasta. Aiheena myös Lisää vielä vesi -kampanja, jossa tuotetaan varsinaisten jäsenten käyttöön aineistoa.
-
Mitkä ovat ammatillisen koulutuksen tarpeet vesihuoltoalalla?
24.10.2023
Hankkeessa kerätään tietoa ammatillisen koulutuksen määrällisestä ja laadullisesta tarpeesta vesihuoltoalalla sekä lisätään tietoisuutta ammatillisista koulutuksista ja koulutuspoluista, joista voi valmistua vesihuoltoalalle. Selvityksessä kuvataan myös mahdollisuuksia kehittää vesihuoltoalan työnantajien ja oppilaitosten yhteistyötä.
-
VEPATUKI-klusterin tulokset ovat saatavilla CADWES-tutkimusryhmän nettisivuilla
23.10.2023
VEPATUKI (Vesihuoltopalvelujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioklusteri) -hankkessa on syntynyt kymmeniä julkaisuja.
-
Kutsu luennoimaan Vesihuolto 2024
10.10.2023
Valtakunnalliset Vesihuolto 2024 -päivät järjestetään Ouluhallissa 15.-16.5.2024. Ilmoita halukkuutesi esityksen pitämiseen viimeistään 31.10.2023. Vesihuolto 2024 -päivillä tulee olemaan kahden pituisia esityksiä. VVY:n asiantuntijoista ja varsinaisten jäsenten sekä yhteistoimintajäsenten edustajista koostuva työryhmä tutustuu esitysehdotuksiin ja valitsee päiville sopivan kokonaisuuden sekä päättää esitysten pituudet.
-
Vesihuki-hankkeen loppuwebinaari 23.11.
10.10.2023
Suomen ympäristökeskuksen Vesihuki-hankkeessa arvioitiin kattavasti ensimmäistä kertaa Suomen vesihuollon elinkaarisia kasvihuonekaasupäästöjä ja niiden vähentämisen keinoja. Hankkeessa tuotettiin myös vesihuoltolaitosten käyttöön tarkoitettu avoin ja ilmainen päästölaskentatyökalu.
-
Pätevyysvaatimukset vesihuoltolaitosten työntekijöille -webinaari pidettiin 25.9.
26.9.2023
Maksuttomassa webinaarissa kerrottiin Vesihuoltoalan pätevyysvaatimusten esiselvitys -hankkeen tuloksista ja kuultiin eri alojen henkilöpätevyysjärjestelmistä. Esitelmien jälkeen järjestettiin työpaja, jossa pohdittiin alan pätevyysvaatimusten tarvetta.
-
VVY:n uutiskirje julkaistiin 13.9.2023
13.9.2023
Uutiskirjeessä kerromme Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston ennakkohausta. Mukana myös kuvia Göteborgissa pidetystä Pohjoismaisesta jätevesikonferenssista. Lisäksi voit tutustua VVY:n lausuntoon luonnoksesta hallituksen esitykseksi biopolttoaineista, bionesteistä ja biomassapolttoaineista annetun lain muuttamisesta. Toteamme VVY:n lausunnossa pitävämme lakimuutosta veroluokkiin liittyvän epäkohdan korjaamiseksi erittäin tärkeänä. Julkaisemme myös malleja ja vinkkejä viestintään, jossa opastetaan ja kannustetaan asukkaita seuraamaan vesimittariaan säännöllisesti, jotta esim. vuototilanne ei aiheuta kohtuuttomia laskuja tai vaurioita kiinteistölle.
-
Pätevyysvaatimukset vesihuoltolaitosten työntekijöille -webinaari 25.9.
29.8.2023
Maksuttomassa webinaarissa kerrotaan Vesihuoltoalan pätevyysvaatimusten esiselvitys -hankkeen tuloksista, kuullaan eri alojen henkilöpätevyysjärjestelmistä ja pohditaan alan pätevyysvaatimusten tarvetta työpajatyöskentelyn avulla.
-
Vesihuoltolaitosten johdon päivät 13.-14.9.2023 Kuopiossa
29.8.2023
Vesihuoltolaitosten johdon vuosittainen kokoontuminen ajankohtaisen asioiden parissa. Teemoina mm.: kansallinen vesihuoltouudistus, digitaaliset ratkaisut, osaaminen ja alan vetovoimaisuus sekä yhdyskuntajätevesidirektiivin vaikutukset vesihuoltolaitoksille.
-
Uusi hallitusohjelma muuttaa toteutuessaan vesihuoltolaitosten toimintaympäristöä
27.6.2023
Hallitusohjelmassa on useita linjauksia, jotka voivat vaikuttaa vesihuoltolaitosten toimintaan. Vaikutukset muuttavat laitosten toimintaympäristöä ja ovat enimmäkseen välillisiä. Monien kirjausten tarkempaa sisältöä ei ole vielä tässä vaiheessa mahdollista arvioida.
-
VVY:n uutiskirje julkaistiin 20.6.
20.6.2023
Uutiskirjeessä kerromme, että Joonas Jännäri aloittaa VVY:ssä lakiasiainpäällikkönä 1.9.2023. Uutiskirjeessä esitellään uusi julkaisu ”Verkostotietojen digitaalinen tiedonsiirto”. Julkaisussa käsitellään edellytyksiä nykyisen toimintaympäristön mukaiselle, verkostotietojen avoimeen rajapintaan pohjautuvalle tiedonsiirrolle ja esitellään uusi ratkaisu. Kerromme myös, että FCG Finnish Consulting Group on käynnistänyt hankkeen, jossa selvitetään haitta-aineiden poiston toteutettavuutta ja vaikutuksia suomalaisilla jätevedenpuhdistamoilla. Hankkeella on Kehittämisrahaston rahoitusta.
-
Vesi on mukana monissa arjen askareissa some-aineistoa
20.6.2023
VVY:n jäsenten käyttöön on vuosi sitten tehty some-viestintää varten videoita, joissa pääteemana on ”veden arjen käyttötilanteet”. Videoissa pestään ikkunoita, ollaan mattopyykillä sekä heitetään löylyä, tarjoillaan janojuomaksi vettä, kastellaan perunamaata ja pestään koiran tassuja. Tavoitteena on tehdä näkyväksi vesihuoltopalvelua. Aineistot voi julkaista sellaisenaan tai poimia vinkkejä omien viestien tekoon.
-
Vesihuollon johtaminen ja kehittäminen VETO-koulutus alkaa syksyllä 2023
30.5.2023
Aika ilmoittautua mukaan syksyllä alkavaan VETO 7 -koulutukseen! Koulutuksen järjestäjää CADWES-tutkimusryhmä, Rakennetun ympäristön tiedekunta, Tampereen yliopisto.
-
Selvitys: Kuntien yhteistyöllä voidaan varmistaa toimiva vesihuolto
24.5.2023
AFRY on laatinut selvityksen vesihuoltolaitosten organisoinnin kehittämisestä. Selvityksen tilasivat Suomen Vesilaitosyhdistys ry ja Etelä-Savon ELY-keskus. Riittävien osaajien ja taloudellisten resurssien varmistaminen ovat vesihuollon merkittävimmät haasteet Suomessa, kun verkostojen ja laitosten saneeraustarpeet kasvavat. Vesihuoltopalveluiden laatu muuttuvissa olosuhteissa voidaan varmistaa sopimusyhteistyöllä, kuntien yhteisillä vesihuoltolaitoksilla sekä resurssien vahvistamisella.
-
Koulutuskysely vesihuoltolaitosten henkilöstölle
23.5.2023
Millaiseen täydennyskoulutukseen osallistuisit mieluiten? Onko mielessäsi ideoita tai toiveita koulutukseen liittyen? Vastaa Vesilaitosyhdistyksen koulutuksia koskevaan kyselyyn 9.6.2023 mennessä.
-
VVY:n uutiskirje julkaistiin 17.5.
17.5.2023
Uutiskirjeessä on tieto Kehittämisrahaston kevään rahoituspäätöksistä. Mukana on myös runsaasti uutisia ja kuvia Vesihuolto 2023 -päiviltä mm. paneelikeskustelusta ja työpajoista, luovutetuista huomionosoituksista sekä näyttelystä mm. parhaina osastoina palkituista sekä uutuustuotekilpailussa menestyneistä. Kevään koulutustarjonnassa on mm. Vesityökorttikoulutus ja Digitaaliset ratkaisut, joihin ehdit vielä mukaan. Lisäksi suosittelemme ottamaan vesihuoltoalaan perehdyttävän verkkokurssin osaksi kesätyöntekijöiden perehdytystä.
-
Miten varmistaa osaaminen vesihuollossa?
16.5.2023
Vesihuoltopäivien yhteydessä järjestettiin Miten varmistetaan osaaminen vesihuollossa? -työpaja, jossa pohdittiin vesihuoltoalan osaamistarpeita sekä ideoitiin oppilaitosten ja vesihuoltoalan työnantajien yhteistyömahdollisuuksia. Työpajassa oli mukana vesihuoltolaitoksien, oppilaitosten, viranomaisten sekä muiden vesihuoltoalan toimijoiden edustajia, ja keskustelu tärkeän asian tiimoilta oli aktiivista ja innostunutta.
-
Yhdyskuntatekniikka 2023 -näyttelyssä oli ennätysmäärä näytteilleasettajia
16.5.2023
Yhdyskuntatekniikka 2023 -näyttely pidettiin Jyväskylässä 10.–11.5. kahden päivän kävijämäärä oli yhteensä 5.727. Näytteilleasettajien määrä oli 242, mikä on uusi ennätys. Yhdyskuntatekniikka 2025 -näyttely järjestetään 14.-15.5.2025 Tampereen Messukeskuksessa.
-
VVY:n uutiskirje julkaistiin 26.4.
26.4.2023
Uutiskirjeessä kerromme VVY:n vuosikokouksen 2023 keskeiset päätökset ja voit tutustua VVY:n toimintakertomuksen PDF-versioon, jossa on mm. toimitusjohtaja Osmo Seppälän katsaus menneeseen vuoteen. Kannustamme myös katsomaan Vesihuollon organisointi tulevaisuuden haasteisiin -seminaarin tallenteen. Lisäksi aiheena ”Tilannekatsaus juomaveden desinfiointiaineiden biosidiasetuksen mukaisesta hyväksynnästä”. Kerromme myös, että vesihuoltolaitoksilla on mahdollisuus osallistua vielä toukokuussa kyberturvallisuusharjoitukseen, jonka on koordinoinut vesihuoltopooli ja toteuttajana toimii Insta. Ja näin vapun kynnyksellä tarjolla on some-aineistoa vesihuoltolaitoksen vapputervehdykseen.
-
Vesihuoltolaitokset varautuvat kyberuhkiin harjoittelemalla
25.4.2023
Vesihuoltopoolin koordinoimana ja Instan toteuttamana on järjestetty vesihuoltolaitoksille jo seitsemän samansisältöistä kyberturvallisuusharjoitusta. Toukokuussa on mahdollista osallistua vielä yhteen harjoitukseen.
-
Vesihuollon organisointi tulevaisuuden haasteisiin -seminaarin tallenne katsottavissa
19.4.2023
Seminaarissa kerrottiin ensimmäistä kertaa valmisteilla olevan organisointiselvityksen tuloksista ja kuultiin kokemuksia toteutuneista organisaatiouudistuksista ja yhteistyötavoista Suomesta, Ruotsista ja Skotlannista.
-
Tervetuloa vesihuoltoalalle - verkkokurssi osaksi kesätyöntekijöiden perehdytystä
11.4.2023
Tervetuloa vesihuoltoalalle -verkkokurssi on kattava ja laadukas yleisperehdytys vesihuoltoalaan. Ilmoittaudu koulutuskalenterissa ja saat ohjeet kurssille kirjautumiseen.
-
Muistutus: Veetin ja Venlan tiedot syötettävä 30.4.2023 mennessä (raportointivuosi 2022, vesihuoltomaksut raportointivuosi 2023)
11.4.2023
Veetiin syötetään myös kuluvan vuoden (tilanne 1.2.2023) maksutiedot. Kuluvan vuoden vesihuoltomaksutietoja syötettäessä tulee Veetin tarjoama syöttövuosi 2022 vaihtaa vuodeksi 2023. Kuluvan vuoden vesihuoltomaksutietoja löytyi 28.3.2023 Venlasta 64:n VVY:n jäsenlaitoksen osalta (21,4 % jäsenlaitoksista).
-
VVY:n uutiskirje julkaistiin 29.3.
29.3.2023
Uusi jätevesidirektiivi tulee – olemmeko valmiita, kysyvät blogissa Marina Graan, tuotantoyksikön päällikkö, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä ja Pekka Paavola, käyttöinsinööri, Kemin Energia ja Vesi Oy . Uutiskirjeessä on myös katsaus vuoden 2022 tapahtumiin vesihuoltoalalla, jota jäsenlaitokset voivat hyödyntää soveltuvin osin omissa vuosiraporteissaan. Lisäksi aiheena on sisäilman radon vesilaitoksilla 2022. Esittelyssä on Kehittämisrahaston rahoittama hanke "Verkostosuunnittelun kaivokorttiprosessin optimointi –BIM suunnittelusta työmaalle ja verkkotietoon".
-
Seuraa VVY:n kuulumisia sosiaalisessa mediassa
28.3.2023
Vesihuoltopäivistä käytämme aihetunnistetta #vesihuolto2023 Pysyt kärryillä alan uutisista ja siitä, mikä nousee keskusteluun sosiaalisessa mediassa, kun seuraat VVY:n Twitteriä, Facebook-sivua tai LinkedIn-yrityssivua. Löydät Twitterimme käyttäjänimellä @suomenvesi ja Facebook-sivumme nimellä @jokapaivaonvesipaiva.
-
Uusi jätevesidirektiivi tulee – olemmeko valmiita
27.3.2023
"Monen jätevedenpuhdistuksen parissa työskentelevän odotus palkittiin 26.10.2022…tai pelko toteutui, kun EU:n komissio julkaisi ensimmäisen luonnoksen uudesta yhdyskuntajätevesidirektiivistä. Luonnosta luettiin – kuten montaa aiempaakin EU:sta tullutta paperia – pelonsekaisin tuntein, koska siinä olevat asiat vaikuttavat tulevaisuudessa meidän kaikkien elämään tavalla tai toisella." kirjoittavat blogitekstissä Marina Graan, tuotantoyksikön päällikkö, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä ja Pekka Paavola, käyttöinsinööri, Kemin Energia ja Vesi Oy.
-
Vesihuollon organisointi tulevaisuuden haasteisiin -seminaari järjestetään 13.4.2023
14.3.2023
Seminaari liittyy Vesilaitosyhdistyksen ja Etelä-Savon ELY-keskuksen tilaamaan, Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston ja Etelä-Savon ELY-keskuksen rahoittamaan ja AFRY Finland Oy:n toteuttamaan selvitykseen vesihuollon organisoinnista.
-
Maailman vesipäivä 2023 - World Water Day 2023
14.3.2023
Maailman vesipäivää vietetään 22.3. Kannustamme laitoksia juhlistamaan vesipäivää esim. kertomalla laitoksen talousvedestä ja jätevesien puhdistuksesta sekä vastuullisesta veden käytöstä ja siitä mitä saa – ei saa laittaa viemäriin (”pyttyetiketti”).
-
Vesihuoltoalan pätevyysvaatimusten esiselvitys on valmistunut
3.3.2023
Selvityksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä alan osaamisen ja koulutuksen nykytilanteesta ja vesihuoltoalalle soveltuvista ratkaisuista pätevyysvaatimusten asettamiseksi. Selvityksestä saadaan pohjatietoa vesihuoltoalan pätevyysvaatimusten edistämis- ja määrittelytyöhön. Selvitys on Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston rahoittama.
-
VVY:n uutiskirje julkaistiin 1.3.2023
2.3.2023
Uutiskirjeen blogissa Sanna Varjus, liikelaitosjohtaja Hangon Vesi ja Jarmo Lahtinen, käyttöpäällikkö Oulun Vesi kertovat VVY:n vesilaitosryhmän toiminnasta. Uutiskirjeessä pääset tutustumaan Kiertotalous vesihuollossa hankkeen antiin. Mukana myös tietoa VVY:n hallituksen jäsenten valinnan valmistelusta. Haluamme muistuttaa varsinaisia jäseniä erityisesti siitä, että Veetiin ja Venlaan tulee tiedot syöttää 30.4.2023 mennessä. Venlasta ilmenee, että tähän mennessä vain 10 % jäsenlaitoksista on syöttänyt kuluvan vuoden vesihuoltomaksutiedot.
-
Kriittisten toimijoiden häiriönsietokykyä vahvistetaan EU:ssa
28.2.2023
Euroopan komission CER- ja NIS2-direktiivit astuivat voimaan tammikuussa 2023. CER-direktiivi koskee kriittisten toimijoiden häiriönsietokykyä (resilience of critical entities) yleisesti ja NIS2-direktiivi kyberturvallisuuden varmistamista.
-
Suomen ympäristökeskus on laatinut suositukset vesihuoltolaitosten toiminta-aluetietojen esittämistavalle
24.2.2023
Suomen ympäristökeskus on laatinut suositukset vesihuoltolaitosten toiminta-aluetietojen esittämistavalle, vesihuolto-organisaation sijainnin pistemäiselle esittämiselle ja niiden yhtenäiselle siirtotavalle toimitettavaksi yhteisesti käytettäväksi paikkatietoaineistona.
-
Osallistu Vesitalous-lehden lukijatutkimukseen
8.2.2023
Vastauksia ja kommentteja käytetään kehittämään lehteä vastaamaan lukijoiden tarpeita.
-
ROTI 2023-raportti: Rakennetun omaisuuden korjausvelka on moninkertaistunut vuosituhannen alusta
31.1.2023
Rakennetun omaisuuden tila ROTI 2023 -raportti alleviivaa systeemisen muutoksen tarvetta, sillä rakennetun omaisuuden tila on heikentynyt kahdessa vuodessa kaikilla viidellä tarkastellulla osa-alueella. Vuodesta 2000 vuoteen 2021 pelkästään talokannan korjausvelan määrä on noussut 24,9 miljardista eurosta 77,5 miljardiin euroon. Vuodesta 2020 vuoteen 2021 velan määrä kasvoi yli kolme miljardia euroa. Lisäksi vuonna 2021 esimerkiksi erittäin huonokuntoisia tai huonokuntoisia tie- ja rautatiesiltoja oli yhteensä yli 800. Vesilaitosyhdistys on yksi hankkeen rahoittajista.
-
Maksuttomia webinaaripaikkoja opiskelijoille
30.1.2023
Tarjoamme opiskelijoille mahdollisuuden osallistua teemawebinaareihimme maksutta. Oletko opiskelija? Tutustu webinaaritarjontaan koulutuskalenterissamme.
-
VVY:n uutiskirje julkaistiin 18.1.2023
18.1.2023
Uutiskirjeen blogitekstissä Kuntaliitossa Palomuuri 1.0 -hankkeen projektipäällikkönä toimiva Jani Voutilainen pohtii kyberturvallisuutta ja mahdollisuuksia edistää sitä harjoittelulla. Lisäksi aiheena mm. uuden juomavesidirektiivin toimeenpanemiseksi annettujen kansallisten laki- ja asetusmuutosten voimaantulo sekä valtioneuvoston hyväksymä fosforiasetus. Esittelyssä on uusi "Vesihuoltolaitosten verkosto-omaisuudenhallinnan toteutusopas ja auditointityökalu". Muistutamme myös, että ”Hyvän vesihuollon kriteereistä” voi antaa palautetta helmikuun loppuun saakka.
-
Hyvän vesihuollon kriteereistä voi antaa palautetta helmikuun loppuun saakka
18.1.2023
Hyvän vesihuollon kriteerit ovat nyt sähköisen webropol -alustalle toteutetun työkalun kautta helposti vesihuoltolaitosten hyödynnettävissä. Työkalu on pilottikäytössä eli työkalusta ja kysymyksistä kerätään käyttäjiltä palautetta.
-
Uuden juomavesidirektiivin toimeenpanemiseksi annetut kansalliset laki- ja asetusmuutokset tulivat voimaan 12.1.2023.
16.1.2023
Muutokset tarkentavat talousveden laadun riskienhallintaa ja tiedottamista veden käyttäjille.
-
Vesihuoltolaitosten verkosto-omaisuudenhallinnan toteutusopas ja auditointityökalu
13.1.2023
Omaisuudenhallinta on halutun palvelutason tarjoamista omaisuuden elinkaarikustannukset ja omaisuuden tuottamat hyödyt optimoiden. Omaisuutta koskevan tiedon hankinta ja käsittely ovat oleellinen osa toimivaa omaisuudenhallintaa. Vuonna 2023 julkaistussa verkosto-omaisuudenhallinnan toteutusoppaassa tarkastellaan omaisuudenhallinnan menettelyjä käytännönläheisesti.
-
Muutoksia Venlassa vuonna 2023 (raportointivuosi 2022, vesihuoltomaksut raportointivuosi 2023)
12.1.2023
Venlan vuoden 2023 ohjeet raportointivuodelle 2022 sekä vesihuoltomaksujen osalta raportointivuodelle 2023 ovat valmistuneet ja löytyvät Venlasta kohdasta "Ohjeet".
-
Avustus Vesiosaamisen kasvu ja kansainvälistyminen -ohjelman hankkeille
10.1.2023
ELY kertoo tiedotteessaan, että Vesiosaamisen kasvu ja kansainvälistyminen -ohjelmasta on haettavissa avustusta 10.1.-17.3.2023 välisenä aikana Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta. Avustusta on tarjolla 1,7 miljoonaa euroa. Haku on valtakunnallinen. Avustusta voivat hakea yritykset, kunnat, kuntayhtymät, näiden omistamat yhtiöt ja muut kuntaomisteiset toimijat, sekä yhdistykset ja muut yhteisöt lukuun ottamatta valtion virastoja ja laitoksia.
-
Ukrainassa on pula myös vesihuollon tarvikkeista ja kalustosta sekä monesta muusta materiaalista
9.1.2023
Materiaalista apua Ukrainalle voi antaa sisäministeriön koordinoimien keräysten kautta. Sisäministeriö järjestää 20.1.2023 avoimen video-infotilaisuuden asiasta.
-
Koulutusvuosi 2022
4.1.2023
Lue yhteenveto koulutusvuodesta 2022 – osallistujamäärät, vuoden suosituimmat (TOP 5) koulutukset sekä yhteenveto osallistujapalautteista.
-
Uutiskirjeemme julkaistiin 21.12.2022
21.12.2022
Uutiskirjeessä kerromme, että VVY:n hallitus valitsi yhdistyksen uudeksi toimitusjohtajaksi professori, tekniikan tohtori Riku Vahalan. Aiheina myös Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston toimikunnan rahoituspäätökset ja kehittämisrahaston ennakkokäsittelyn uusi haku. Jäsenlaitoksien kuulumisina mukana on tieto Turun Vesihuolto Oy:n ja Kangasalan Vesi -liikelaitoksen asiakaslehdistä. Lisäksi mukana on HSY:n tiedotteet, joiden aiheena ovat ”Jäteveden tärkeät ravinteet ja hiili kiertoon uusin menetelmin” ja ” Jäteveden lämmön talteenoton mahdollisuuksia tutkittu kaupunkimittakaavassa”.
-
Turun Vesihuolto Oy:n Vesipistelehti 2/2022 on julkaistu
9.12.2022
Vesipiste on Turun Vesihuolto Oy:n lehti kaikille turkulaisille.
-
Valtioneuvosto antoi asetuksen kriittisistä sähkönkäyttöpaikoista
8.12.2022
Asetuksella säädetään sähkönkäyttöpaikkojen kriittisyysluokittelusta erilaisissa häiriö-, sähköpula- ja kriisitilanteissa. Yhdyskuntien vesihuoltopalveluiden keskeiset kohteet, joilla on erityistä terveydensuojelullista tai ympäristönsuojelullista merkitystä on asetuksessa luokiteltu kriittisiksi sähkönkäyttöpaikoiksi.
-
Uutiskirjeemme julkaistiin 8.12.2022
8.12.2022
Uutiskirjeemme blogitekstissä VVY:n kehittämispäällikkö, Saijariina Toivikko kysyy: "Miten vesihuoltoa saataisiin näkyvämmäksi?" Kannattaa myös tutustua ensi vuoden koulutustarjontaan lukemalla ennakkotietoa vuoden 2023 koulutuksista. Uutiskirjeessämme on tietoa VVY:n lähi aikoina antamista lausunnoista. Lisäksi kerrotaan, että Kinkkutemppu-kampanja toteutuu myös tänä jouluna. Jäsenlaitoksien kuulumisina mukana on tieto HS-Veden asiakaslehdestä. Lisäksi mukana on HSY:n tiedote, jossa on mm. kuvia uudesta Blominmäen jätevedenpuhdistamosta.
-
Ennakkotietoa vuoden 2023 koulutuksista
29.11.2022
Merkkaa kalenteriisi ensi vuoden ammattiryhmäkoulutusten ajankohdat. Tarkemmat tiedot kustakin koulutuksesta päivitetään koulutuskalenteriin n. 2 kk ennen koulutusajankohtaa. Kerro myös ideasi ja toiveesi tulevien koulutusten sisältöihin liittyen.
-
Vesihuolto ja sähkökatkot
28.11.2022
Puhtaan talousveden toimitus ja jätevesien asianmukainen käsittely ovat välttämättömyyspalveluja, jotka turvaavat terveyttämme ja ehkäisevät ympäristöhaittoja. Vesihuoltoa tarvitaan aina ja vesihuoltolaitokset ovat varautuneet turvaamaan vesihuoltopalveluja myös sähkökatkotilanteessa. Etenkin pitkät sähkökatkot voivat kuitenkin aiheuttaa häiriöitä myös vesihuoltopalveluun. Sivulle on päivitetty ruotsinkielinen aineisto jäsenlaitosten tiedottamisen avuksi.
-
Ilmianna digiloikka
22.11.2022
Etsimme koulutuksiimme käytännön esimerkkejä ja kokemuksia vesihuoltolaitoksilla toteutetuista pienistä tai isoista digiloikista.
-
Vesihuoltolaitosten yhteisiin viestintähankkeisiin etsitään osallistujia
8.11.2022
Vesilaitosyhdistys on koonneet VVY:n tietoon tulleita viestintään liittyviä hankeideoita ja kartoittaa nyt vesihuoltolaitosten kiinnostusta lähteä työstämään hankkeita yhteistyössä eteenpäin.
-
Vesilaitosyhdistyksen viimeaikaisia julkaisuja
7.11.2022
Julkaisumme kattaa mm. Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston, VVY:n asiantuntijaryhmien ja toimiston toimeksiantojen pohjalta valmistuneet selvitykset, jotka käsittelevät tärkeiksi koettuja ja ajankohtaisia alan teemoja. Useat julkaisuistamme ovat maksuttomia ja vapaasti kaikkien ladattavissa verkkokaupasta.
-
Tervetuloa vesihuoltoalalle - verkkokurssilla perehdyt vesihuoltoalaan omassa tahdissa
2.11.2022
Tervetuloa vesihuoltoalalle -verkkokurssi on loppuvuoden ajan tarjolla maksuttomasti VVY:n jäsenille ja yhteistoimintajäsenille sekä vesihuoltoalan opiskelijoille. Ilmoittaudu koulutuskalenterissa ja saat ohjeet kurssille kirjautumiseen.
-
VVY:n yhteistoimintajäsenjaoston kokous pidettiin 25.10.2022
28.10.2022
Vesilaitosyhdistyksen yhteistoimintajäsenjaosto piti kokouksensa 25.10.2022. Kokouksessa oli läsnä 11 VVY:n yhteistoimintajäsenen edustajaa. Kokous valitsi jäsenet jaoston puheenjohtajistoon.
-
Kansallisen vesihuoltouudistuksen toimeenpanosuunnitelmaa on päivitetty
25.10.2022
Kansallisen vesihuoltouudistuksen toteuttamiseksi laadittiin toimeenpanosuunnitelma, jonka sisältöä oli mahdollista kommentoida keväällä 2022. Maa- ja metsätalousministeriä on julkaissut lokakuussa 2022 päivitetyn toimeenpanosuunnitelman.
-
Vesihuoltoalan pätevyysvaatimusten esiselvitys -hanke on käynnistynyt
25.10.2022
Hankkeen tavoitteena on lisätä ymmärrystä alan osaamisen ja koulutuksen nykytilanteesta ja vesihuoltoalalle soveltuvista ratkaisuista pätevyysvaatimusten asettamiseksi. Vesihuoltolaitoksien toivotaan vastaavan hankkeeseen liittyvään kyselyyn 7.11. mennessä.
-
The road towards a nordic climate neutral water sector
11.10.2022
Pohjoismaiset vesihuoltolaitosten järjestöt julkaisivat maailman vesi konferenssissa, IWA World Water Congress 2022, yhteiset periaatteet työskentelyyn kohti ilmastoneutraalia vesihuoltosektoria.
-
Kutsu VVY:n yhteistoimintajäsenjaoston kokoukseen tiistaina 25.10.2022 klo 9.30
11.10.2022
VVY:n Yhteistoimintajäsenjaoston kokous järjestetään tiistaina 25.10.2022 klo 9.30 Vesilaitosyhdistyksen toimistolla osoitteessa: Ratamestarinkatu 7 B, 00520 Helsinki, 6.krs, koulutustila Opaali. Jaosto on avoin kaikille VVY:n yhteistoimintajäsenille.
-
Vesilaitosyhdistyksen tavoitteena on varmistaa vesihuollon huoltovarmuus vahvistamalla vesilaitosten toimintakykyä
10.10.2022
Vesilaitosyhdistyksen hallitusohjelmatavoitteet hallituskaudelle 2023–2027. VVY:n henkilöstö yhteistyössä työvaliokunnan ja viestintätoimiston kanssa on työstänyt VVY:n hallitusohjelmatavoitteet hallituskaudelle 2023–2027. Ydinviestinä on: Vesilaitosyhdistyksen tavoitteena on varmistaa vesihuollon huoltovarmuus vahvistamalla vesilaitosten toimintakykyä. Huoltovarmuus turvataan kansallisen vesihuoltouudistuksen toimenpiteillä ja taloudellisesti kannustamalla vesilaitoksia yhdistymiseen.
-
Maksuttomia webinaaripaikkoja opiskelijoille
10.10.2022
Oletko vesihuoltoalan opiskelija? Tarjoamme alan opiskelijoille mahdollisuuden osallistua loppuvuoden teemawebinaareihin maksutta. Tutustu webinaareihin koulutuskalenterissamme ja ilmoittaudu pian, sillä paikkoja on rajoitetusti.
-
Vesilaitosyhdistyksen hallitusohjelmatavoitteet hallituskaudelle 2023–2027
7.10.2022
VVY:n henkilöstö yhteistyössä työvaliokunnan ja viestintätoimiston kanssa on työstänyt VVY:n hallitusohjelmatavoitteet hallituskaudelle 2023–2027. Ydinviestinä on: Vesilaitosyhdistyksen tavoitteena on varmistaa vesihuollon huoltovarmuus vahvistamalla vesilaitosten toimintakykyä. Huoltovarmuus turvataan kansallisen vesihuoltouudistuksen toimenpiteillä ja taloudellisesti kannustamalla vesilaitoksia yhdistymiseen.
-
Venlan tunnuslukuraportti 2021 on julkaistu
3.10.2022
Vesilaitosten tunnuslukujärjestelmän raportti vuodelta 2021 käsittelee lähes kahdensadan vesihuoltolaitoksen tietoja 18 tunnusluvun osalta. Tunnuslukuraportti sisältää myös Vesihuollon tila -raportin, jonka avulla voidaan vertailla laitoksien tilaa. Raportin voi ladata VVY:n kotisivuilta maksutta.
-
Tallenne "Hyvän vesihuollon kriteerit käyttöön!" -tietoiskuwebinaarista saatavilla
27.9.2022
Hyvän vesihuollon kriteerit ovat nyt sähköisen webropol -alustalle toteutetun työkalun kautta helposti vesihuoltolaitosten hyödynnettävissä. Webinaaritallenteessa kerrotaan Hyvän vesihuollon kriteereistä ja opastetaan sähköisen työkalun käyttöön.
-
Vesihuoltolaitoksille suunnattu työturvallisuusopas
14.9.2022
Vesihuoltolaitosten työturvallisuusopasta (verkkosivun aineistoa) voidaan käyttää työsuojelusta tiedottamiseen, apuna perehdytyksessä työpaikan työsuojelukäytäntöihin tai muistuttamassa työntekijöitä työsuojeluasioiden huomioimisen tärkeydestä työssä. Opas on julkaistu 2015.
-
Uutiskirjeemme julkaistiin 14.9.
14.9.2022
Uutiskirjeessä kerromme, että Nea Rautiaisen diplomityö "Viimeaikaiset muutokset ruokavalioissa ja niiden vaikutukset jätevedenpuhdistukseen Suomessa" on julkaistu. Lisäksi mukana mm. kuvia ja tunnelmia IWA maailmankongressista, kutsu luennoimaan Vesihuolto 2023 sekä tietoa SYKEn Vesihukiverkostosta. Ajankohtaista on myös muistuttaa asiakkaita vesimittarin jäätymisvaarasta.
-
Kutsu luennoimaan Vesihuolto 2023
6.9.2022
Tässä vaiheessa etsimme Vesihuolto 2023 -päiville ajankohtaisia aiheita. Ilmoita halukkuutesi esityksen pitämiseen viimeistään 31.10.2022. Erityisesti toivotaan esityksiä, jotka kertovat konkreettisista tilanteista ja toimenpiteistä vesihuoltolaitoksilla.
-
Uutiskirjeemme julkaistiin 31.8.
31.8.2022
Uutiskirjeessä kerromme, että Juuli Haapakosken diplomityö "Vesihuollon verkostosaneerausten hiilijalanjäljen pienentäminen" on julkaistu. Lisäksi mukana mm. Vesihuoltolaitosten yhteishankkeisiin etsitään osallistujia, Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston ennakkokäsittelyyn on haku auki, VVY:n lausunto fosforiasetuksesta, Ukrainassa on pula myös vesihuollon tarvikkeista ja kalustosta. Kerromme myös, että otamme käyttöön jäsensivuilla (extranet) sähköisen lomakkeen, jonka avulla jäsenistö voi ilmoittaa avoimista työpaikoista
-
Ukrainassa on pula myös vesihuollon tarvikkeista ja kalustosta
23.8.2022
Lahjoituksia voi tehdä sisäministeriön koordinoimien keräysten kautta. Tässä uutisessa on ohjeet lahjoitusten tekemiseen Suomessa.
-
Tietoiskuwebinaari Hyvän vesihuollon kriteerit käyttöön! 27.9. klo 9.15
23.8.2022
Hyvän vesihuollon kriteerit ovat nyt sähköisen webropol -alustalle toteutetun työkalun kautta helposti vesihuoltolaitosten hyödynnettävissä. Maksuttomassa webinaarissa kerrotaan Hyvän vesihuollon kriteereistä ja opastetaan sähköisen työkalun käyttöön.
-
Uutiskirjeemme julkaistiin 17.8.2022
17.8.2022
Uutiskirjeen blogikirjoituksessa VVY:n kehittämispäällikkö Saijariina Toivikko kirjoittaa aiheesta Millaista on hyvä vesihuolto? Lisäksi uutiskirjeessä mm. VVY:n tulossa olevat koulutukset, VVY Golf 2022 tuloksia, Kehittämisrahaston ennakkokäsittely, VVY:n keräämät hankeideat, yhteishankkeisiin etsitään osallistujia, alkaneita Kehittämisrahaston hankkeita (Vesihuoltolaitosten tiekartta kiertotalouteen ja Vesihuoltolaitoksen ilmastotyökalut), valmistuneita oppaita (Vesijohtojen kunnon tutkiminen ja Biologiset riskitekijät vesihuoltolaitoksella) sekä Hyvän vesihuollon kriteerit -työkalun pilottikäyttö.
-
Millaista on hyvä vesihuolto?
16.8.2022
Hyvän vesihuollon kriteerit -hankkeessa on pyritty määrittelemään, millaista on hyvä vesihuolto, ei siis keskinkertainen tai menettelevä, vaan hyvä, kirjoittaa blogissaan VVY:n kehittämispäällikkö Saijariina Toivikko.
-
Energiatehokkuus Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston hankkeissa
15.8.2022
Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston hankkeissa on vuosien varrella tarkasteltu energiatehokkuuden parantamista monesta näkökulmasta. Hankkeiden tuloksia kannattaa edelleen hyödyntää.
-
Aikaansaava ja valmentava esihenkilö -valmennus syksyllä 2022
2.8.2022
Esihenkilöiden valmennus- ja sparrausohjelma. Tavoitteena on vahvistaa valmentavan johtamisen taitoja, tunnistaa uusia toimintatapoja esihenkilötyön arkeen, lisätä aikaansaamista alati muuttuvassa toimintaympäristössä sekä parantaa esihenkilön omaa ajanhallintaa ja priorisointitaitoja.
-
Vesihuoltolaitosten johdon päivät 7.-8.9.2022 Tampereella
2.8.2022
Teemoina mm.: organisointi ja yhteistyö, talouden kysymykset vesihuoltouudistuksessa, lainsäädännön uudistaminen, alan vetovoimaisuus - viestintä ja johtaminen sekä asiantuntijoiden ajankohtaiskatsaukset. Tyhy-osuutena kävelykierros "Mailman ainoo Pispala".
-
Vesilaitosyhdistys on koonnut hankeideoita
2.8.2022
Vesilaitosyhdistys on koonnut hankeideoita vesihuoltolaitosten ja sidosryhmien edustajilta. Hankeideoita kokoamalla ja työstämällä pyritään myötävaikuttamaan vesihuoltolaitoksia hyödyttävien hankkeiden syntyyn.
-
Uutiskirjeemme julkaistiin 22.6.2022
22.6.2022
Uutiskirjeen blogikirjoituksessa HS-Veden toimitusjohtaja, VVY:n viemärilaitosryhmän jäsen Jukka Meriluoto kertoo biologisten tekijöiden aiheuttamien riskien tunnistamista ja hallintaa auttavasta uudesta oppaasta. Aiheina tällä kertaa mm. Kymen Vesi Oy:n ja Turun Vesihuolto Oy:n asiakaslehdet, Hyvän vesihuollon kriteerit -työkalun pilotointi, kuntapäättäjien ja vesilaitosjohtajien näkemyksiä vesihuollon tilasta kartoittavien kyselytutkimusten tulokset sekä elokuussa pelattava VVY Golf 2022.
-
Työn biologiset riskit hallintaan VVY:n uudella ohjeistuksella
21.6.2022
HS-Veden toimitusjohtaja, VVY:n viemärilaitosryhmän jäsen Jukka Meriluoto kertoo blogikirjoituksessaan biologisten tekijöiden aiheuttamien riskien tunnistamista ja hallintaa auttavasta uudesta oppaasta.
-
Selvitimme kyselyillä kuntapäättäjien ja vesilaitosjohtajien näkemyksiä
21.6.2022
Ilmeni, että erityisesti vesihuoltopalveluiden toimintavarmuuden turvaamista ja riskienhallintaa pidetään tärkeinä. Vesihuoltolaitosten välisen yhteistyön tiivistäminen nähtiin ensisijaisena keinona vahvistaa toiminnan resursseja. Vesihuoltolaitosten haasteina ovat erityisesti riittävät henkilöresurssit, verkostojen saneeraustarve, toiminnan kehittäminen ja varautuminen toimintaympäristön muutoksiin.
-
Kymen Vesi Oy:n asiakaslehti 2022
20.6.2022
Kymen Vesi Oy:n asiakaslehdestä voi lukea mm. veden hinnan muodostumisesta sekä talousveden klooraamisesta. Lisäksi lehdessä esitellään vuoden 2022 rakennushankkeet. Lehti jaettiin alueen koteihin julkisena tiedotteena ja sen voi lukea myös sähköisesti. Lehdessä on kiinnostavia juttuja ja hyviä esimerkkejä asiakasviestintään
-
Turun Vesihuolto Oy:n Vesipiste-lehti 1/2022 ilmestyi
20.6.2022
Tällä kertaa Vesipisteessä sukelletaan Vesihuollon hanketyöskentelyyn, tutustutaan hanaveden tuotantoprosessiin, käydään läpi uutta Vesitili-asiakasportaalia, ratkotaan maanalaisia pulmia vesihuoltoinsinöörien kanssa, selvitetään verkostosaneerauksen ilmastopäästöjä ja paljon muuta. VVY:n jäsenlaitosten henkilöstön kannattaa katsoa kirjoituksista myös sisältövinkkejä omaan asiakasviestintäänsä.
-
Hyvän vesihuollon kriteerit -työkalu on nyt pilot-käytössä
16.6.2022
Hyvän vesihuollon kriteerit ovat nyt sähköisen webropol -alustalle toteutetun työkalun kautta helposti vesihuoltolaitosten hyödynnettävissä. Työkalu on pilottikäytössä eli työkalusta ja kysymyksistä kerätään käyttäjiltä palautetta.
-
Pohjoismainen jätevesikonferenssi NORDIWA 2023
7.6.2022
Pohjoismainen jätevesikonferenssi NORDIWA 2023 järjestetään Göteborgissa Ruotsissa 5.-7.9.2023. Abstraktien jättö alkaa marras/joulukuussa 2022 ja päättyy tammikuun 2023 lopussa.
-
Lempäälän Vesi Oy:n kesäharjoittelijat somettavat vesihuollon arjesta
2.6.2022
VVY:n jäsenlaitosten henkilöstön kannattaa ottaa nämä some-tilit seurantaan. Mahdollisesti oman laitoksen tai kunnan kesäharjoittelijoista löytyy joku, joka haluaisi somettaa vesihuollosta. Jutun lopussa on myös linkkejä Instagram- ja Tiktok -oppaisiin. Oppaiden avulla voi perehtyä kyseisten sovellusten käyttöön.
-
Uutiskirjeemme julkaistiin 25.5.
25.5.2022
Muutama poiminto uutiskirjeen aiheista: Vesihuoltolaitosten yhteishankkeisiin etsitään osallistujia, VVY:n numeroidut kultaiset ansiomerkit 2022, vuoden 2022 Kemira-palkinto, VVY:n 60 -vuotisjuhlastipendi, VVY:n Vesilaitosryhmä vieraili Oulussa.
-
Hyvän vesihuollon kriteerit -työkalu
25.5.2022
Hyvän vesihuollon kriteerit ovat sähköisen webropol -alustalle toteutetun työkalun kautta helposti vesihuoltolaitosten hyödynnettävissä.
-
Vesihuoltolaitoksille some-aineistoa veden arjen käyttötilanteista
23.5.2022
Jäsenten käyttöön tehdyissä videoissa pestään terassia, pääteemana on ”veden arjen käyttötilanne”. Tavoitteena on tehdä näkyväksi vesihuoltopalvelua. Aineistot voi ottaa käyttöön sellaisenaan tai poimia vinkkejä omien viestien tekoon.
-
Kuopion Veden asiakaslehti ilmestyi
23.5.2022
Uudella alustalla verkossa ilmestyvä asiakaslehti on toteutettu saavutettavasti, näin mahdollisimman moni ihminen voi käyttää sitä vaivattomasti. Vesihuoltolaitosten henkilöstön kannattaa katsoa lehdestä sisältövinkkejä omaan asiakasviestintäänsä.
-
Vesihuollon häiriötilanteiden toimintakorttien uudet mallipohjat valmistuivat
18.5.2022
Vesihuollon häiriötilanteista selviytymistä varten on laadittu uusia toimintakorttien mallipohjia. Toimintakortit on tarkoitettu ohjeistamaan ja helpottamaan toimintaa, kun häiriötilanne on tapahtunut ja sitä ehkäisevät riskinhallintatoimenpiteet eivät ole riittäneet. Aineisto on saatavilla nyt myös ruotsiksi.
-
Tervetuloa vesihuoltoalalle - uusi vesihuoltoalaan perehdyttävä verkkokurssi on opiskeltavissa
17.5.2022
Onko työpaikallasi uusia työntekijöitä, jotka tarvitsevat perehdytystä vesihuoltoalaan? Vesihuoltoalaan perehdyttävä verkkokurssi on julkaistu ja opiskeltavissa ajasta ja paikasta riippumatta. Ilmoittaudu koulutuskalenterissamme ja saat ohjeet kurssin suorittamiseen.
-
Tuhatkunta vesihuoltoalan ammattilaista kokoontuu Vesihuolto 2022 -päiville
10.5.2022
Vesihuolto 2022 -päivien mediatiedotteessa on muutama poiminto päivien kattavasta sisällöstä.
-
Tervetuloa vesihuoltoalalle - uusi verkkokurssi perehdyttää vesihuoltoalaan ajasta ja paikasta riippumatta
9.5.2022
Koulutuspäällikkö Katri Henttonen kertoo koulutusblogissa, että uusi vesihuoltoalaan perehdyttävä verkkokurssi on valmis ja julkaistaan opiskeltavaksi 17.5.2022.
-
Vesitalouden etäaamukahvit – teemana vesihuoltolaitosten vastuullinen ja kestävä toiminta
26.4.2022
Vesihuoltopalveluilla turvaamme terveytemme, yhteiskunnan toimivuuden ja ympäristön hyvinvoinnin. Vesihuoltoalan tulee olla myös kestävän kehityksen edelläkävijä. Tule keskustelemaan ja jakamaan ajatuksia sekä kokemuksia Vesitalous-lehden aamukahveille Teams-etäyhteydellä tiistaina 17.5.2022 kello 9:00-10:00. Keskustelun teemana on vesihuoltolaitosten vastuullinen ja kestävä toiminta.
-
Vesihuoltopäivillä ideoidaan hankkeita!
25.4.2022
Tule mukaan miettimään ja kehittelemään hankeideoita! Hanketyöpaja on kaikille vesihuoltopäivien osallistujille avoin.
-
VVY etsii ehdokkaita asiantuntijaryhmien uusiksi jäseniksi
22.4.2022
Vesilaitosyhdistyksellä on neljä varsinaista asiantuntijaryhmää (vesilaitosryhmä, viemärilaitosryhmä, hallinto- ja talousryhmä, ja koulutustyöryhmä), joissa on jäseninä 5-6 jäsenvesihuoltolaitostemme edustajaa. Lisäksi VVY:llä on 5-6 jäsenlaitosten edustajasta koostuva VENLA-tunnuslukujärjestelmän työtä ohjaava tunnuslukutyöryhmä, sekä yhteensä yhdeksästä jäsenlaitosten edustajasta koostuva Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston toimikunta.
-
Tietoiskuwebinaari kehittämisrahastohankkeista nyt katsottavissa tallenteena
31.3.2022
Vuoden 2021 aikana valmistui 11 Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston rahoittamaa hanketta. Tietoiskuwebinaarissa kaikki nämä hankkeet esiteltiin tiiviisti yhdessä tunnissa.
-
Sodan vaikutuksista hankintasopimuksiin
30.3.2022
Julkisten hankintojen neuvontayksikön (JHNY) sivustolla on tietoa julkisista hankinnoista. Siellä tarkastellaan myös Ukrainan sodan vaikutuksia hankintasopimuksiin. Lisäksi valtiovarainministeriössä valmistellaan julkisten hankintojen yleisten toimitusehtojen (JYSE) päivittämistä.
-
Älykäs vesitekniikka -kampanja
29.3.2022
Mediaplanetin tuottama Älykäs vesitekniikka -kampanja julkaistiin maaliskuussa Kauppalehden yhteydessä sekä diginä ja sosiaalisessa mediassa.
-
Toiminnan merkityksellisyys on tunnistettu yhteiskunnassa -webinaarin tallenne katsottavissa
28.3.2022
-
Uutiskirjeemme julkaistiin 16.3.2022
16.3.2022
Aiheina tällä kertaa mm. Vesilaitosyhdistyksen vuosikokous 21.4.2022, Kansallisen vesihuoltouudistuksen toimeenpanosuunnitelma kommentoitavana, Vesihuollon talouden nykytila ja tulevaisuus julkaisu, Maailman vesipäivänä 22.3. viestimme pohjavesien suojelusta.
-
Vesihuollon talouden nykytila ja tulevaisuus
15.3.2022
Hiljattain valmistuneessa selvityksessä kuvataan havainnollisesti Suomen vesihuoltolaitosten talouden nykytilaa ja tulevaisuutta.
-
VVY kerää kyselyllä tietoa kuntapäättäjien näkemyksistä
4.3.2022
Vesilaitosyhdistys teettää kyselyn, jolla selvitetään millaisena vesihuollon päättäjät näkevät vesihuollon tilan ja tulevaisuuden omalla alueellaan.
-
Uutiskirjeemme julkaistiin 2.3.2022
2.3.2022
Aiheina tällä kertaa mm. katsaus vuoden 2021 tapahtumiin, vesihuollon häiriötilanteiden toimintakorttien uudet mallipohjat, vesihuoltolaitosten laatujärjestelmän malli sekä video Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy:n kalsiittiaseman siilon paikalleen nostosta.
-
Muistutus: Veetin ja Venlan tiedot syötettävä 30.4.2022 mennessä
1.3.2022
Tiedot syötetään ensin Veetiin, josta osa Venlan tarvitsemista tiedoista siirtyy kahdesti vuorokaudessa Venlaan jonka jälkeen Venlassa täydennetään loput Venlan tarvitsemat tiedot. Veetiin syötetään myös kuluvan vuoden (tilanne 1.2.2022) maksutiedot poislukien vesimittarimaksut 7014, 7015 ja 7017, jotka syötetään Venlaan.
-
Vuosi 2021 vesihuoltoalalla
24.2.2022
Katsaus päättyneen vuoden tapahtumiin vesihuoltoalalla. VVY:n asiantuntijoiden tekemää kirjoitusta voivat jäsenlaitokset hyödyntää soveltuvin osin omissa vuosiraporteissaan.
-
Strategiakeskustelu: Toiminnan merkityksellisyys on tunnistettu yhteiskunnassa 25.3. klo 9 - 10
18.2.2022
Miten vesihuoltoala saa mainetta merkittävänä toimijana yhteiskunnassa? Nähdäänkö vesihuolto osana kriittistä infrastruktuuria? Webinaarissa pohditaan ja keskustellaan VVY:n strategian tavoitteista ja miten voimme konkreettisesti edetä ja ottaa askeleita kohti päämääriä.
-
Kesätyöntekijän palkkaaminen on satsaus tulevaisuuteen
15.2.2022
Käynnistä ajoissa kesätyöntekijän haku, ensimmäiset kesätyöntekijät napataan jo nyt. Tammi- ja helmikuu ovat kesätyönhaun vilkasta aikaa.
-
Vesihuoltolaitosten laatujärjestelmän malli
15.2.2022
Vesihuoltolaitosten laatujärjestelmän malli -julkaisu on ilmestynyt. Hankkeessa luotiin vesihuoltolaitoksille laatujärjestelmän malli pohjautuen ISO 9001:2015- laatujärjestelmästandardiin. Tavoitteena oli tehdä vesihuoltolaitosten laatujärjestelmän luomista helpottava dokumentti ja edistää sen avulla laatujärjestelmän tai ainakin sen osien ja hyvien käytäntöjen käyttöönottoa vesihuoltolaitoksilla. Hanketta on rahoittanut Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto.
-
Ala on bio- ja kiertotalouden sekä kestävän kehityksen edelläkävijä -strategiakeskustelun tallenne katsottavissa
11.2.2022
Viidennessä strategiawebinaarissa pohdittiin millä tavoin vesihuoltoalan päästöjä voidaan vähentää ja mitä bio-ja kiertotalouden edelläkävijyys oikein tarkoittaa.
-
Uutiskirjeemme julkaistiin 9.2.2022
9.2.2022
Aiheina mm. Vesihuolto 2022 -päivät, Juomavesidirektiivi, Ylen toimittaja viraili Porin Veden jätevedenpuhdistamolla, palkkaa kesätyöntekijä, työturvallisuus.
-
Juomavesidirektiivin kansallinen täytäntöönpano etenee
7.2.2022
Juomavesidirektiivin kansallinen täytäntöönpano etenee sosiaali- ja terveysministeriön johdolla. Ministeriö asetti vuonna 2021 direktiivin täytäntöönpanemiseksi ohjausryhmän ja viisi eri sidosryhmien jäsenistä koostuvaa alatyöryhmää. VVY:llä on edustus ohjausryhmässä ja kolmessa alatyöryhmässä.
-
Strategiakeskustelu: Ala on bio- ja kiertotalouden sekä kestävän kehityksen edelläkävijä 11.2. klo 10-11
7.2.2022
Viidennessä strategiawebinaarissa pohditaan millä keinoin vesihuoltoalan päästöjä voidaan vähentää ja mitä bio-ja kiertotalouden edelläkävijyys oikein tarkoittaa.
-
Vesihuoltolaitoksen viestintä 16.2.2022
2.2.2022
Kaipaatko apua tai vinkkejä vesihuoltolaitoksen viestintään? Teemawebinaariin on koottu käytännön viestintäcaseja vesihuoltolaitoksilta sekä muita vesihuoltolaitoksen viestintään liittyviä aiheita.
-
Uutiskirjeemme julkaistiin 26.1.2022
26.1.2022
Aiheina mm. Kehittämisrahaston ennakkokäsittely, Turun Seudun Vesi Oy:n uusi koelaitospiste, Vesihuolto 2022 -päivät ja kesätyöntekijän palkkaaminen. Mukana myös VVY:n tunnuslukutyöryhmän puheenjohtajan, Oulun Vesi -liikelaitoksen kehittämispäällikkö Sara Alanärän blogikirjoitus, jonka otsikko on: Vahvuudet ja kehittämisen kohteet majailevat datassa.
-
Vahvuudet ja kehittämisen kohteet majailevat datassa
25.1.2022
”Ilman dataa olet vain joku, jolla on mielipide”, lausahti aikanaan laatujohtamisen isäksikin tituleerattu W. Edwards Deming. Lue VVY:n tunnuslukutyöryhmän puheenjohtajan, Oulun Vesi -liikelaitoksen kehittämispäällikkö Sara Alanärän blogikirjoitus.
-
Maksuttomia webinaaripaikkoja opiskelijoille
19.1.2022
Oletko vesihuoltoalan opiskelija? Tarjoamme alan opiskelijoille mahdollisuuden osallistua osaan teemawebinaareistamme maksutta. Tutustu alkuvuoden tarjontaan ja ilmoittaudu pian, sillä paikkoja on rajoitetusta.
-
Aikaansaava ja valmentava esihenkilö
17.1.2022
Esihenkilöiden valmennus- ja sparrausohjelma. Tavoitteena on vahvistaa valmentavan johtamisen taitoja, tunnistaa uusia toimintatapoja esihenkilötyön arkeen, lisätä aikaansaamista alati muuttuvassa toimintaympäristössä sekä parantaa esihenkilön omaa ajanhallintaa ja priorisointitaitoja.
-
Ala on vetovoimainen strategiakeskustelun tallenne saatavissa
14.1.2022
Miten houkuttelemme alalle uusia osaajia? Tuleeko vesihuoltoalasta vetovoimaisempi, jos panostamme kansainvälistymiseen tai johtajuuteen? Tarvitaanko aktiivisempaa viestintää? Webinaarissa ajatuksia kuultiin niin eri kokoisten vesihuoltolaitosten kuin yritystoiminnan näkökulmasta.
-
Uutiskirjeemme julkaistiin 12.1.2022
12.1.2022
Aiheina mm. Kehittämisrahaston ennakkokäsittely, Suunnitteluohjeet kemiallisen saostuksen toimintavarmuuden parantamiseksi, Maailman vesipäivä 2022 sekä muutoksia Venlassa vuonna 2022.
-
Haussa ansiokas talous- tai jätevesien puhdistaja
12.1.2022
Palkintoraati pyytää ehdotuksia vuoden 2022 Kemira-palkinnon saajaksi.
-
Maailman vesipäivän 2022 teema on pohjavesi
12.1.2022
Pohjavesi – tehdään näkymätön näkyväksi (Groundwater – making the invisible visible)
-
Muutoksia Venlassa vuonna 2022 (raportointivuosi 2021, vesihuoltomaksut raportointivuosi 2022)
10.1.2022
Venlan vuoden 2022 ohjeet raportointivuodelle 2021 sekä vesihuoltomaksujen osalta raportointivuodelle 2022 ovat valmistuneet ja löytyvät Venlasta kohdasta "Ohjeet".
-
14.1.2022 klo 10 - 11 Strategiakeskustelu: ala on vetovoimainen
5.1.2022
Miten pääsemme tavoitetilaan, jossa tunnettuutta saanut ala houkuttelee uusia osaajia? Webinaarissa keskustellaan VVY:n strategiassa alan vetovoimaisuudelle asetetuista tavoitteista ja siitä, miten edetä niitä kohti.
-
Koulutusvuosi 2021
21.12.2021
Lue yhteenveto koulutusvuodesta 2021 – osallistujamäärät, vuoden suosituimmat (TOP5) koulutukset sekä yhteenveto osallistujapalautteista.
-
Kuopion Veden Pisaroita-lehti jaetaan toiminta-alueen jokaiseen talouteen
21.12.2021
Kuopion Veden Pisaroita-lehti ilmestyi joulukuussa. Jäsenlaitosten henkilöstön kannattaa katsoa juttuideoita toisten laitosten asiakaslehdistä. Osa teemoista on ajankohtaisia ympäri Suomen ja sovitettavissa alueellisesti oman laitoksen tilanteeseen. Kirjoituksia voi toteuttaa painetun lehden lisäksi kotisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.
-
Katso jälkikäteen strategiakeskustelu toimintaedellytykset on turvattu
20.12.2021
VVY:n webinaarisarjan kolmannessa tilaisuudessa keskusteltiin niin vesihuoltoalan taloudellisten toimintaedellytysten ja henkilöstöresurssien turvaamisesta kuin omaisuudenhallinnasta, pätevyysvaatimuksista ja lupaprosessien sujuvoittamisesta. Tallenne on nyt katsottavissa.
-
17.12. klo 10 - 11 Strategiakeskustelu: toimintaedellytykset on turvattu
15.12.2021
VVY webinaari -sarjan kolmannessa tilaisuudessa keskustellaan siitä, miten vesihuoltoalan toimintaedellytykset turvataan tulevaisuudessa niin kansallisen vesihuoltouudistuksen myötä kuin muuten vesihuoltolaitosten toiminnassa ja toimintaympäristössä.
-
Lausunto kansallisen biotalousstrategian päivityksestä
7.12.2021
Vesilaitosyhdistys antoi 7.12.2021 lausunnon Työ- ja elinkeinoministeriölle kansallisen biotalousstrategian päivityksestä. Lausunnossa todettiin mm., että maamme vesihuollon kansainvälistymisen ja vientiliiketoiminnan kasvun edistäminen edellyttää myös merkittävää valtion tukea ja rahoitusta, mikä ei riittävän selkeästi näy biotalousstrategiassa. Alan yritysten liiketoiminnan edistämisen ohella on tärkeätä vahvistaa myös vesihuoltolaitosten kansainvälistymistä.
-
Lausunto maa-ja metsätalousministeriön vesitalousstrategiasta
1.12.2021
Vesilaitosyhdistys antoi lausunnon maa- ja metsätalousministeriön vesitalousstrategiasta. Vesitalousstrategia on maa- ja metsätalousministeriön toimialan vesitaloustehtävien toiminnan ja talouden sekä tulosohjauksen lähtökohta. Vesitaloustehtäviä ovat vesihuolto, vesistöjen säännöstely, tulva- ja kuivuusriskien hallinta, maankuivatus ja kastelu, patoturvallisuus, vesistörakenteiden ylläpito, valtion velvoitteet vesilain mukaisen luvan haltijana sekä muu vesivarojen käyttö ja hoito mukaan lukien rajavesistöasiat.
-
Itsenäisyyspäivänä nostamme maljan suomalaiselle hanavedelle
30.11.2021
Tulevana itsenäisyyspäivänä on hyvä mahdollisuus viestiä some-kanavilla ja kotisivuilla puhtaasta juomavedestä ja antaa juomavedelle sen ansaitsema arvo. Kannustammekin kaikkia vielä hyödyntämään aiemmin tuotettua Juotava hanavesi -kampanjan aineistoa. Voisimme viestiä yhdessä erityisesti viikoilla 48–49.
-
Ympäristölupien pitkille käsittelyajoille löytyy syitä niin hakijoista kuin viranomaisistakin
30.11.2021
Suomen ympäristökeskuksen selvityksessä kartoitettiin ympäristölupien yleisiä käsittelyaikoja ja pitkien lupakäsittelyjen syitä. Kaikkina kolmena tarkasteluvuotena jokaisen jätevedenpuhdistamoihin liittyvän investointihankkeen lupahakemuksen käsittelyaika on ylittänyt 12 kuukautta.
-
Ennakkotietoa vuoden 2022 koulutuksista
23.11.2021
Merkkaa kalenteriisi ensi vuoden koulutusten ajankohdat. Tarkemmat tiedot kustakin koulutuksesta päivitetään koulutuskalenteriin n. 2 kk ennen koulutusajankohtaa. Kerro myös ideasi ja toiveesi tulevien koulutusten sisältöihin liittyen.
-
Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston hakujen aikataulu muuttuu
23.11.2021
Vesilaitosyhdistyksen asiantuntijaryhmät ennakkokäsittelevät jatkossa kaikki Vesihuoltolaitosten kehittämisrahastolle osoitetut rahoitushakemukset. Kevään ennakkokäsittelyyn hakemukset tulee toimittaa 15.2. mennessä. Lopulliset hakemukset jätetään 31.3. mennessä.
-
Tarinoita vesihuoltolaitosten työntekijöistä
17.11.2021
Osa vesihuoltolaitoksista kertoo vilkkaasti työntekijöistään ja kesätyöntekijöistään laitosten kotisivuilla ja some-kanavilla. Aidot tarinat vesihuoltoalan työntekijöistä ja erilaisista työrooleista, joita laitoksilla on tarjota, tekevät alaa tutuksi ja parhaimmillaan houkuttelevat alalle uusia osaajia. Katso esimerkkejä siitä, miten Napapiirin Energia ja Vesi Oy, Turun Seudun Vesi Oy, Lahti Aqua ja Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY viestivät.
-
Vesilaitosyhdistyksen strategia
12.11.2021
Vesilaitosyhdistyksen strategia vuosille 2021-2030 on valmistunut. Uusi strategia katsoo tulevaisuuden haasteita ja tavoitteita yhdistyksen ja vesihuoltolaitosten lisäksi laajemmin myös koko vesihuoltoalan näkökulmasta. Strategia tukee osaltaan myös käynnistyvän Kansallisen vesihuoltouudistuksen tavoitteita.
-
Strategiakeskustelu "Ala uudistu toimijoiden laajalla yhteistyöllä" katsottavissa Youtubessa
8.11.2021
Vesihuoltoalan rakennemuutoksen erilaiset toimintamallit herättivät vilkasta keskustelua VVY:n toisessa strategiawebinaarissa.
-
Kerro hankeideasi
3.11.2021
Vesilaitosyhdistyksen nettisivuille on avattu ideakori, jonne voit kertoa hankeideasi.
-
5.11. klo 10 - 11 Strategiakeskustelu: Ala uudistuu toimijoiden laajalla yhteistyöllä
29.10.2021
VVY webinaari -sarjan toisessa tilaisuudessa keskustellaan asiantuntijoiden johdolla vesihuoltoalan rakenteellisesta ja organisoitumisen uudistumisesta.
-
Tallenne tietoiskuwebinaarista "Onko kotikuntasi vesihuolto kestävällä pohjalla?" saatavilla
29.10.2021
Vesilaitosyhdistys järjesti 28.10 kuntien viranhaltijoille ja vesihuoltolaitosten toiminnasta päättävien hallitusten, johtokuntien ja lautakuntien jäsenille suunnatun tietoiskuwebinaarin.
-
Uutiskirje julkaistiin 27.10.2021
27.10.2021
Aiheinamme mm. Yhdyskuntajäteveden puhdistamisen green deal -sopimus, huomionosoituksia ja palkintoja vesihuoltoalalla, tietoa avustushauista.
-
Tietoiskuwebinaari: Onko kotikuntasi vesihuolto kestävällä pohjalla? 28.10. klo 18
18.10.2021
Tietoiskuwebinaari kuntien viranhaltijoille ja vesihuoltolaitosten toiminnasta päättävien hallitusten, johtokuntien ja lautakuntien jäsenille.
-
Webinaaritallenne strategiakeskustelusta ”Asiakaskokemus ohjaa toiminnan kehittämistä” saatavilla
8.10.2021
Digitaalisten palvelujen mahdollisuudet ja haasteet vesihuoltolaitoksilla puhuttivat VVY:n ensimmäisessä strategiakeskustelussa.
-
Tervetuloa vesihuoltoalalle
24.9.2021
Koulutuspäällikkö Katri Henttonen kertoo koulutusblogissa rakenteilla olevasta ”Tervetuloa vesihuoltoalalle” -verkkokoulutuksesta. Verkkokoulutuksella halutaan jatkossa taata kattava ja laadukas yleisperehdytys vesihuoltoalaan niin uusille työntekijöille kuin vesihuoltolaitoksen johtokunnassa/hallituksessa aloittaville.
-
Vesihuoltolaitoksen hallituksen tai johtokunnan uusille jäsenille suunnattu koulutus 9.-10.11.2021
23.9.2021
Koulutuksessa perehdytään mm. vesihuollon toimintaympäristöön ja ominaispiirteisiin, vesihuoltolaitoksen tehtäviin ja vastuihin, keskeiseen lainsäädäntöön sekä hankintoihin ja hankintamenettelyihin. Koulutus toteutetaan kahtena iltawebinaarina.
-
Vesilaitosyhdistyksen strategia: Visio 2030 ja tiekartta 2021-2030
23.9.2021
Vesilaitosyhdistyksen strategia vuosille 2021-2030 on valmistunut. Uusi strategia katsoo tulevaisuuden haasteita ja tavoitteita yhdistyksen ja vesihuoltolaitosten lisäksi laajemmin myös koko vesihuoltoalan näkökulmasta. Strategia tukee osaltaan myös käynnistyvän Kansallisen vesihuoltouudistuksen tavoitteita. Lue lisää strategiasta klikkaamalla tätä ingressitekstiä.
-
Laki ajoneuvo- ja liikennepalveluhankintojen ympäristö- ja energiatehokkuusvaatimuksista
22.9.2021
Uutiskirjeessä 15/2021 kerrottiin ajoneuvo- ja liikennepalveluhankintojen ympäristö- ja energiate-hokkuusvaatimuksia koskevan lain voimaantulosta. Laki ajoneuvo- ja liikennepalveluhankintojen ympäristö- ja energiatehokkuusvaatimuksista (740/2021) tuli voimaan 2.8.2021 (HE 70/2021 vp.), https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2021/20210740.
-
8.10. klo 10 - 11 Strategiakeskustelu: Asiakaskokemus ohjaa toiminnan kehittämistä
22.9.2021
VVY järjestää webinaari-sarjan, jossa alan parhaita asiantuntijoita kutsutaan keskusteleman strategiassa asetetuista tavoitteista ja pohtimaan, miten voisimme konkreettisesti edetä ja ottaa askeleita niitä kohti.
-
Kansalaisaloite ”Vesi on meidän” johtaa lainsäädännön valmisteluun
14.9.2021
Kansalaisaloitteeseen perustuvaa sääntelyä valmistellaan vesihuoltolainsäädännön tarkistamisen yhteydessä.
-
Maailman toimivin vesihuolto 2030 – tavoitteista tekoihin
14.9.2021
Kehittämispäällikkö Saijariina Toivikko kertoo blogikirjoituksessa syksyn asiantuntijakeskusteluista, joissa pohditaan strategian tavoitteita ja niiden toteutumisen edellytyksistä.
-
Laki ajoneuvo- ja liikennepalveluhankintojen ympäristö- ja energiatehokkuusvaatimuksista astui voimaan 2.8.2021
14.9.2021
Laissa säädetään ajoneuvo- ja liikennepalveluhankintojen ympäristö- ja energiatehokkuusvaatimuksista. Lakia sovelletaan mm. erityisalojen hankintalain mukaisiin ajoneuvo- ja liikennepalveluhankintoja koskeviin sopimuksiin ja liikennepalveluhankintoja koskeviin käyttöoikeussopimuksiin. Lakia käsitellään kuntien näkökulmasta Kuntaliiton yleiskirjeessä 13/2021, 29.9.2021, osoitteessa https://www.kuntaliitto.fi/yleiskirjeet/2021/laki-ajoneuvo-ja-liikennepalveluhankintojen-ymparisto-ja
-
Europe's Water in Figures - raportti
13.9.2021
Europe’s Water in Figures -julkaisu (2021) kertoo kattavasti eurooppalaisesta vesihuollosta. Aineisto sisältää kansallisia teknisiä, taloudellisia ja hallinnollisia tietoja. Esimerkiksi väestön liittymisasteet talousvesiverkostoon, jätevedenkäsittelyasteet ja hintatietoja. Tulokset osoittavat vesihuoltoalan monimuotoisuuden sekä haasteita, joita ala kohtaa erityisesti investointitarpeiden osalta.
-
Vesihuoltolaitosten johdon päivät 8.-9.9.2021 webinaarina
30.8.2021
Pahentuneesta koronatilanteesta johtuen Tampereelle suunniteltu lähitilaisuus muutetaan webinaariksi. Aiheina mm.: vesihuoltolaitosten yhteistyö, johtaminen ja johtajuus, kansallinen vesihuoltouudistus, kehra-hankkeet sekä ajankohtaiskatsauksia eri aihealueisiin. Keynote: Inhimillinen johtajuus, Pekka Vihma.
-
Uuden tehtävän myötä VVY:n kehittämistoimintaa vahvistetaan
17.8.2021
VVY:n uusi kehittämispäällikkö on aloittanut työnsä.
-
Vesihuoltolaitosten johdon päivät 8.-9.9.2021 Tampereella
30.6.2021
Aiheina mm.: vesihuoltolaitosten yhteistyö, johtaminen ja johtajuus, kehra-hankkeet, paikallisten toimijoiden kuulumiset sekä ajankohtaiskatsauksia eri aihealueisiin. Keynote: Inhimillinen johtajuus, Pekka Vihma.
-
Tarkistuspyyntö Venlan pääkäyttäjille: Vesihuoltomaksut 1.2.2021, Vesihuollon tila vuosi 2020 -raportti ja vuoden 2020 perustiedot tarkistettava 24.6.2021 mennessä
10.6.2021
VVY:n toimisto aloittaa Venlan vuoden 2020 tietojen raportin laatimisen juhannuksen jälkeen. Venlan pääkäyttäjien tulee tarkistaa VVY:n toimiston 10.6.2021 lähettämän sähköpostin liitteenä olleet tiedostot eli 10.6.2021 Venlasta tulostetut Vesihuoltomaksut 1.2.2021 -raportit (vesilaitosmaksut, viemärilaitosmaksut, vv-laitosmaksut), Vesihuollon tila -raportti (ainoastaan vesi- ja viemärilaitoksina toimivat laitokset, tässä ei ole mukana ns. tukkulaitoksia tai pelkkinä vesilaitoksina tai viemärilaitoksina toimivia laitoksia) sekä Venlasta 10.6.2021 tulostettu vuoden 2020 perustiedot (tulosteessa on mukana myös vuoden 2019 tiedot vertailun vuoksi).
-
Lausunto ehdotuksesta merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmaksi 2022 - 2027
8.6.2021
Vesilaitosyhdistys lausui merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmasta
-
VVY:n lausunnot vesienhoitosuunnitelmista
8.6.2021
Vesilaitosyhdistys lausui vesienhoidon suunnitelmista kaikilla lausunnoilla olleilla Manner-Suomen vesienhoitoalueilla.
-
VVY:n kehittämispäälliköksi Saijariina Toivikko
26.5.2021
VVY:n hallitus valitsi kokouksessaan 19.5.2021 uuteen kehittämispäällikön tehtävään DI Saijariina Toivikon. Saijariina siirtyy kehittämispäälliköksi aikaisemmasta tehtävästään VVY:n jätevesi- ja lieteasioista vastaavana vesiasiain päällikkönä. Tällä hetkellä Saijariina on työvapaalla VVY:stä ja toimii vesilaitoksen johtajan sijaisena Vihdin Vedessä. Hän palaa VVY:lle kuluvan kesän aikana.
-
Vesihuoltolaitoksen turvallisuusjohtaminen
26.5.2021
Vesihuoltolaitoksen turvallisuusjohtamiseen ja sen kehittämiseen keskittyvä teemawebinaari. Webinaarissa kuullaan myös muiden toimialojen esimerkkejä turvallisuusjohtamisesta.
-
Ehdota aihe tai puhuja koulutuksiin - etsimme esimerkkejä vesihuoltolaitoksilla toteutetuista ratkaisuista tai käytännöistä
17.5.2021
Onko vesihuoltalaitoksellanne käytössä hyviä käytäntöjä, joista voisitte jakaa tietoa muille? Tai oletteko yrityksen ja erehdyksen kautta oppineet jotakin, mistä voisi olla hyödyllistä kertoa kokemuksia? Oletteko ottaneet pienen tai isomman kehitysaskeleen toiminnan parantamiseksi?
-
Muistutus: Veetin ja Venlan tiedot syötettävä 30.4.2021 mennessä
20.4.2021
Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämään vesihuollon tietojärjestelmä Veetiin on vuoden 2020 tiedot syötettävä 30.4.2021 mennessä. Samoin Vesilaitosyhdistyksen vesihuollon tunnuslukujärjestelmä Venlaan on edellisen vuoden (2020) perustiedot syötettävä 30.4.2021 mennessä. Vuoden 2020 tiedot tulee ensin syöttää Veetiin, jotta Veetistä siirrettävät tiedot tulevat Venlaan. Tämän jälkeen Venlaan täydennetään ne tiedot, jotka eivät siirry Veetistä. Tiedot Veetistä tuodaan rajapintayhteyden kautta VENLAan kahdesti vuorokaudessa, yön aikana sekä kello 11:00. Veetiin syötetään myös kuluvan vuoden (tilanne 1.2.2021) maksutiedot poislukien vesimittarimaksut 7014, 7015 ja 7017, jotka syötetään Venlaan. Ohjeistus on lähetetty sähköpostitse Venlan pääkäyttäjille ja VVY:n jäsenlaitoksille 8.1.2021.
-
Vesihuoltolaitoksen turvallisuusjohtamisen tueksi laadittiin kokonaisvaltainen malli
14.4.2021
Turvallisuusjohtaminen vesihuoltolaitoksella -julkaisussa esitetyn aineiston avulla vesihuoltolaitokset voivat kehittää omaa turvallisuustoimintaansa tarpeistaan lähtien.
-
World Water Day 2021 - Valuing Water
22.3.2021
Tänä vuonna maailman vesipäivänä 22.3. kannustamme kaikkia kertomaan ja jakamaan näkemyksiään aiheesta: Mitä vesi ja toimiva vesihuolto merkitsee sinulle. Sosiaalisessa mediassa aihetunnuksena on #Water2me ja #vesihuolto.
-
Lahti Aquan vesihuoltotoimintaa kuvaava video
22.3.2021
Lahti Aqua teki kattavan vesihuoltotoimintaa kuvaavan videon panostuksena Euroopan ympäristöpääkaupunkivuoteen 2021.
-
Vesihuolto ROTI 2021-raportissa
22.3.2021
Esittelyssä joitakin nostoja vesihuollon keskeisistä teemoista tämänkertaisella ROTI-kierroksella.
-
ROTI 2021-raportti
22.3.2021
Rakennetun omaisuuden tila ROTI 2021 -raportissa nostetaan esille etenkin kaupunkien merkitys talouden ja innovaatioiden moottoreina sekä kiertotalouden edistäjinä. Raportin koostamiseen osallistui yli 120 kiinteistö- ja rakennusalan asiantuntijaa. ROTI 2021 luovutettiin kuntaministeri Sirpa Paaterolle torstaina 18.2.2021 Helsingissä.
-
Uutiskirje julkaistiin 10.3.2021
10.3.2021
Voit lukea uutiskirjeestä mm. vesihuoltoalan kuntavaaliteemat ja kampanjan toimenpiteet. Ajankohtaista on myös some-koulutus varsinaisille jäsenille sekä Maailman vesipäivä 22.3.
-
Uutiskirje julkaistiin 24.2.2021
24.2.2021
Voit lukea uutiskirjeestä mm. ROTI 2021-raportista, Nivos Vesi ja Lämpö Oy:n Kimmo Rintamäen blogikirjoituksen sekä Vesikolmio Oy:n ja Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n kuulumisia.
-
VVY:n lausunto Kansallisen vesihuoltouudistuksen visiosta ja sen toimeenpano-ohjelman luonnoksesta
9.2.2021
Vesilaitosyhdistys (VVY) on antanut maa- ja metsätalousministeriölle (MMM) lausuntonsa Kansallisen vesihuoltouudistuksen visiosta ja sen toimeenpano-ohjelman luonnoksesta. Lausunto on luettavissa kokonaisuudessaan alla. VVY:n hallitus ja sen työvaliokunta ovat osaltaan hyväksyneet lausunnon.
-
Katkaisu- ja kytkentämaksut arvonlisäverotuksessa
26.1.2021
KHO antoi hiljattain sähkön katkaisu- ja kytkentämaksujen arvonlisäverovelvollisuuden osalta ratkaisun KHO 2020:153 (jäljempänä linkki). Energiateollisuus ry antoi sen perusteella ohjeen, jonka mukaan sähkön myyjät laskuttavat jatkossa katkaisusta veloittamansa maksun arvonlisäverottomana asiakkaalta, paitsi niissä tilanteissa, kun asiakas on tilannut katkaisun. Kytkentämaksu on sen sijaan arvonlisäverollinen.
-
Webinaareihin uusi ryhmähinnoittelu
26.1.2021
Puolen päivän (~3h) koulutuswebinaareihin voi nyt osallistua isompi joukko samasta organisaatiosta ryhmähinnalla.
-
Uutiskirje julkaistiin 13.1.2021
13.1.2021
Hyvää alkanutta vuotta! Uutisemme käsittelevät mm. kehittämisrahaston hakua, pohjaveden suojelua, vesihuoltopäiviä ja tunnuslukujärjestelmä Venlaa.
-
Vesihuolto aiheena YLEn uutislähetyksessä
12.1.2021
– Toivoisin kuntapäättäjien ajattelevan vedenkäyttäjien ja äänestäjiensä parasta, koska toimiva vesihuolto on kaikkien tärkein asia, toteaa Osmo Seppälä, VVY tammikuun alun haastattelussa. Näin kuntavaalien alla kannustamme jäsenistöä ja sidosryhmiä aktiiviseen some-viestintään, niin yhteinen tärkeä asiamme saa näkyvyyttä.
-
NORDIWA 2021 joko Göteborgissa tai webinaarina
11.1.2021
Joka toinen vuosi järjestettävän konferenssin call for abstracts - kutsu luennoimaan esitelmäehdotusten viimeinen jättöpäivä on 28.1.2021.
-
Muutoksia Venlassa vuonna 2021
8.1.2021
Venlan vuoden 2021 ohjeet raportointivuodelle 2020 ovat valmistuneet ja löytyvät kohdasta "Ohjeet". Päivitetyt ohjeet ovat syöttöohje vuonna 2021, Venlan laskemat tunnusluvut, Vesihuollon tila -raportti, Vesihuoltomaksut sekä Puuttuvat perustiedot -raportti, jonka avulla voi tarkistaa mitkä perustiedot ovat vielä syöttämättä. Raportti ilmoittaa puuttuvien perustietojen nimet ja kumpaan järjestelmään (SYKEn Veetiin vai VVY:n Venlaan) tieto olisi pitänyt syöttää.
-
Uutiskirje ilmestyi 21.12.2020
22.12.2020
Aiheina mm. NORDIWA 2021 Göteborgissa tai webinaarina, julkaisu vesihuoltolaitosten maksujen ja kustannusten kattavuudesta, koronasuojat tukkivat viemäreitä.
-
Todellinen kouluttautumisen vuosi 2020
21.12.2020
Katja Arvola Limingan Vesihuollosta kirjoittaa koulutusblogissa, kuinka olemme olleet pakotettuja uudistumaan, muovautumaan, kehittymään ja luomaan uutta, ja olemme pystyneet siihen.
-
Maskit sekajätteeseen
17.12.2020
Koronasuojat tukkivat viemäreitä. Kun viemärissä on tukos, jätevesi tulvii aivan väärään paikkaan – kiinteistöön tai ympäristöön. Älä siis laita viemäriin mitään ylimääräistä, vaan kierrätä jätteet oikein. Ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen ”Maskit sekajätteeseen” -kampanjassa opastetaan ihmisiä heittämään koronakriisin aikana kertakäyttöiset kasvomaskit ja muut suojaimet sekajätteeseen eikä esimerkiksi wc-pönttöön.
-
Digitaaliset ratkaisut vesihuoltolaitoksella 17.2.2021
17.12.2020
Vesihuollon digitaalisiin ratkaisuihin ja niiden kehittämiseen keskittyvä teemawebinaari, jossa kuullaan esimerkkejä ja kokemuksia vesihuoltolaitoksilta.
-
Koulutusvuosi 2020
14.12.2020
Lue yhteenveto koulutusvuodesta 2020 – osallistujamäärät, vuoden suosituimmat (TOP5) koulutukset sekä yhteenveto osallistujapalautteista.
-
Uutiskirje ilmestyi 10.12.2020
10.12.2020
Lue tuoreimmat uutiset! Tällä kertaa aiheina mm. työntekijöiden suojelu biologisten tekijöiden aiheuttamalta vaaralta, VVY:n strategia: Visio 2030 ja tiekartta 2021-2030, Sprinkleritestauksen hyvät käytännöt, Kansallisen vesihuoltouudistuksen ohjelmaluonnos.
-
Kansallisen vesihuoltouudistuksen visio ja toimenpideohjelma lausunnoille
7.12.2020
Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) pyytää lausuntoja Kansallisen vesihuoltouudistuksen ohjelmaluonnoksesta 8.2.2021 mennessä. Vesilaitosyhdistys (VVY) on välittänyt lausuntopyynnön kaikille jäsenlaitoksilleen ja yhteistoimintajäsenilleen ja kannustaa kaikkia lähettämään lausuntonsa tai kommenttinsa ministeriölle.
-
Tekninen Infrastruktuuri mainosliite
2.12.2020
Mediaplanetin tuottama valtakunnallinen Tekninen Infrastruktuuri -kampanja ilmestyi mm. Kauppalehden printin ja digin yhteydessä.
-
Tallenne maa- ja metsätalousvaliokunnan julkisesta kuulemisesta kansalaisaloitteesta Vesi on meidän
25.11.2020
Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta järjesti kansalaisaloitteesta julkisen kuulemisen 20.11. Tilaisuudessa oli kuultavana myös VVY:n toimitusjohtaja Osmo Seppälä. Voit katsoa tallenteen eduskunnan verkkolähetyspalvelusta.
-
Uutiskirje ilmestyi 25.11.2020
25.11.2020
Aiheina mm. Kehittämisrahaston rahoituspäätökset, kommenteilla verkoston mittaus ja dokumentointiohje, 'Viemäreiden kunnon tutkiminen' -ohjeen laatimistyö vauhdissa sekä väitös vesi- ja ympäristötekniikan alalta.
-
Ilmianna digiloikka
24.11.2020
Etsimme koulutuksiimme käytännön esimerkkejä ja kokemuksia vesihuoltolaitoksilla toteutetuista pienistä tai isoista digiloikista.
-
Julkinen kuuleminen kansalaisaloitteesta Vesi on meidän
19.11.2020
Huomenna klo 9.00 - 10.00 eduskunnassa kuullaan eri tahojen valmistellut puheenvuorot kansalaisaloitteesta. Kuultavina ovat mm. MMM, Kuntaliitto ja Vesilaitosyhdistys.
-
Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston toimikunnan rahoituspäätökset
11.11.2020
Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston toimikunta kokoontui 30.10.2020.
-
Uutiskirje ilmestyi 11.11.2020
11.11.2020
Aiheina mm. koronatukia vielä jaossa, Tunnuslukuraportti 2019, NORDIWA 2021 call for abstracts, VVY:n numeroidut kultaiset ansiomerkit 2020, vuoden 2020 Kemira-palkinto ja VVY:n 60-vuotisjuhlastipendi.
-
Vesihuoltoala uudistuu ja katsoo tulevaisuuteen
10.11.2020
Vesilaitosyhdistyksen näkökulmia Kansalliseen vesihuoltouudistukseen.
-
Vesihuolto 2020 webinaarin antia
10.11.2020
Vesihuolto 2020 -päivät toteutettiin täysin virtuaalisena webinaarina 4.-5.11.2020. Kiitämme kaikkia osallistujia, esiintyjiä ja puheenjohtajia onnistuneesta tapahtumasta.
-
Vesihuoltolaitosten koronatukia vielä jaossa
10.11.2020
Valtion 2020 II lisätalousarviossa on varattu 1,0 M € määräraha vesihuollon toimintaedellytysten turvaamiseksi koronaepidemian aikana. Rahoitusta on vielä jäljellä, mutta rahoituspäätökset pyritään tekemään vuoden 2020 loppuun mennessä. Uusia hakemuksia kannattaa siis valmistella pikaisesti, marraskuun 2020 loppuun mennessä.
-
Tunnuslukuraportti 2019
9.11.2020
Tunnuslukujärjestelmän vuosittaiseen raporttiin on koottu 165 vesihuoltolaitoksen tiedot 18 keskeisen tunnusluvun osalta. Raporttiin on vuonna 2018 lisätty Vesihuollon tila – raportti, jossa vesihuollon tilaa vertaillaan kuuden keskeisen tunnusluvun osalta laadittujen kriteerien perusteella. Vesihuollon tila -raportissa on mukana 149 vesihuoltolaitosta.
-
VVY:n numeroidut kultaiset ansiomerkit 2020
4.11.2020
Vesilaitosyhdistys ja sen edeltäjät ovat vuodesta 1981 alkaen jakaneet numeroituja kultaisia ansiomerkkejä. Merkkien myöntämisen edellytyksinä ovat erityiset ansiot vesihuollon kehittämisen hyväksi maassamme tehdystä työstä. Ansiomerkin saaneet henkilöt ovat olleet poikkeuksellisen ansioituneita sekä alan asiantuntemusta omaavia. Vuonna 2020 Vesilaitosyhdistyksen hallitus on myöntänyt neljä numeroitua kultaista ansiomerkkiä.
-
Uutiskirje ilmestyi 28.10.2020
28.10.2020
Aiheina mm. VVY:n ja laitosten näkemyksiä Kansalliseen vesihuoltouudistukseen, etäkoulutukset tulivat jäädäkseen, ennakkotietoa vuoden 2021 koulutuksista.
-
Ennakkotietoa vuoden 2021 koulutuksista
23.10.2020
Merkkaa kalenteriisi ensi vuoden koulutusten ajankohdat. Koulutusten tiedot päivitetään koulutuskalenteriin loppuvuoden aikana ja tarkemmat ohjelmat julkaistaan n. 6-8 viikkoa ennen koulutusta. Nyt on myös hyvä hetki kertoa ideasi ja toiveesi koulutusten sisältöihin liittyen.
-
Uutiskirje ilmestyi 14.10.
14.10.2020
Aiheinamme mm. pienyritysten kyberturvallisuusopas, hallituksen esitykset kuntalain ja kuntarakennelain muuttamisesta, väliaikainen poikkeaminen yhteisölaeista koronan takia, kutsu luennoimaan Vesihuolto 2021 -päiville.
-
Vesihuoltopäivien webinaari - ilmoittaudu mukaan!
14.10.2020
Ylläpidä osaamistasi, myös poikkeuksellisina aikoina. Voit seurata vesihuoltopäivien esityksiä, vaikka kotisohvalta. Osallistuminen on helppoa, tarvitset vain tietokoneen tai matkapuhelimen.
-
Uutiskirje ilmestyi 30.9.2020
30.9.2020
Aiheena mm. ”Maskit sekajätteeseen” -kampanja, kiinteistöjen kupariputkien korroosio, Vesitekniikka-erillisliite, kutsu luennoimaan Vesihuolto 2021.
-
Ajankohtainen julkaisu vesihuollosta ja sen tulevaisuuden näkymistä
25.9.2020
Tarjolla kiinnostavia juttuja ministeriöistä ja yliopistoista sekä monelta VVY:n jäsenlaitokselta ja yhteistoimintajäseneltä. Pääkirjoittajana Minna Hanski vesihallintoneuvos, maa- ja metsätalousministeriö, vieraskynäkirjoittajana Osmo Seppälä toimitusjohtaja, VVY. Voit lukea netistä Mediaplanetin tuottaman Vesitekniikka-erillisliitteen, joka ilmestyi Kauppalehden yhteydessä valtakunnallisessa jakelussa.
-
Uutiskirje ilmestyi 16.9.2020
16.9.2020
Aiheena mm. vesialan nuorille kv-urailta, vesihuollon saneeraustarve määritetty, biokaasun lämmityskäytön verotus, ilmoittaudu Vesihuolto 2020 webinaariin. Hyvää viikon jatkoa!
-
Uutiskirje ilmestyi 2.9.2020
2.9.2020
Aiheinamme mm. täysin virtuaaliset Vesihuolto 2020 -päivät 4.-5.11.2020, VVY:n kommentit EU:n lietedirektiivin arvioinnista, Kehittämisrahaston haku on auki.
-
Vesistöjen kemiallinen tila on edelleen huono
28.8.2020
SYKEn tiedottteesta ilmenee, että Suomen järvien, jokien ja rannikkovesien kemiallinen tila ei ole parantunut, vaikka useimpien aineiden pitoisuudet alittavat niille asetetut pitoisuusrajat eli laatunormit. Muutaman pysyvän ja eliöihin kertyvän aineen laatunormit ylittyvät laajasti Suomessa ja sen vuoksi pintavesien kemiallinen tila on huono.
-
Uutiskirje ilmestyi 19.8.2020
19.8.2020
Aiheinamme mm. uusitulla tarkkailulistalla olevat aineet, laskentapohja taudinaiheuttajien poistotehon arviointiin, valtion lisätalousarviossa määrärahaa vesihuollon toimintaedellytysten turvaamiseksi. Hyvää viikon jatkoa!
-
Vesihuoltolaitosten johdon päivät webinaarina 16.-17.9.2020
18.8.2020
Teemoina vesihuoltouudistus, korona-ajan kokemukset ja opit vesihuoltolaitoksella, omaisuudenhallinta, vesihuoltolaitosten organisointi ja omistajuus sekä VVY:n asiantuntijoiden ajankohtaiskatsaukset.
-
Vesihuollon toimintaedellytysten turvaaminen korona-epidemian johdosta
14.8.2020
ELY-keskus tiedottaa, että valtion lisätalousarviossa on varattu määrärahaa vesihuollon toimintaedellytysten turvaamiseksi. Tuella pyritään turvaamaan vesihuollon toimintaedellytykset koronaepidemian aikana.
-
Tarkkailulista on uusittu
14.8.2020
Tarkkailulistan tarkoitus on tuottaa lisätietoa yhdisteiden esiintymisestä vesistöissä EU:n alueella.
-
Uutiskirje ilmestyi 5.8.2020
5.8.2020
Elokuinen tervehdys vesilaitosyhdistyksestä. Uutiskirjeessä mm. videot tonttiviemärien saneerauksen tärkeydestä, yhdyskuntajätevesidirektiivin uudistaminen etenee, lainsäädännön toimivuudesta & talouden valvonnasta julkaistut selvitykset.
-
Webinaaritallenteet kuunneltavissa jäsensivuillamme
3.8.2020
Aineistoja etäopiskeluun! VVY:n varsinaisten jäsenten henkilöstö voi ylläpitää osaamistaan webinaaritallenteiden avulla. Useimpien VVY:n toteuttamien maksuttomien webinaarien tallenteet voi kuunnella myös jälkikäteen jäsensivuilta (extranet)
-
Tue vesihuollon kehittämistä – vastaa kyselyyn!
20.7.2020
Vastaa muutamaan lyhyeen kysymykseen ja olet mukana tukemassa tärkeää kehitystyötä. Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tiedottaa, että vaikka kysely liittyy kiinteästi läntisen Suomen vesihuoltostrategian valmisteluun, voivat kaikki halukkaat vastata siihen.
-
Selvitykset lainsäädännön toimivuudesta ja talouden valvonnasta julkaistiin
8.7.2020
Kevään aikana laadittiin kaksi selvitystä, joiden pohjalta on tarkoitus arvioida lainsäädännön muutostarpeita kansallisen vesihuoltouudistuksen yhteydessä.
-
Ympäristötekniikka-kampanja julkaistiin Kauppalehden välissä ja verkossa
25.6.2020
Vesihuoltoon liittyvät teemat ovat esillä Mediaplanetin tuottamassa mainosliitteessä, joka ilmestyi kesäkuun loppupuolella. Liitteessä mm. VVY:n toimitusjohtaja Osmo Seppälän haastattelua, pääkirjoituksen on kirjoittanut Jyri Arponen johtava asiantuntija, Kiertotalous, Sitra.
-
Kesäteekkarin tervehdys 2020
16.6.2020
Kemiantekniikan kandidaatti Neea Nieminen työskentelee tänä kesänä VVY:ssä kesäteekkarina.
-
Kesä kukkeimmillaan
15.6.2020
Kesäkauden blogikirjoituksen kirjoittajana VVY:n hallituksen puheenjohtaja Jyrki Kaija.
-
Suomen julkisten hankintojen kansallisen strategian luonnos
15.6.2020
Luonnos Suomen julkisten hankintojen kansalliseksi strategiaksi on lausunnolla 31.7.2020 saakka.
-
Yhdyskuntatekniikka 2021 -näyttely järjestetään Turussa
15.6.2020
Yhdyskuntatekniikka 2021 -näyttely järjestetään 19.-20.5.2021 Turun Messukeskuksessa. Tutustu näyttelyn uudistettuihin nettisivuihin.
-
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi jätelain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
15.6.2020
Esityksen keskeisenä tavoitteena on vahvistaa kiertotaloutta Suomessa sekä tehostaa jätehierarkian (etusijajärjestys) noudattamista ja lisätä materiaalien resurssitehokasta käyttöä sekä kierrätystä. Vesilaitosyhdistys pitää esityksen yleisiä tavoitteita erittäin kannatettavina.
-
Orgaanisten jätteiden, lietteiden ja sivutuotteiden peltokäytön hyödyntämisen mahdollisuudet uudistuvassa lainsäädäntökehikossa
10.6.2020
Suomen Biokierto ja Biokaasu ry kertoo tiedotteessaan hankkeesta, jossa säädöstarkastelun pohjalta pyritään tunnistamaan lainsäädännön tuomat mahdollisuudet ja haasteet orgaanisten biomassojen turvalliselle ja tehokkaalle kierrättämiselle 2020-luvulla Suomessa sekä esittämään suosituksia ravinteiden kierrätyksen edistämiseksi. Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto on rahoittanut hanketta.
-
Uutiskirje ilmestyi 3.6.2020
3.6.2020
Aiheinamme mm. kerro ideasi ja toiveesi koulutukseen liittyen, THL:n jätevesitutkimuksen ensimmäisiä tuloksia, Kakolanmäen rakennustyöt etenevät sekä ’Toimenpiteet, kun yleisiä koronarajoituksia aletaan purkaa’.
-
THL:n koronavirus ja vesiturvallisuus -sivu
2.6.2020
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sivulle on koottu kysymyksiä ja vastauksia koronaviruksesta ja vesiturvallisuudesta. Täältä löydät linkin heidän verkkosivulleen.
-
Toimenpiteet, kun yleisiä koronarajoituksia aletaan purkaa
26.5.2020
Vesilaitosyhdistyksen koostetta Vesihuoltolaitosten toiminnasta epidemiatilanteessa (aiemmin otsikoitu Vesihuoltolaitoksen riittävän henkilöstön turvaaminen epidemiatilanteessa) on täydennetty. Koosteen lopussa on uutena sisältönä kaksi diaa vesihuoltolaitosten toimenpiteistä, kun yleisiä koronarajoituksia aletaan purkaa
-
Uutiskirje ilmestyi 19.5.2020
19.5.2020
Tällä kertaa hallintojohtaja Tiina Lakimo, Lahti Aqua Oy:stä kirjoittaa koulutusblogissa etenemisestä etäloikalla digiloikkaan. Muita aiheita mm. etäosallistuminen VVY:n vuosikokoukseen, vesitekniikka-alan väitös 5.6.2020, jätelaki lausunnoilla, ohjeistus vesihuoltoverkostojen dokumentoinnille ja mittaukselle sekä VVY:n koulutuskysely.
-
IWA:n maailmankongressin uusi ajankohta
18.5.2020
Koronaviruspandemian vuoksi IWA:n maailmankongressi siirretään. Tapahtuman uusi ajankohta on 9.-14.5.2021.
-
Vesitalous-lehdet poikkeustilanteen ajan vapaasti luettavissa
18.5.2020
Vesitalous-lehti tarjoaa kaikki numerot vapaasti luettavaksi koronaviruspandemiasta johtuvan poikkeustilanteen ajaksi. Vesitalous-lehti 3/2020 on ilmestynyt, siinä teemana on vesihuolto.
-
Vesihuoltolaitoksille suunnattu työturvallisuuskorttikoulutus 27.5.2020 verkossa
8.5.2020
Vesihuoltolaitoksille suunnatussa työturvallisuuskorttikoulutuksessa asioita tarkastellaan vesihuollon toimintaympäristöstä käsin. Koulutuksen hyväksytystä suorittamisesta myönnetään henkilökohtainen Työturvallisuuskeskuksen hallinnoima Työturvallisuuskortti®. Tutustu ohjelmaan koulutuskalenterissa ja ilmoittaudu pian 20.5.2020 mennessä.
-
Kuntalakiin tuli väliaikaisia muutoksia
4.5.2020
Kuntalakiin (410/2015) tuli muutoksia, joilla helpotetaan sähköisten kokousten pitämistä. Siihen lisättiin kaksi pykälää, jotka ovat voimassa väliaikaisesti.
-
Väliaikaisia poikkeuksia kokousten pitoa koskeviin säännöksiin ja sääntömääräyksiin
1.5.2020
Laki väliaikaisesta poikkeamisesta osakeyhtiölaista, asunto-osakeyhtiölaista, osuuskuntalaista, yhdistyslaista ja eräistä muista yhteisölaeista Covid-19 epidemian leviämisen rajoittamiseksi (laki 290/2020, HE 45/2020 vp) tuli voimaan 1.5.2020. Se on voimassa 30.9.2020 asti. Lakia sovelletaan sellaiseen kokoukseen, johon kutsu on toimitettu tämän lain mukaisena ja joka pidetään lain voimassaoloaikana.
-
Suomen vesilaitosten vesitehokkuus on hyvällä tasolla
29.4.2020
Aalto-yliopiston tekemässä selvityksessä tarkasteltiin vesihuollon vesitehokkuutta Suomessa erityisesti vedenjakelun hukkaveden ja kotitalouksien vedenkulutuksen osalta. Tavoitteena oli selvittää vesitehokkuuden optimitaso ja tehokkaimmat toimenpiteet vedenkäytön tehostamiseksi talousveden jakelussa ja käytössä Suomessa, ottaen huomioon toimenpiteiden taloudelliset ja ympäristövaikutukset.
-
Kuopio Water Cluster
27.4.2020
Kuopio Water Cluster edesauttaa uusien teknologioiden, tuotteiden ja palveluiden kehittämistä vesialan ajankohtaisiin haasteisiin, kuten kaivosteollisuuden ja sellu- ja paperiteollisuuden vedenkäsittelyyn sekä maatalouden vesistökuormituksen hallintaan. Ratkaisuja kehitetään yhteistyössä alalla toimivien yritysten kanssa.
-
Varsinaisille jäsenille koronawebinaarin aineistot extranetissa
22.4.2020
VVY järjesti 15.4.2020 webinaarin, jossa käsiteltiin koronavirusepidemiaa. Varsinaiset jäsenet voivat katsoa tallenteen ja koosteen webinaarissa esitetyistä kysymyksistä ja vastauksista kertakirjautumalla extranetiin (jäsensivut).
-
Pohjavesien suojelun esitteet on päivitetty
21.4.2020
Tarkkana siellä pohjavesialueella -esitteet sisältävät neuvoja järkevään toimintaan. Tänä keväänä ajan tasalle saatettiin erityisesti seuraavat teemat: energiakaivo, hajajätevesi, pohjavesialueiden luokitus sekä lait ja asetukset luettelot ja lisätietolinkit. Vesihuoltolaitokset voivat itse painattaa tai tulostaa esitteitä ja jakaa omalla vedenhankinnan pohjavesialueella toimiville.
-
Koronaviruspandemia laittaa vesihuoltopalvelut testiin ja opettaa meitä uusille tavoille
20.4.2020
Hallituksen puheenjohtaja Jyrki Kaija pohtii koulutusblogissa koronaviruspandemian vaikutuksia vesihuoltolaitoksien arkeen nyt ja tulevaisuudessa. Millaisina tulemme ulos pandemian ajasta?
-
Muutoksia kuntalakiin
17.4.2020
Myös kuntalakiin ehdotetaan väliaikaisia muutoksia, joilla helpotettaisiin sähköisten kokousten pitämistä. Eduskunnalle annettiin 16.4. hallituksen esitys laiksi kuntalain väliaikaisesta muuttamisesta (HE 47/2020).
-
Väliaikaisia muutoksia yhteisöjen kokoustenpitoon ja kokouksiin osallistumiseen
17.4.2020
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi väliaikaisesta poikkeamisesta osakeyhtiölaista, asunto-osakeyhtiölaista, osuuskuntalaista, yhdistyslaista ja eräistä muista yhteisölaeista Covid-19 epidemian leviämisen rajoittamiseksi (HE 45/2020 vp) annettiin eduskunnalle 16.4.2020.
-
Uutiskirje ilmestyi 16.4.2020
16.4.2020
Aiheinamme mm. kemikaalien saatavuus + mediakeskustelu Ruotsissa, VVY:n toimintakertomus 2019, Veetin ja Venlan tietojen syöttäminen, Uudet haitalliset aineet suomalaisilla jätevedenpuhdistamoilla hanke.
-
Koronavirus ja vesihuolto aiheen tiedotteet
15.4.2020
Olemme koonneet koronavirustilanteeseen liittyvät tiedotteet yhdelle sivulle, läydät ne kohdasta > Ajankohtaista > Koronavirus ja vesihuolto
-
Veetin ja Venlan tiedot syötettävä 30.4.2020 mennessä
15.4.2020
Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämään vesihuollon tietojärjestelmä Veetiin on vuoden 2019 tiedot syötettävä 30.4.2020 mennessä. Samoin Vesilaitosyhdistyksen vesihuollon tunnuslukujärjestelmä Venlaan on edellisen vuoden (2019) perustiedot syötettävä 30.4.2020 mennessä. Vuoden 2019 tiedot tulee ensin syöttää Veetiin, jotta Veetistä siirrettävät tiedot tulevat Venlaan. Tämän jälkeen Venlaan täydennetään ne tiedot, jotka eivät siirry Veetistä. Tiedot Veetistä tuodaan rajapintayhteyden kautta VENLAan kahdesti vuorokaudessa, yön aikana sekä kello 11:00. Aiemmasta ohjeistuksesta poiketen Veetiin syötetään myös kuluvan vuoden (tilanne 1.2.2020) maksutiedot poislukien vesimittarimaksut 7014, 7015 ja 7017, jotka syötetään Venlaan. Ohjeistus on lähetetty sähköpostitse Venlan pääkäyttäjille ja VVY:n jäsenlaitoksille 25.3.2020.
-
Suomalaisen meritiedon portaali avautuu
6.4.2020
Suomen ympäristökeskus kertoo tiedotteessaan, että suomalaiseen meritietoon pääsee nyt käsiksi yhdestä verkko-osoitteesta. Itämeri.fi-sivuston alle on koottu useiden suomalaisten laitosten tuottama tieto palvelemaan kaikkia merestä kiinnostuneita.
-
Haitallisten aineiden vähentämiseen lähes miljoona euroa vesiensuojelun tehostamisohjelmasta
6.4.2020
Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä ympäristöministeriö kertoo tiedotteessaan, että Vesiensuojelun tehostamisohjelmasta rahoitetaan kuutta hanketta, joilla vähennetään haitallisten aineiden pääsemistä vesistöihin. Hankkeissa muun muassa tunnistetaan haitta-aineiden päästölähteitä ja etsitään keinoja päästöjen vähentämiselle. Lisäksi hankkeissa testataan uusia laitteita ja menetelmiä jätevesien puhdistamiseksi ja ravinteiden kierrättämiseksi.
-
Uutiskirje ilmestyi 1.4.2020
1.4.2020
Aiheinamme mm. kehittämisrahaston toimikunnan rahoituspäätökset, syksyn 2020 koulutustarjonta, tukkivat jätteet, työturvallisuusopas, VVY:n jäsensivut (extranet), VVY:n vuosikokous siirtyy.
-
Hankerekisterissä voit tutustua tutkimus- ja kehittämishankkeisiin
31.3.2020
Hankerekisteri sisältää tiedot Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston hankkeista. Rekisteristä selviää mm. hankkeiden tavoitteet, toteutus, tulokset ja budjetit. Tyypillisesti hankkeista on myös saatavilla dokumentteja kuten loppuraportti.
-
Ajankohtainen Vesihuoltolaitosten työturvallisuusopas
27.3.2020
TTL:n sähköisessä oppaassa on mm. tietoa hygieniamääräyksistä ja henkilönsuojainkäytännöistä sekä jätevesien käsittelyyn liittyvästä työturvallisuudesta. Opas on toteutettu Vesihuoltolaitosten Kehittämisrahaston ja Työterveyslaitoksen rahoittamana yhteishankkeena.
-
Työehtosopimuksiin ja työlainsäädäntöön liittyviä ohjeita - päivitetty 30.3.2020
18.3.2020
Valmiuslaissa (1552/2011) säädetään viranomaisten toimivaltuuksista poikkeusolojen aikana. Lisäksi laissa säädetään viranomaisten varautumisesta poikkeusoloihin. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää lain II osan säännösten soveltamisen aloittamisesta. Asetuksessa säädetään myös siitä, miltä osin lain mukaisia toimivaltuuksia voidaan soveltaa ja mikä on toimivaltuuksien alueellinen soveltamisala, jos niitä ei saateta sovellettaviksi koko valtakunnan alueella. Valmiuslaki koskee mm. julkis- ja yksityisoikeudellisia palvelussuhteita (13 luku) ja työvelvollisuutta (14 luku). On tärkeää huomata, että asetus voi merkitä poikkeamista järjestöjen ja muiden tahojen antamista ohjeista tai ohjeiden päivittämistä.
-
Vesihuoltolaitosten toiminta epidemiatilanteessa
18.3.2020
Laaja epidemia voi vaikuttaa vesihuoltolaitosten toimintaan henkilöstön riittävyyden ja materiaalien ja palveluiden saatavuuden kautta. Vesihuoltolaitokset varautuvat turvaamaan henkilöstön riittävyyttä ainakin tärkeimpien toimintojen ylläpitämiseksi.
-
Vesihuoltolaitokset ovat varautuneet turvaamaan riittävän henkilöstön epidemiatilanteessa
17.3.2020
Vesihuolto, eli puhtaan talousveden toimitus ja jätevesien poisjohtaminen ja asianmukainen käsittely, on yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittinen palvelu, jonka on toimittava aina. Koronaviruksen aiheuttama epidemia voi vaikuttaa vesihuoltolaitosten toimintaan ennen kaikkea henkilöstön riittävyyden ja materiaalien ja palveluiden saatavuuden kautta.
-
Ministeriöiden suositukset vesihuoltopalveluiden turvaamiseksi koronaviruksen aiheuttamassa tautiepidemiassa
17.3.2020
MMM ja STM ovat antaneet vesihuoltolaitoksille ja niitä valvoville kunnan terveydensuojeluviranomaisille ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille suositukset vesihuoltopalveluiden turvaamiseksi koronaviruksen aiheuttamassa tautiepidemiassa.
-
Webinaarit jatkuvat maaliskuussa ajankohtaisilla aiheilla
28.2.2020
18.3. Some tutuksi vesihuoltolaitokselle ja 31.3. Vesihuollon tunnuslukujärjestelmä Venla ja muutokset vuonna 2020
-
Vuosi 2019 vesihuoltoalalla
25.2.2020
Katsaus päättyneen vuoden tapahtumiin vesihuoltoalalla. Kirjoitusta voivat jäsenlaitokset hyödyntää soveltuvin osin omissa vuosiraporteissaan.
-
Vesihuoltolaitoksille tärkeintä on vastuullinen omistajuus ja kestävään vesihuoltoon tähtäävä omistajaohjaus
24.2.2020
Vesihuoltolaitosten omistukseen ja erityisesti yksityistämiseen liittyvä julkinen keskustelu on viime aikoina ollut aktiivista. Alan tulevaisuuden kannalta on hienoa, että vesihuolto kiinnostaa laajasti. Vesihuolto on yhteiskunnan välttämättömyyspalvelu ja meidän kaikkien arjen toimivuuden edellytys. VVY:n työvaliokunnan mielestä nähtävissä olevassa tulevaisuudessakin kunnat ovat maassamme luontevin taho taajamien vesihuoltolaitosten omistajiksi. Tärkeätä on omistajapolitiikassa ja omistajaohjauksessa pitää fokus vesihuollossa ja vesihuoltopalvelujen käyttäjien edussa sekä toteuttaa vesihuoltoa parhaalla mahdollisella tavalla koko yhteiskunnan eduksi.
-
Kansallinen vesihuoltouudistus käynnistyi
18.2.2020
Maa- ja metsätalousministeriö on asettanut hankkeen kansallisen vesihuoltouudistuksen toteuttamiseen. Hankkeella etsitään ratkaisuja Suomen vesihuollon uudistamiseen ja toimintaympäristön muutosten ennakointiin. Vuoden 2022 loppuun saakka jatkuva hanke tuo yhteen alan toimijat eri hallinnonaloilta ja eri päätöksenteon tasoilta.
-
Vesihuoltolaitoksen digitaaliset asiakaspalveluratkaisut – Hyvä tapa toimia
21.1.2020
Hankkeen tavoitteena oli määritellä vesihuoltolaitoksille toimintakäytäntöjä, joilla asiakaspalvelutoimintojen sähköistäminen voidaan ottaa haltuun. Toimintakäytännöt on kirjattu hankkeen yhteydessä tuotettuihin ohjeistuksiin, jotka sisältyvät raporttiin. Hanke ”Vesihuoltolaitoksen digitaaliset asiakaspalveluratkaisut – Hyvä tapa toimia” päättyi joulukuussa 2019.
-
Lakiluonnos huoneistokohtaisen veden kulutuksen mittaamisesta lausunnolla
16.1.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta, jolla uudistetaan kaukolämmön, kaukojäähdytyksen ja lämpimän käyttöveden mittaamista ja laskutusta. Tarkoituksena on ohjata vedenkulutusta energiatehokkaampaan suuntaan ja tehdä laskutuksesta oikeudenmukaisempaa. Esityksessä on mukana myös huoneistokohtaisen kylmän veden etämittaus.
-
Muutoksia Venlassa vuonna 2020
10.1.2020
Venlan vuoden 2020 ohjeet ovat valmistuneet ja löytyvät Venlasta kohdasta "Ohjeet". Päivitetyt ohjeet ovat Syöttöohje vuonna 2020, Venlan laskemat tunnusluvut, Vesihuollon tila-raportti ja Vesihuoltomaksut. Vuodelle 2020 Venlaan on lisätty erillisraportti ”Puuttuvat perustiedot”, jonka avulla voi tarkistaa mitkä perustiedot ovat vielä syöttämättä. Raportti ilmoittaa puuttuvien perustietojen nimet ja kumpaan järjestelmään (SYKEn Veetiin vai VVY:n Venlaan) tieto olisi pitänyt syöttää. Vuonna 2020 Venlan tunnuslukujen 2101 ja 2115 laskentakaavoja on muutettu.
-
Vuoden alusta voimaantulleita muutoksia ministeriöiden hallinnonaloilla
7.1.2020
Ministeriöt julkaisivat vuodenvaihteen tienoilla tiedotteita 2020 alussa voimaantulleista lakimuutoksista ja muista muutoksista. Tiedotteet ovat luettavissa ministeriöiden verkkosivulta. Ne löytyvät myös valtioneuvoston tiedotteista, linkistä https://valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tiedotteet .
-
Kilpailulain muutos kirjanpidon eriyttämisestä
26.11.2019
Kilpailulaissa edellytetään, että kilpailutilanteessa markkinoilla tapahtuva taloudellinen toiminta eriytetään kunnan, kuntayhtymän, valtion tai niiden määräysvaltaan kuuluvan yksikön kirjanpidossa 1.1.2020 alkaen.
-
Tiedottaminen hinnanmuutoksista postilakon aikana tai sen päätyttyä
24.11.2019
Postilakko ja sen seuraukset ovat vesihuoltolaitosten vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Sen aikana ja jälkeen on silti syytä lisätä tiedottamista, jotta tiedon perillemeno voidaan varmistaa. Ilmoitus hinnanmuutoksista tulee lähettää asiakkaille lakosta huolimatta.
-
Tutustu kevään 2020 koulutustarjontaan
23.11.2019
Laita ylös koulutusten ajankohdat ja paikkakunnat. Koulutusten tarkemmat ohjelmat julkaistaan koulutuskalenterissa n. 6-8 viikkoa ennen koulutusta. Kerro myös ideasi ja toiveesi koulutusten sisältöihin liittyen.
-
Vesihuoltoalan korkeakouluopetuksen tarveselvitys 2015/VVY
12.11.2019
Syksyllä 2014 VVY:n käynnistämän ja Maa- ja vesitekniikan tuki ry:n rahoittaman vesihuoltoalan korkeakouluopetuksen tarveselvityksen loppuraportti. (Julkaistu aikoinaan VVY:n kotisivuilla, siirretty uusille kotisivuille marraskuussa 2019).
-
VVY:n uutiskirjeen kooste vesihuoltoalan ajankohtaisista aiheista
6.11.2019
Lue uutiskirje, jonka aiheina mm. koulutuspäällikkö Katri Henttosen koulutusblogi, taudinaiheuttajien poistotehon arviointi, Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston toimikunta rahoituspäätökset, Nordic Smart Water Solutions – esite, Kinkkutemppu 2019 ja avoimet työpaikat.
-
Kuuntelemalla ja kokeilemalla
5.11.2019
Koulutuspäällikkö Katri Henttonen kertoo koulutusblogissa, että kuuntelemalla osallistujien kokemuksia ja kokeilemalla uusia asioita, voimme tarjota aidosti vesihuoltokentän tarpeita vastaavia koulutuksia.
-
Lyhyistä kyberturvallisuusohjeista löytyy konkreettisia vinkkejä moniin tilanteisiin
4.11.2019
Kyber-Vesi -hankkeessa tuotetut Lyhyet kyberturvallisuusohjeet vesihuoltolaitoksille kokoavat yleistajuisesti napakat ohjeet kyberturvallisuuden eri näkökulmista. Nämä ohjeet sopivat kaikille vesihuoltolaitoksilla työskenteleville johdannoksi kyberturvallisuuteen. Ohjeistuksesta voidaan myös poimia omat ohjeensa esimerkiksi vierailijoille tai henkilöstölle sähköpostin käyttöön.
-
Vesihuoltolaitosten kumppanuushankkeiden rahoitushaku on avattu
17.10.2019
Maa- ja metsätalousministeriö on avannut rahoitushaun suomalaisten vesihuoltolaitosten kansainvälisille kumppanuushankkeille. Uuden rahoitusinstrumentin päätavoitteena on tukea kestävien vesihuoltopalveluiden luomista kansainvälisten laitoskumppanuuksien kautta ja samalla YK:n kestävän kehityksen veden saantiin ja käyttöön sekä sanitaatioon liittyvien tavoitteiden toteutumista. Rahoitushakemusten tulee olla Etelä-Savon ELY-keskuksessa viimeistään 13.12.2019.
-
Työhyvinvoinnilla tuottavuutta
7.10.2019
Koulutustyöryhmän jäsen Tiina Lakimo, Lahti Aquasta kirjoitti koulutusblogiin työhyvinvoinnista.
-
Vesien- ja merenhoidon toimeenpanon edistämisen teemapäivä - haitalliset aineet ja turvetuotanto
4.10.2019
Ympäristöministeriön tilaisuuden painopisteenä on vesien- ja merenhoidollinen näkökulma päivän teemoihin. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki aihepiireistä kiinnostuneet! Tilaisuutta voi seurata myös suorana verkkolähetyksenä.
-
Energiatehokkuustietoa vesihuoltolaitoksille/Motiva
9.9.2019
Energiatehokas vesihuoltolaitos -hankkeessa 2016-2018 koottu aineisto pitää sisällään kymmeniä tietokortteja vesihuoltolaitosten ydintoimintojen energiatehokkuuden parantamisesta sekä lukuisia esimerkkejä toteutetuista energiafiksuista toimista.
-
Ympäristöhallinnon Vesihuollon tietojärjestelmä (VEETI)
4.9.2019
Täältä löydät linkin ympäristöhallinnon Vesihuollon tietojärjestelmään ns. VEETI.
-
Väitös: Ruokavalio vedenkäytön tehostajana ja ruokaturvan edistäjänä
3.9.2019
Diplomi-insinööri Mika Jalava on väitellyt Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa, rakennetun ympäristön laitoksella, aiheesta Syömämme vesi: ruokavalioiden vedenkulutuksen arvioiminen muuttuvissa ruokajärjestelmissä.
-
Vesihuoltolaitosten johdon neuvottelupäivät 4.-6.9.2019 Rovaniemellä
2.9.2019
Vesihuoltolaitosten johdon vuosittainen ajankohtaisseminaari.
-
WHO peräänkuuluttaa muoviroskaamisen lopettamista ja lisää tutkimustietoa mikromuoveista
28.8.2019
Maailman terveysjärjestö (WHO) toteaa, että tämänhetkinen tutkimustieto ei anna aihetta epäillä juomaveden mikromuovien olevan terveyshaitta ihmisille. WHO:n julkisemassa raportissa muistutetaan, että vedenkäsittelyssä tärkeintä on edelleen juomaveden mikrobiologisen laadun turvaaminen. Mikrobeja ja partikkeleita poistavat vedenkäsittelymenetelmät ovat tehokkaita myös mikromuovien poistossa. Vesilaitosyhdistysen aloitteesta Suomessa tehty tutkimus päätyi WHO:n kanssa samansuuntaisiin päätelmiin.
-
Kyberturvallisuutta voi lähteä kehittämään vaatimuspatteriston avulla
28.8.2019
KYBER-VESI -hankkeessa tuotetut automaation ja ostopalveluiden vaatimuspatteristot toimivat oivina lähtökohtina ja tukena vesihuoltolaitoksen kyberturvallisuuden kehittämiselle.
-
IWA:n maailmankongressi Kööpenhaminassa lokakuussa 2020 - esittele osaamistanne kansainvälisesti
26.8.2019
Kansainvälisen vesijärjestön IWA:n maailmankongressi (IWA World Water Congress & Exhibition) järjestetään Kööpenhaminassa 18-23.10.2020. Kongressin esitelmien ja workshopien ehdotusten haku on nyt auki lokakuun 2019 loppuun saakka. Suomalaistenkin vesialan toimijoiden on aika aktivoitua nyt.
-
Elokuun uutiskirje ilmestyi
14.8.2019
Aiheina mm. VVY Golf 2019 tuloksia, selvitys: Vesihuollon häiriöihin varautumista parannettava, summaariset riita- ja velkomisasiat (esim. riidattomat vesi- ja jätevesimaksusaamiset), ’tiekartta’ vesihuoltoverkostojen tutkimustoiminnalle, uusi EU:n lannoiteasetus astui voimaan, Pohjoismainen jätevesikonferenssi 23. – 25.9.2019. Lue lisää uutiskirjeestä.
-
Vesihuoltolaitoksen omaisuudenhallinnan käsikirja
12.8.2019
Omaisuudenhallinnan käsikirja on tarkoitettu vesihuoltolaitosten päätöksentekijöille, johdolle, taloushallinnolle ja operatiivisen toiminnan henkilöstölle. Käsikirjaan liittyy myös kypsyysanalyysin arviointitaulukko. Molemmat valmistuivat kesällä 2019 ja ne on laatinut Jyrki Paavilainen Urban Assets Oy:stä. Työssä oli aktiivisesti mukana useiden jäsenlaitosten muodostama hankeryhmä. Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto myönsi hankkeeseen rahoituksen vuonna 2018.
-
Vesihuoltolaitoksen omaisuudenhallinnan käsikirja
12.8.2019
Omaisuudenhallinnan käsikirja on tarkoitettu vesihuoltolaitosten päätöksentekijöille, johdolle, taloushallinnolle ja operatiivisen toiminnan henkilöstölle. Käsikirjaan liittyy myös kypsyysanalyysin arviointitaulukko. Molemmat valmistuivat kesällä 2019 ja ne on laatinut Jyrki Paavilainen Urban Assets Oy:stä. Työssä oli aktiivisesti mukana useiden jäsenlaitosten muodostama hankeryhmä. Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto myönsi hankkeeseen rahoituksen vuonna 2018.
-
Selvitys: Vesihuollon häiriöihin varautumista parannettava
12.8.2019
Selvityksen toteuttivat maa- ja metsätalousministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön ja Huoltovarmuuskeskuksen toimeksiannosta Antti Belinskij ja Risto Saarinen.
-
Huoltovarmuuden tavoitteissa painopistettä suunnattiin kriittisen infrastruktuurin toimintakyvyn varmistamiseen
7.8.2019
Hallituksen joulukuussa 2018 hyväksymässä huoltovarmuuden tavoitepäätöksessä korostetaan yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen kannalta välttämättömien perusrakenteiden ja palvelujen turvaamista materiaalisen varautumisen lisäksi. Lisää huomiota laitetaan erityisesti energiansaantiin, digitaalisuuteen, logistiikkaan ja kyberturvallisuuteen, mutta myös vesihuolto kuuluu tähän kriittiseen infrastruktuuriin.
-
Vaikuta vesiin - toimenpiteiden toteutuminen
15.7.2019
Tutustu yhdyskunnat-sektorin vesiensuojelutoiminen etenemisen tilanteesta kertovaan grafiikkaan. Uuden verkkopalvelun, josta voi seurata vesiensuojelutoimien etenemistä ovat toteuttaneet ympäristöministeriö, ELY-keskukset & Syke osana vesien- ja merenhoidon viestintää.
-
Selvitys: Vesihuollon häiriöihin varautumista parannettava
24.6.2019
Vesihuollon häiriötilanteita vesihuolto- ja terveydensuojelulainsäädännön näkökulmista tarkastelleessa selvityksessä ehdotetaan vesihuollon riskien vähentämiseksi tarkennuksia vesihuollon lainsäädäntöön, valvontaan ja käytäntöihin. Erityisen tärkeää olisi täsmentää vesihuollon häiriötilannesuunnittelun vaatimuksia.
-
Pelasta Itämeri -kampanja
14.6.2019
Vesilaitosyhdistyksellä oli ilmoitus kesäkuun alussa Kauppalehden liitteenä ilmestyneessä Pelasta Itämeri -liitteessä.
-
Vesihuoltolaitoksen häiriötilanne- ja kriisiviestintäohje/Huoltovarmuuskeskus
6.6.2019
Vesihuoltolaitosten tarpeisiin räätälöidyssä häiriötilanne- ja kriisiviestintäohjeessa on tietoa ja malleja häiriötilanneviestinnän suunnitteluun ja toteuttamiseen.
-
Lupamuutos- ja VesiPOKE -hankkeiden loppuraportit lausunnoilla
5.6.2019
Lupamuutos-hankkeessa todettiin, että EU:n vesienhoidon ympäristötavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että vesilain ja ympäristönsuojelulain mukaisia lupia voidaan muuttaa. VesiPOKE-hankkeen mukaan vesien tilatavoitteet ja niistä poikkeaminen tulisi nostaa ympäristönsuojelulain ja vesilain lupajärjestelmissä nykyistä keskeisempään rooliin.
-
Vesihuoltolaitoksen häiriötilanne- ja kriisiviestintäohje
21.5.2019
Häiriöt vesihuollossa heijastuvat nopeasti asiakkaiden arkeen ja yhteiskunnan toimintaan. Tehokas viestintä on kiinteä osa häiriötilanteiden hallintaa ja hyvällä ja kattavalla viestinnällä voidaan vähentää olennaisesti häiriöistä aiheutuvia haittoja. Keväällä 2019 uusitussa vesihuoltolaitosten tarpeisiin räätälöidyssä häiriötilanne- ja kriisiviestintäohjeessa on tietoa ja malleja häiriötilanneviestinnän suunnitteluun ja toteuttamiseen.
-
YT19 parhaat osastot palkittiin
21.5.2019
Yhdyskuntatekniikka 2019 -näyttelyn parhaat osastot palkittiin näyttelyn avajaisissa 15.5.2019.
-
YT19 uutuustuotekilpailun voittajat valittu
21.5.2019
Uutuustuotekilpailussa raati valitsi YT19 uutuustuotteen ja yleisö sai äänestää suosikkinsa. Tulokset julkistettiin näyttelyn toisena päivänä 16.5.2019.
-
Vesihuoltolaitoksille täysin uudistettu opas tueksi häiriötilanneviestinnän suunnitteluun
21.5.2019
Häiriöt vesihuollossa heijastuvat nopeasti asiakkaiden arkeen ja yhteiskunnan toimintaan. Hyvällä ja kattavalla viestinnällä voidaan vähentää olennaisesti häiriöistä aiheutuvia haittoja. Uusitussa vesihuoltolaitosten tarpeisiin räätälöidyssä häiriötilanne- ja kriisiviestintäohjeessa on tietoa ja malleja häiriötilanneviestinnän suunnitteluun ja toteuttamiseen.
-
Haitallisten aineiden esiintymistä vesiympäristössä selvitettiin
20.5.2019
UuPri - Vesien ja merenhoidon uudet prioriteettiaineet -hankkeessa selvitettiin uusien prioriteettiaineiden esiintymistä ja laadittiin haitallisten ja vaarallisten aineiden seurantaehdotus.
-
Vesivaroja ja terveyttä koskevat kansalliset tavoitteet
12.4.2019
-
Kuivuus koettelee myös Suomea
8.4.2019
Winland-hankkeen juuri julkaissussa Policy Briefissä kysytään olemmeko varautuneet tarpeeksi kuivuuteen?
-
Kalatalousvelvoitteen määrääminen vesitalousluvan haltijalle – arviomuistio/Oikeusministeriö
3.4.2019
Vesilaitosyhdistys toteaa, että vedenoton pysyvyyssuojan heikentäminen vesilaitosten vedenoton osalta ei olisi kalatalousvelvoitteiden kannalta perusteltua. Vedenotolla on harvoin, jos koskaan, vaikutusta kalastoon.
-
Pohjoismainen muoviputkiyhteistyö jatkuu ja tiivistyy
3.4.2019
Pohjoismainen yhteistyö vesihuollossa käytettävien muoviputkien suhteen jatkuu Nordic Poly Mark (NPM) laatumerkin puitteissa. Putkien käyttäjäorganisaatioiden ja valmistajien yhteinen elin NPM Board kokoontui Kööpenhaminassa maaliskuussa. NPM Board edistää osaltaan muoviputkijärjestelmien korkean pohjoismaisen laadun säilymistä ja kehittymistä.
-
Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston toimikunta rahoituspäätökset
1.4.2019
Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston toimikunta kokoontui 28.3.2019.
-
Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta tuli voimaan 1.4.2019
1.4.2019
Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta (306/2019) ja tuli voimaan 1.4.2019 (HE 60/2018 vp). Laki sisältää saavutettavuusdirektiivistä tulevat vaatimukset ja esittää käytännönläheisesti, mitä digitaalisten palvelujen tarjoamiselta edellytetään jatkossa. Lisäksi lakiin sisältyy myös digitaalisia viranomaispalveluita koskevia säännöksiä.
-
Muutoksia Venlassa
28.2.2019
Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmä Venlaan on tehty 28.2.2019 lukuisia muutoksia vuodelle 2019. Näin on tehty jotta vältytään samojen tietojen syöttämisestä erikseen kahteen järjestelmään (Suomen ympäristökeskus SYKEn Veetiin ja VVY:n Venlaan).
-
Suomen Vesiyhdistys ry:n Maailman vesipäivän seminaari
14.2.2019
YK:n vuoden 2019 Maailman vesipäivän teemana on ”Ketään ei jätetä” (Leaving no one behind). Teema korostaa kansainvälisesti sovittujen Kestävän kehityksen tavoitteiden periaatetta, jonka mukaisesti turvallinen vesi ja sanitaatio kuuluvat kaikille. Suomen Vesiyhdistyksen seminaarissa kartoitetaan, mitä tämä tarkoittaa erityisesti haavoittuvimmassa asemassa olevien ryhmien, kuten vähemmistöjen ja pakolaisten näkökulmasta ja mitä Suomessa asialle voidaan tehdä.
-
VVY avasi LinkedIn- yrityssivun
12.2.2019
Nyt kaikki LinkedIn-käyttäjät voivat seurata helposti VVY:n kuulumisia alan ammattiaiheista.
-
Fiksu verkonrakentaja
1.2.2019
Kuntaliiton jaLiikenne- ja viestintäviraston Fiksu verkonrakentaja -webcastsarjassa kuullaan asiantuntijoiden näkemyksiä yhteisrakentamisen hyödyistä. Miksi on kannattavaa rakentaa liikenneväyliä, vesijohtoja, viemäreitä, kaukolämpö- ja sähköjohtoja sekä viestintäverkkoja samanaikaisesti?
-
VVY:n yhteistoimintajäsenjaoston perustamiskokous pidetty - kiinnostuneiden ilmoittautuminen alajaostoihin
25.1.2019
Vesilaitosyhdistyksen yhteistoimintajäsenjaoston perustamiskokous pidettiin 21.1.2019 ja paikalla oli 32 yhteistoimintajäsenten edustajaa.
-
Vesihuolto esillä Kauppalehden erillisliitteessä
24.1.2019
Viime vuoden lopulla ilmestyneen Kauppalehden erillisliitteessä oli useita vesihuoltoon liittyviä artikkeleita.
-
Kannanottoja "Tulevaisuuden kestävä vesihuolto" -selvitykseen
21.1.2019
Valtioneuvoston kanslian toimeksiannosta tehdyn strategisen selvitys- ja tutkimushankkeen loppuraportti 56/2018 julkistettiin syyskuussa 2018 nimellä ”Tulevaisuuden kestävä vesihuolto – ennakointi, ohjaus ja järjestäminen”. Selvitys koskettaa erityisesti vesihuoltolaitoksia. VVY:n hallitus ja erikseen suurimmat vesihuoltolaitokset ovat laatineet kommenttinsa hankkeesta, sen tuloksista ja jatkotarpeista.
-
Vesivisa-peli
20.12.2018
Hauskan pelin avulla vesihuoltopalvelu tutummaksi.
-
Muutoksia Venlassa vuonna 2019
19.12.2018
Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmä Venlaan tehdään lukuisia muutoksia vuodelle 2019. Osa ennen Venlaan syötetyistä perustiedoista haetaan avoimen rajapinnan kautta lakisääteisestä vesihuoltolaitosten tietojärjestelmä Veetistä. Tämä tarkoittaa näiden tietojen syöttämistä ensin Veetiin jotta ne tulisivat rajapinnan kautta Venlaan. Venlaan syötetään edelleenkin suurin osa tiedoista, kuten esimerkiksi kuluvan vuoden maksutiedot. Rajapinnan toimivuuden ja Venlassa tehtävien muutosten takia Venlaan ei voi syöttää tietoja tammikuun vuoden 2019 alussa. Kun muutokset Venlassa ovat valmiit ja vuoden 2019 syöttöohje on valmis niin tiedotamme siitä Venlan pääkäyttäjiä.
-
KYBER-VESI -hankkeen ohjeet ja työkalut
14.12.2018
Huoltovarmuuskeskuksen, Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston ja osallistuneiden vesihuoltolaitosten rahoittaman ja VTT:n toteuttaman hankkeen tuloksena syntyi vesihuollon kyberturvallisuutta kehittäviä ohjeita ja arviointityökaluja.
-
Kotitalousvähennys vesihuoltolaitoksen tekemistä töistä
11.12.2018
Kotitalousvähennys on ollut viime aikoina esillä tiedotusvälineissä. Kotitalousvähennykseen vaikuttaa moni työn suorittajasta, tilaajasta, työsuorituksesta ja kohteesta riippuva asia. Näin ollen on aina syytä selvittää verottajalta ennen työn tilaamista, voiko työstä saada kotitalousvähennyksen ja mitä se edellyttää.
-
Kinkkutemppu kierrättää taas joulun paistinrasvat polttoaineeksi
11.12.2018
Nyt vesihuoltolaitoksilla on oiva tilaisuus viestiä alueensa asukkaille ja toimittajille kokkausrasvojen viemäreille ja pumppaamoille aiheuttamista ongelmista. Tempauksella havainnollistetaan kiertotalouden mahdollisuuksia ja säästetään sekä viemäriputkistoa että ympäristöä. Kinkkutempun keräyspisteitä on 230. Keräysaika on 20.12.2018–7.1.2019.
-
Vesihuoltolaitosten kyberturvallisuuteen uusia työkaluja KYBER-VESI -hankkeesta
29.11.2018
VTT:n vetämän kaksivuotisen hankkeen tuloksena syntyi vesihuollon kyberturvallisuutta kehittäviä ohjeita ja arviointityökaluja, jotka ovat nyt vesihuoltolaitosten (VVY:n varsinaiset jäsenet) saatavilla.
-
Vedenjakelu- ja viemäriverkoston energiatehokkuuden mallintaminen
28.11.2018
Tutustu Kurikan vesihuolto Oy:n vedenjakelujärjestelmän mallinnukseen. Työ auttoi tunnistamaan järjestelmässä piilevät ongelmakohdat ja tarjosi hyviä ratkaisuvaihtoehtoja.
-
Venlan tunnuslukuraportti 2017
26.11.2018
Suomi on niiden harvojen Euroopan maiden joukossa, jossa vesihuoltoalalla ei ole tahoa, joka valvoisi vesihuoltolaitosten palvelutasoa ja palveluista perittävän hinnan tasoa. Laitosten itse ylläpitämä vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmä perustettiin vastaamaan viranomaisten tiedon tarpeisiin. Järjestelmä on ollut käytössä vuodesta 2006 lähtien.
-
Juomavesidirektiivin uudistaminen etenee
14.11.2018
Euroopan parlamentti antoi täysistuntoäänestyksessä 23.10.2018 tukensa juomavesidirektiivin uudistamiselle.
-
Vesilaitosyhdistyksen kommentit luonnokseen kiertotalouden tavoitteet ja toimenpiteet/Sitra
12.11.2018
Vesilaitosyhdistyksen mielestä toimenpide-ehdotuksessa ”Käyttökelpoisten aineiden ja materiaalien talteenottovelvoite jätevirroista ja kierrätysmateriaalien laadunvalvontajärjestelmä” on useita virheellisiä seikkoja, eikä toimenpide-ehdotus ole kannatettava.
-
Lausunto valtion vuoden 2019 talousarvioesityksestä (HE 123/2018 vp)/Eduskunnan maatalousjaosto
12.11.2018
Valtion osittainen tukirahoitus alueellisille vesihuoltohankkeille on edelleen tarpeen niiden toteutumisen varmistamiseksi. Hankekohtaisen rahoituksen lisäksi vesihuoltoalan hyvän tason ja kehitysedellytysten turvaaminen edellyttää myös valtion rahoitusta mm. vesihuoltoalan rakennemuutoksen edellyttämiin jatkotoimenpiteisiin, tiedonhallinnan ja digitalisaation kehittämiseen, alan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan vahvistamiseen sekä alan osaamisresurssien vahvistamiseen.
-
Kansallinen tulorekisteri otetaan käyttöön 1.1.2019
24.10.2018
-
VVY:n Hallinto- ja talousryhmä
8.10.2018
VVY:n hallituksen ja toimiston apuna on neljä hallituksen nimeämää asiantuntijaryhmää eli vesilaitosryhmä, viemärilaitosryhmä, hallinto- ja talousryhmä sekä koulutustyöryhmä.
-
Energianhallinta: Seuranta ja analysointi
1.10.2018
Ei ole hyväksyttävää, että ”energiankulutus muuttuu työvuorojen mukaan”. Seuranta ja analysointi auttavat luomaan yhtenäiset toimintatavat.
-
Pohjoismaisten sisaryhdistysten juristien tapaaminen
28.8.2018
-
Tiivistelmä EU:n tietosuoja-asetuksen soveltamisesta vesihuoltolaitoksilla
14.8.2018
VVY:n jäsenlaitoksille tekemä diasarja havainnollistaa EU:n tietosuoja-asetusta. Vesihuoltolaitokset joutuvat ottamaan sen huomioon aina, kun käsittelevät henkilötietoja.
-
Energiatehokkuuden huomiointi suunnittelussa, saneerauksissa ja hankinnoissa
14.8.2018
Julkisilla toimijoilla, kuten vesilaitoksilla on tärkeä rooli Suomen ilmasto- ja energiastrategiassa. Vesilaitos voi vaikuttaa oman toimintansa energiatehokkuuteen muun muassa suunnittelun, hankintojen ja saneerausten yhteydessä.
-
SuomiAreena keskustelu nähtävillä MTV Katsomossa
14.8.2018
Mitä pitäisi tehdä, että saataisiin vesialan vienti vetämään? Julkisuudessa on esitetty, että myös vesialalla toimivat PKS-yritykset voisivat saada merkittävää kasvua ja liiketoimintaa viennistä. Esitykseen on nivottu, että kunnalliset vesihuoltolaitokset tulisi aktivoida kansainvälistymiseen ja vesiosaamisen vientiin. Uskotaan vahvasti, että Suomen vesihuoltoalalla on annettavaa maailmalle. Katso SuomiAreenalla heinäkuussa pidetty keskustelu MTV Katsomosta.
-
"Vesihuollon tila ja rakennemuutos" -hankkeen loppuseminaari 29.8.
14.8.2018
Kaikille avoimessa seminaarissa esittellään Vesihuollon tila ja rakennemuutos -hankkeen tuloksia. Hanke toteutettiin osana valtioneuvoston vuoden 2018 selvitys- ja tutkimustoimintaa. Hankkeessa selvitettiin vesihuoltoverkostojen tilan arviointimenetelmiä ja verkostotiedon hallinnan kehittämistä sekä vesihuollon rakennemuutoksen vaihtoehtoja ja ohjauskeinoja. Tavoitteena on turvata taloudellisesti ja ympäristöllisesti kestävä sekä toimintavarma ja turvallinen vesihuolto tulevaisuudessa.
-
VVY ja kumppanit nostivat vesihuoltoaiheet SuomiAreenalle
18.7.2018
Keskustelua vesi- ja ympäristöosaamisesta oli seuraamassa noin sata kuulijaa SuomiAreenalla 16.7.2018.
-
Maakunnan terveydensuojeluviranomaisen pitäisi olla tavoitettavissa kaikkina viikonpäivinä ympäri vuoden
19.6.2018
Kuntaliiton toteuttamassa selvityksessä arvioitiin ympäristöterveydenhuollon ja vesitalouden päivystystarvetta ja tehtiin ehdotus päivystyksen järjestämiseksi maakunnissa.
-
Energiatuki ja sen hakeminen
15.6.2018
Tiesitkö, että kunnallinen vesihuoltolaitos voi saada valtion energiatukea energiakatselmuksen toteuttamiseen jopa 50 %?
-
Maakunnan terveydensuojeluviranomaisen pitäisi olla tavoitettavissa kaikkina viikonpäivinä ympäri vuoden
14.6.2018
Kuntaliiton toteuttamassa selvityksessä arvioitiin ympäristöterveydenhuollon ja vesitalouden päivystystarvetta ja tehtiin ehdotus päivystyksen järjestämiseksi maakunnissa.
-
Uutisia Nordic Polymark muoviputkiyhteistyöstä
14.6.2018
Pohjoismaiset muoviputkivalmistajat (Nordic Plastic Pipe Association, NPG) ja pohjoismaiden vesilaitosyhdistysten johtajat tapasivat Oslossa 12.6.2018. Tapaamisessa sovittiin Nordic Polymark yhteistyön tulevaisuudesta ja organisoinnista. Järjestöt julkaisivat kokouksen tuloksista yhteisen tiedotteen, joka on alla englanninkielisenä.
-
VVY:n numeroidut kultaiset ansiomerkit
23.5.2018
Vesilaitosyhdistys ja sen edeltäjät ovat vuodesta 1981 alkaen jakaneet numeroituja kultaisia ansiomerkkejä. Merkkien myöntämisen edellytyksinä ovat erityiset ansiot vesihuollon kehittämisen hyväksi maassamme tehdystä työstä.
-
Toinen Vesihuoltolaitosten digipäivä kesäkuun alussa Helsingissä
21.5.2018
Vesihuoltolaitosten digipäivä pidetään maanantaina 4.6.2018 Kuntatalolla Helsingissä. Ensimmäinen Digipäivä järjestettiin lokakuussa 2017.
-
Kartoitus vesihuollon energian ja ravinnekierron mahdollisuuksista
21.5.2018
Kartoitukseen voi osallistua vastaamalla kyselyyn, jolla kartoitetaan erilaisten kiertotalouden menetelmien käyttöönoton haasteita vesihuollossa.
-
Valtakunnallinen kuluttajaneuvonta
16.5.2018
Valtakunnallinen kuluttajaneuvonta on tarkoitettu myös vesihuoltolaitosten kuluttaja-asiakkaille. Tavoitat kuluttajaneuvojan nopeimmin puhelimitse soittamalla numeroon 029 553 6901 (arkisin 9–15).
-
Vesihuoltolaitosten on ilmoitettava jatkossa kaikista vesihuollon merkittävistä häiriöistä ELY-keskukselle
12.5.2018
Vesihuoltolakiin EU:n verkko- ja tietoturvadirektiivin (NIS-direktiivi) täytäntöönpanon vuoksi tehdyt lakimuutokset tulivat voimaan 9.5.2018. Verkko- ja tietoturvadirektiivin tavoitteena on edistää yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeisten palveluntarjoajien tietoturvallisuuteen liittyvää riskienhallintaa ja raportointia häiriötilanteista. Vesihuoltolakiin tehdyissä muutoksissa suurimmat vesihuoltolaitokset määriteltiin keskeisiksi palveluntarjoajiksi ja niiden pitää jatkossa ilmoittaa kaikista merkittävistä vesihuollon häiriöistä ELY-keskukselle. Tietoturvallisuuden riskienhallinta sisältyy vesihuoltolain 15 a §:n velvoitteeseen vesihuoltopalveluiden turvaamisesta häiriötilanteissa.
-
Tietosuojan askelmerkit jäsenlaitoksille
2.5.2018
VVY:n lakiasiain päällikkö Anneli Tiainen kertoo kirjoituksessaan Tietosuojan askelmerkit -hankkeesta.
-
Energiatuki ja sen hakeminen
19.4.2018
Tiesitkö, että kunnallinen vesihuoltolaitos voi saada valtion energiatukea energiakatselmuksen toteuttamiseen jopa 50 %?
-
Vesihuoltolaitosten kansainvälistymishanke käynnistyi
18.4.2018
VVY on lähettänyt 6.4.2018 jäsenlaitoksilleen kyselyn, jolla kartoitetaan jäsenten kokemuksia kansainvälisestä yhteistyöstä, kiinnostusta lisätä kansainvälistymistä, mahdollisia kansainvälistymisen muotoja sekä kehittämistarpeita. VVY kannustaa mahdollisimman monia jäsenlaitoksia vastaamaan kyselyyn, johon ehtii vielä vastata 27.4.2018 saakka. Kyselyn tulosten pohjalta potentiaalisimpien vesihuoltolaitosten edustajia kutsutaan mukaan kesäkuussa järjestettävään työpajaan.
-
Ohjeita ja malleja EU:n tietosuoja-asetuksen täytäntöönpanoon vesihuoltolaitoksilla
11.4.2018
VVY:n jäsenlaitoksilta toivotaan kommentteja Tietosuojan askelmerkit - hankkeessa laadittuihin malleihin (luonnokset) viimeistään maanantaina 23.4.2018. Mallit on tarkoitettu vesihuoltolaitoksille tietosuoja-asetuksen voimaantuloon valmistautumista varten. Niitä voi jo käyttää soveltuvin osin ja ottaen huomioon, että ne saattavat joltain osin tarkentua kommenttikierroksen jälkeen. Luonnoksissa on vielä muutosmerkintöjä, mutta älkää antako niiden häiritä. Ne poistetaan kommenttikierroksen päätyttyä. Huomatkaa, että aineistoa ei tule antaa vesihuoltolaitoksen ulkopuolelle. Se on laadittu konsulttityönä ja hankkeen asiantuntijaryhmän tuella. Aineisto on tarkoitettu VVY:n jäsenlaitosten (varsinaiset jäsenet) käyttöön.
-
VVY:n uutiskirje jaettiin 5.4. s-postilla
5.4.2018
Eikö uutiskirje tullut perille? Tarkistathan tarvittaessa, menikö uutiskirje roskapostiisi.
-
Jäsenlaitosten kannattaa syöttää tiedot Venlaan
4.4.2018
Venlaan tulisi syöttää vuoden 2017 perustiedot. Niin ikään vuoden 2018 vesihuoltomaksuja saa edelleen täydentää.
-
Vesilaitoskiinteistön energiatehokkuus
4.4.2018
Suositeltava ensiaskel energiatehokkuuden parantamiseksi on energiakatselmuksen toteuttaminen.
-
Vesihuoltolaitoksen kirjanpito, tilinpäätös ja verotus
3.4.2018
Opas, jonka aiheena on vesihuoltolaitoksen kirjanpito, tilinpäätös ja verotus, on julkaistu. Oppaan laati Jukka Hämäläinen Nettomaster Oy:stä.
-
VVY:n uutiskirje jaettiin 22.3. s-postilla
22.3.2018
Tarvittaessa tarkista menikö uutiskirje roskapostiisi.
-
Aurinkosähkö vesihuoltolaitoksilla
21.3.2018
Mitä kannattaa huomioida suunniteltaessa aurinkosähkön hyödyntämistä?
-
Pdf-versio saatavilla teoksesta Finnish Water Services
21.3.2018
Teos tuo esille Suomen vesihuoltopalveluiden vahvuuksia, kuten institutionaalista monimuotoisuutta, ja pohtii Suomen vesihuollon pitkän aikavälin päätöksiä, periaatteita ja käytäntöjä.
-
VVY:n tuore uutiskirje s-postijakelussa 1.3.
1.3.2018
VVY:n tuore uutiskirje jaettiin 1.3. s-postijakeluna. Tarvittaessa tarkista menikö uutiskirje roskapostiisi.
-
Vuosi 2017 vesihuoltoalalla
28.2.2018
Katsaus päättyvän vuoden tapahtumiin vesihuoltoalalla. Kirjoitusta voivat jäsenlaitokset hyödyntää soveltuvin osin omissa vuosiraporteissaan.
-
Energiatehokas ilmastus
28.2.2018
Tutustu case-esimerkkiin: Kuopion Veden ilmastussaneeraus Lehtoniemen jätevedenpuhdistamolla.
-
Energiatehokas puhtaan veden pumppaus
8.2.2018
Vesihuolto on maailmanlaajuinen toimiala ja jopa 2-3 % maailman sähkönkulutuksesta on arvioitu kuluvan pumppauksiin vedenjakelujärjestelmissä.
-
Hallitukselta 1,4 miljoonan euron potti siniseen biotalouteen
6.2.2018
Hallitus tukee kymmentä veteen ja vesiosaamiseen liittyvää kokeilu- ja kehittämishanketta. Rahoitusta sai mm VVY:n vesialan kansainvälistymisen vauhdittamiseen tähtäävä hanke "Vesihuoltolaitokset kansainvälisen toiminnan partnereiksi".
-
Energiatehokkuustietoa vesihuoltolaitoksille
1.2.2018
Vesihuoltolaitosten ydintoimintojen energiatehokkuuden parantamisesta on koottu tietokortteja.
-
Vesihuoltolaitosten työturvallisuusopas
1.2.2018
Toivomme, että kaikki Vesilaitosyhdistyksen jäsenlaitokset saattavat oppaan henkilökuntansa tietoon.
-
Vaikuta Itämeren ja vesien hoitoon
11.1.2018
Ympäristöministeriö kertoo tiedotteessaan, että jokaisella on mahdollisuus antaa palautetta Itämeren ja vesien hoidon edistämiseksi. Merenhoidosta pyydetään mielipiteitä 16. helmikuuta ja vesienhoidosta 9. heinäkuuta saakka.
-
Yhteiskunnallinen yritys - mahdollisuus myös vesihuoltoyhtiöille
18.12.2017
Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Yhteiskunnallinen yritys -merkki kertoo, että yritys on perustettu yhteiskunnallista tarkoitusta varten.
-
Vesihuoltoon liittyvää lainsäädäntöä
13.12.2017
-
Vesihuollon korkeakouluopetuksen tarveselvitys/VVY
11.12.2017
VVY syksyllä 2014 Maa- ja vesitekniikan tuki ry:n rahoituksella käynnistämä Vesihuoltoalan korkeakouluopetuksen tarvesel
-
Joulutarjouksena kaksi alan keskeistä tietoteosta yhteishintaan
22.11.2017
Hanki joulutarjouksena dosentti Tapio S. Katkon kirjoittamat teokset yhteishintaan 99 €. Nyt on oiva tilaisuus hankkia teokset laitoksen käyttöön tai vaikkapa uusille johtokuntien jäsenille. Laitoksen kannattaa levittää tärkeää tietoa vesihuollosta yleisölle esimerkiksi hankkimalla teokset oman paikkakunnan kirjastoon.
-
Puhdas vesi - näkyi ja kuului SuomiAreenalla
21.11.2017
Panelisteja kiiteltiin kiinnostavasta puoluerajat ylittävästä keskustelusta, jonka aiheina mm. vesihuoltopalvelut, niiden yhteiskunnallinen merkitys, vaikutus ihmisten arkeen sekä tulevaisuuden näkymät. Vesilaitosyhdistys järjesti paneelin yhdessä Tampereen teknillisen yliopiston CADWES tutkijaryhmän ja Eduskunnan Vesiparlamentin kanssa
-
VVY ja kumppanit järjestävät paneelin SuomiAreenalla 11.7.
21.11.2017
Keskustelijoina Kaj Kunnas, Pekka Sauri, Saara-Sofia Sirén, Eeva-Johanna Eloranta ja Antti Rantakangas sekä juontajana Juha Salmi.
-
Vesihuoltotilastojulkaisut 1970-2000
13.11.2017
Suomen ympäristökeskus on julkaissut vesihuoltotilastojulkaisut vuosilta 1970-2000.
-
WSP ja SSP
20.10.2017
WSP- ja SSP-riskienhallintatyökalut auttavat vesihuoltolaitoksia parantamaan toimintavarmuuttaan. Verkossa toimivat työkalut WSP ja SSP perustuvat Maailman terveysjärjestön WHO:n suosittelemaan malliin. Tietojärjestelmä on toteutettu sosiaali- ja terveysministeriön johdolla, yhteistyössä muiden ministeriöiden, niiden hallinnonalojen, vesihuoltolaitosten ja järjestöjen kanssa. Vesilaitokset ja jäteveden puhdistuslaitokset voivat ottaa helppokäyttöiset ja tietoturvalliset työkalut maksutta käyttöönsä.
-
Vesihuoltolaitoksen opas häiriötilanteisiin varautumiseen
20.10.2017
Opas tukee vesihuoltolaitoksia varmistamaan vesihuoltopalveluiden mahdollisimman suuri toimintavarmuus kaikissa tilanteissa. Varautuminen kuvataan oppaassa prosessina ja korostetaan, että sen ylläpitäminen ja kehittäminen on jatkuvaa toimintaa.
-
Vesihuoltolaitoksen sähkönsaannin varmistaminen
20.10.2017
Vesihuoltopoolin ja voimatalouspoolin laatima opas valottaa sähkönsaannin merkitystä vesihuollossa ja antaa esimerkkejä sekä vesihuoltolaitosten että sähköverkkoyhtiöiden toimenpiteistä sähkönsaannin varmistamiseksi ja häiriötilannetoiminnan tueksi. Julkaisun tavoitteena on parantaa vesihuoltolaitosten ja sähköverkkoyhtiöiden ymmärrystä toistensa toiminnasta ja se antaa molemmille toimialoille käytännön vinkkejä vesihuoltolaitoksen sähkönsaannin varmistamiseen ja häiriötilannetoimintaan.
-
Opas vesihuollon häiriötilanne- ja valmiusharjoitusten järjestämiseen
20.10.2017
-
Edunvalvontatyö
20.10.2017
Vesilaitosyhdistys VVY osallistuu aktiivisesti vesihuoltolaitosten toimintaedellytyksiin vaikuttavien asioiden valmisteluun sekä EU:ssa että Suomessa. EU-tason edunvalvontatyö EurEaun puitteissa on tullut jatkuvasti tärkeämmäksi.
-
Kansainvälinen yhteistyö
20.10.2017
Vesilaitosyhdistys toimii aktiivisesti EU-, EFTA- ja ETA-maiden vesihuoltolaitosjärjestöjen yhteisjärjestössä, EurEaussa. EurEaun tehtävänä on vaikuttaa yhteiseurooppalaisen säännöstön, mm. direktiivien kehittämiseen. Päätöksenteossaan EurEau pyrkii konsensukseen ja kaikilla jäsenmailla on päätöksenteossa yksi ääni. Vesilaitosyhdistys osallistuu EurEaun avulla EU-edunvalvontaan ja edistää suomalaisten vesihuoltolaitosten tulevaisuuden toimintaedellytyksiä.
-
Toimintakertomus
20.10.2017
Vesilaitosyhdistyksen vuosikertomus 2023 eli Toiminta 2023 on julkaistu pdf-muodossa. Painettu versio lähetettiin postitse jäsenistölle.
-
Tukea vesihuoltolaitoksen tiedottamiseen ja viestintään
16.10.2017
Vesihuoltolaitokset näkyvät ja kuuluvat alueillaan, tuottavathan ne palvelun, joka koskettaa meitä kaikkia.
-
Mitä vesihuolto on?
13.10.2017
Voisitko kuvitella päivän jona puhdasta juomavettä ei enää tulisikaan hanasta? Tai päivän jona jätevesi ei katoaisikaan viemäriin?
-
Tunnuslukuraportti 2016
11.10.2017
Tuoreen tunnuslukuraportin voivat varsinaiset jäsenet ladata maksutta VVY:n jäsensivuilta. Hinta 0 € itse jäsensivuilta ladattuna. Sen sijaan tilattu ja sähköpostilla toimitettu pdf-versio varsinaiset jäsenet ja yhteistoimintajäsenet 30 €/ Muut 50 €.
-
Vesilaitosyhdistys
4.10.2017
-
Valtion vuoden 2018 talousarvioesitys/Eduskunta
2.10.2017
Lausunto valtion vuoden 2018 talousarvioesityksestä (HE 106/2017 vp).
-
Vuoden 2011 Tapanin ja Hannun päivien myrskyjen aiheuttamien sähkökatkojen vaikutukset vesihuoltolaitoksilla
14.8.2017
Vesilaitosyhdistys selvitti vuoden 2011 Tapanin ja Hannun päivien myrskyjen aiheuttamien sähkökatkojen vaikutuksia jäsenlaitoksillaan webropol-kyselyllä tammikuussa 2012. Kyselyyn vastanneista 141 vesihuoltolaitoksista noin sadalla myrskyt aiheuttivat sähkökatkoja. Noin 80 vesihuoltolaitokselle sähkökatkoista aiheutui häiriöitä toimintaan, lähinnä pumppauksiin sekä automaatio- ja kaukovalvontajärjestelmiin. Noin 40 vesihuoltolaitoksella sähkönsaantihäiriöt heijastuivat myös asiakkaiden vesihuoltopalveluihin.
-
SYKE Policy Brief: Mikromuovit riski ympäristölle
27.4.2017
SYKE Policy Brief on päättäjille ja asiantuntijoille suunnattu kannanotto, jossa esitetään tiiviissä ja hyvin perustellussa muodossa SYKEn näkemys jostain ajankohtaisesta kysymyksestä.
-
Maailman vesipäivä - World Water Day 22.3.2017
7.3.2017
Maailman vesipäivää (World Water Day) vietetään 22. maaliskuuta teemana jätevedet. Suositun www.pytty.fi sivuston sisältö on uusittu viime syksynä, joten kannustammekin kaikkia kertomaan Pytty-kampanjan ajankohtaista viestiä.
-
Vesihuollon suuntaviivat 2020-luvulle/VVY, MMM, ja KL
1.2.2017
VVY:n monistesarjan julkaisu. Tammikuussa 2017 maa- ja metsätalousministeriö (MMM), Kuntaliitto (KL) ja Vesilaitosyhdistys (VVY) päivittivät tarkastelun vesihuollon tulevaisuuden haasteista ja mahdollisuuksista.
-
Vuosi 2016 vesihuoltoalalla
25.1.2017
Katsaus päättyvän vuoden tapahtumiin vesihuoltoalalla. Kirjoitusta voivat jäsenlaitokset hyödyntää soveltuvin osin omissa vuosiraporteissaan.
-
VEETI: Vesihuollon tunnusluvut 2015
16.1.2017
Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) ja Suomen ympäristökeskus (SYKE) ovat julkistaneet vesihuollon tietojärjestelmään (VEETI) syötettyjen tietojen pohjalta lasketut tunnusluvut.
-
Vesihuolto esillä Kauppalehden erillisliitteessä
12.1.2017
Joulukuussa ilmestyneen Kauppalehden välissä olleessa erillisliitteessä oli useita mielenkiintoisia vesihuoltoon liittyviä artikkeleita.
-
Aqua Strategy lehdessä Suomen vesihuollon tilasta ja VVY:stä
12.1.2017
Uudehko englantilainen vesialan aikakausilehti Aqua Strategy teki joulukuun 2016 numeroonsa artikkelin Suomen vesihuollosta. Se perustui päätoimittaja Keith Hayward’in joulukuun alussa tekemään haastatteluun Vesilaitosyhdistyksen toimitusjohtajan Osmo Seppälän kanssa.
-
Vesihuollon laitossuunnittelun tehtäväluettelo/VVY
1.1.2017
Vesihuollon laitossuunnittelun tehtäväluetteloa käytetään suunnittelijan tehtävälaajuuden määrittelyssä, suunnittelukokonaisuuden hallinnassa sekä osana suunnittelun laadunvarmistusta.
-
Monialatoimija kannanotto
17.10.2011
Vesilaitosyhdistystä (VVY) ja laitoskenttää on puhuttanut vesihuoltopalvelujen sekä vesihuollon osaamisen, resurssien ja vaikutusmahdollisuuksien turvaaminen monitoimialaisissa organisaatioissa, joita maassamme on viime aikoina syntynyt lisää ja uusia on valmisteilla.
-
Vesihuollon tukemista koskeva kannanotto
17.10.2011
-
Maakuntauudistus erityislait/VM
19.6.0107
Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi lainsää-dännöksi
-
Rakentamis- ja ympäristöasioissa tarvitaan valituslupa
29.12.2017
Korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO) valitettaessa vaaditaan valituslupa melkein kaikissa rakenta-mis- ja ympäristöasioissa 1.1.2018 alkaen.
-
Kehittämisrahasto
18.12.2017
Kehittämisrahasto edistää vesihuoltoalan tutkimusta ja kehittämistä
-
Tunnuslukujärjestelmä Venla
18.12.2017
Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmä Venla